MITEN LÖYTÄÄ MIELEKÄS TARKOITUS ELÄMÄLLE?

Jotta elämällämme olisi todellinen tarkoitus,meillä täytyy olla syy elää,selvä tavoite ja jokin sellainen asia,jonka hyväksi ensisijaisesti ponnistelemme.

Voiko ihmisellä olla tällaista tarkoitusta?
Kyllä voi.Se että Luoja on antanut meille älyn,omantunnon ja päättelykyvyn,osoittaa,että hänellä oli mielekäs tarkoitus,kun hän asetti meidät tänne maan päälle.

On siksi johdonmukaista,että voimme löytää ja toteuttaa olemassaolomme todellisen tarkoituksen vain elämällä sopusoinnussa Luojan tarkoituksen kanssa.

Jotta voisimme olla onnellisia ja tuntea olonsa turvalliseksi,meillä täytyy olla hyvä suhde taivaalliseen Isäämme.

Onnellisuus ei tule rahasta,Jeesus puhui rikkauden petollisesta voimasta. Rikkaus näyttää tekevän ihmisen onnelliseksi mutta ei kuitenkan tee."Joka rakastaa rahaa,ei saa sitä kyllin".

Jeesus kehotti seuraajiaan keräämään "aarteita taivaaseen",luomaan hyvän nimen Jumalan edessä,joka "tietää mitä te tarvitsette,ennen kuin häneltä pyydättekään".

Kun "otamme vastaan Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden",älkäämme "jättäkö huomioon ottamatta sen tarkoitusta" (2.Korinttilaisille 6:1).
Käyttäkäämme sen sijaan elämämme kallisarvoiset päivät ja vuodet Jehovan ylistämiseen.

Levittäkäämme tietoa,joka tuottaa aitoa onnellisuutta nyt ja johtaa ikuiseen elämään.
Näin tehdessämme havaitsemme,miten todet ovatkaan Jeesuksen sanat:"Onnellisempaa on antaa kuin saada."

Luin Vartiotorni-lehtiä ja haluan jakaa onnellisuuden kansanne.
Pärjäilkää:Anneli.
12735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

se tekee onnelliseksi ja pitää leivässä.

Äänestä

palstalle,on mukava lukea taas kirjoituksiasi.

Äänestä
  • Yksi ja sama on kirjoittanut nämä edelliset.Kukaan ei ole kiinnostunut jehovalaisten valheesta.Ostasivat oikean raamatun,mikä kristityillä on.Sitä sitte siteerasivat,olisi ehkä syvyyttä sanomassa.Jeesusko enkeli miikaeli? Ja hänkö kuoli paalussa?EI;ei,ei.

    Äänestä

  • syysjuuli ... kirjoitti:

    Yksi ja sama on kirjoittanut nämä edelliset.Kukaan ei ole kiinnostunut jehovalaisten valheesta.Ostasivat oikean raamatun,mikä kristityillä on.Sitä sitte siteerasivat,olisi ehkä syvyyttä sanomassa.Jeesusko enkeli miikaeli? Ja hänkö kuoli paalussa?EI;ei,ei.

    oletko nähnyt ettei jehovilla ole sama raamattu .tunnen ihmisiä joka lahkokunnista.ihaninta on vaihtaa mielipiteitä. itse kuulun kirkkoon.en ole titteliltäni uskovainen.uskon jumalaan maan ja taivaan luojaan.jehovat ovat ihmisiä siinä missä mekin.uskonnoissahan pitäisi suvaissemuus olla itsestään selvää.jos löydät vanhan raamatun siellä käytetään jumalasta nimeä jahve tai vanhoissa suomi leffoissa .lue historiaa ja tee aika matka.

    Äänestä

  • da capo kirjoitti:

    Olen nähnyt jehovien raamatun.Tätini,miehensä kanssa ovat hurahtaneet niihin.Suvaitseva olen,mutta etkö sinäkin yritä pelastaa talonväen jos talo on liekeissä?Tämä on harhaa,tämä uskonto.Jo täällä suomi24:ssä sen näet.Jehovat ovat eri ryhmässä tykkänään,kuin kristinusko.Siinäpä se onkin,kun tiedän heistä niin paljon.

    Äänestä

  • syysjuuli. ... kirjoitti:

    hurahtaneita löytyy joka lähtöön.esim, musiikkiin,vaatetuksiin ,politiikkaan ja joku ottaa uskon lahkoissa jopa jumalan osan.ihmiset joilla on maalais järki tallessa ei hurahttele .hei,älä ole tosikko.joulukin on tulossa.

    Äänestä

  • da-capo kirjoitti:

    mutta niin vain näkyväistä on
    kun joku painostaa, se tuottaa viiltävää- niin ku
    kiihkoilun mieli. sivaltavia sanoja, inhimillisen unohtamista.... tuossa on se just" käytettäisiin psykologiaa ja siitä sitten ei oteta kukaan enään mitään selvää....

    HALUAIS VAIN USKOA RAKASTAVANSA .
    kristillínen liberaalisenfilosofian humanistinen kasvatustieteellisen psykologian opisk. sellaista

    Äänestä

  • ei se sen kummempaa kirjoitti:

    koska joulu sai alkuun,Roomassa vietettiin keisari Aurelianuksen (hallitsi 270-275) toimesta joulukuun 25.päivää aurinkojumalan syntymäjuhlana (dies natalis Solis invicti)--Päivämäärä johtui siitä,että juliaanisen kalenterinköytöön oton aikoihin talvipäivän seisaus sattui 25.päivän kohdalle.

    Kristillinen kirkko menetteli juhlan suhteen samalla tavoin kuin monesti muulloinkin;se ei ryhtynyt taistelemaan sen suosiota vastaan,vaan omaksui sen ja siirsi sille kristillisen sisällön."

    Kirkko omaksui näin Rooman valtakunnassa vietetyn aurinkojumalan syntymäpäivän ja antoi sille kristillisen sisällön.

    Rooman paavi Liberius määräsi joulukuun 25.päivän Jeesuksen syntymäjuhlaksi.

    Kiitos kysymyksestä,ja hyviä jatkoja.
    Terv:Anneli

    Äänestä

6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

Äänestä

ÄLÄ OPETA IHMISIÄ HARHAAN.

SANANLASKUT 8
1. Eikö viisaus kutsu, eikö taito anna äänensä kuulua?

2. Ylös kummuille, tien viereen, polkujen risteyksiin hän on asettunut.
3. Porttien pielissä, kaupungin portilla, oviaukoissa hän huutaa:
4. "Teitä minä kutsun, miehet, ja ihmislapsille kaikuu minun ääneni.
5. Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.
6. Kuulkaa, sillä jalosti minä puhun, ja avaan huuleni puhumaan, mikä oikein on;
7. sillä totuutta minun suuni haastaa, ja jumalattomuus on minun huulilleni kauhistus.
8. Vanhurskaat ovat minun suuni sanat kaikki, ei ole niissä mitään petollista, ei väärää.
9. Ne ovat kaikki oikeat ymmärtäväiselle, suorat niille, jotka löysivät tiedon.
10. Ottakaa minun kuritukseni, älkääkä hopeata, ja tieto ennen valituinta kultaa.
11. Sillä parempi on viisaus kuin helmet, eivät mitkään kalleudet vedä sille vertaa.
12. Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden.
13. Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.
14. Minulla on neuvo ja neuvokkuus; minä olen ymmärrys, minulla on voima.
15. Minun avullani kuninkaat hallitsevat, ruhtinaat säädöksensä vanhurskaasti säätävät.
16. Minun avullani päämiehet vallitsevat ja ylhäiset, maan tuomarit kaikki.
17. Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
18. Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus.
19. Minun hedelmäni on parempi kuin kulta, kuin puhtain kulta, minun antamani voitto valituinta hopeata parempi.
20. Minä vaellan vanhurskauden polkua, oikeuden teitten keskikohtaa,
21. antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa.
22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.
32. Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni!
33. Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan.
34. Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä!
35. Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.
36. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."
Seuraava luku, Sananl

Äänestä
  • Johannes 6:18 Sitä,joka uskoo häneen,ei tuomita.
    Joka ei usko,on jo tuomittu,koska hän ei ole uskonut Jumalan ainosyntyisen Pojan nimeen.

    Roomalaisille 14:4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?
    Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu.
    Hänet pidetäänkin pystyssä,sillä Jehova voi pitää hänet pystyssä.

    Psalmit 82:2 Kuinka kauan te vielä tuomitsette väärin ja osoitatte puolueellisuutta jumalattomien hyväksi?

    Titukselle 3:11 Koska tiedät,että sellainen on kääntynyt pois tieltä ja tekee syntiä,hän kun on itse tuominnut itsensä.

    Äänestä

  • Anneli......... kirjoitti:

    Johannes 6:18 Sitä,joka uskoo häneen,ei tuomita.
    Joka ei usko,on jo tuomittu,koska hän ei ole uskonut Jumalan ainosyntyisen Pojan nimeen.

    Roomalaisille 14:4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?
    Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu.
    Hänet pidetäänkin pystyssä,sillä Jehova voi pitää hänet pystyssä.

    Psalmit 82:2 Kuinka kauan te vielä tuomitsette väärin ja osoitatte puolueellisuutta jumalattomien hyväksi?

    Titukselle 3:11 Koska tiedät,että sellainen on kääntynyt pois tieltä ja tekee syntiä,hän kun on itse tuominnut itsensä.

    olevan muita parempia.kaikki on lainaa.vaikka oisin kuin suuri viuluniekka niin sekin lahja sammuu elämän virtaan.meillä on näkö-silti emme näe,meillä on kuulo- silti emme kuule,meillä on puhumisen taito-silti emme puhu.jumala varjelkoo koko maailmaa,jeesuksen huomaan niin hyvät kuin pahatkin ihmiset.muistakaamme niin hyvää piilo paikkaa eikä salaisuutta ole.ettei hän näkisi tai kuulisi ajatuksesikin.henkistä kehitystä kehiin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anneli......... kirjoitti:

Jotta elämällämme olisi todellinen tarkoitus,meillä täytyy olla syy elää,selvä tavoite ja jokin sellainen asia,jonka hyväksi ensisijaisesti ponnistelemme.

Voiko ihmisellä olla tällaista tarkoitusta?
Kyllä voi.Se että Luoja on antanut meille älyn,omantunnon ja päättelykyvyn,osoittaa,että hänellä oli mielekäs tarkoitus,kun hän asetti meidät tänne maan päälle.

On siksi johdonmukaista,että voimme löytää ja toteuttaa olemassaolomme todellisen tarkoituksen vain elämällä sopusoinnussa Luojan tarkoituksen kanssa.

Jotta voisimme olla onnellisia ja tuntea olonsa turvalliseksi,meillä täytyy olla hyvä suhde taivaalliseen Isäämme.

Onnellisuus ei tule rahasta,Jeesus puhui rikkauden petollisesta voimasta. Rikkaus näyttää tekevän ihmisen onnelliseksi mutta ei kuitenkan tee."Joka rakastaa rahaa,ei saa sitä kyllin".

Jeesus kehotti seuraajiaan keräämään "aarteita taivaaseen",luomaan hyvän nimen Jumalan edessä,joka "tietää mitä te tarvitsette,ennen kuin häneltä pyydättekään".

Kun "otamme vastaan Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden",älkäämme "jättäkö huomioon ottamatta sen tarkoitusta" (2.Korinttilaisille 6:1).
Käyttäkäämme sen sijaan elämämme kallisarvoiset päivät ja vuodet Jehovan ylistämiseen.

Levittäkäämme tietoa,joka tuottaa aitoa onnellisuutta nyt ja johtaa ikuiseen elämään.
Näin tehdessämme havaitsemme,miten todet ovatkaan Jeesuksen sanat:"Onnellisempaa on antaa kuin saada."

Luin Vartiotorni-lehtiä ja haluan jakaa onnellisuuden kansanne.
Pärjäilkää:Anneli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu