Elämä on yhtä koulua. Siitä oppii jatkuvasti mitä kauemmin elää. Ketään on turha syyttää, aina on mahdollisuus selvitä kun ottaa oikean asenteen. Jos ei ikinä myönnä olevansa itse väärässä, vaan syyttää muita, ei elämässä selviä. Vaikka olisi tapahtunut itselle kuinka pahoja asioita tahansa, pitää katsoa eteenpäin.
Minä olen perheestäni (lapsista) ainoa, joka on päässyt peruskoulun läpi. Olen poika (2 siskoa), olen keskimmäinen. Me asumme kaikki omissa asunnoissa. Minä kun olen sivusta katsonut siskojani, niin on suoraansanottuna vituttanut kun ovat niin saamattomia ja tyhmiä. Olen kaikintavoin yrittänyt puhua järkeä pikkusiskolleni, joka on kulkemassa samaa polkua kuin isosiskoni. Varoittanut ja puhunut järkeä. Ei kuuntele, miksi yritän siis enää? Meillä kaikilla on ollut rankka lapsuus, mutta mitäs helvetin väliä sillä on. Menneisyys on menneisyyttä.
Minä olen opiskelemassa edelleen. Menen armeijaan kesällä 2009. Sen jälkeen mahdollisesti jatko-opiskelemaan, tai aloitan työelämän. Minulla on maailman ihanin tyttöystävä, jonka kanssa vietän paljon aikaa. Minulla on elämä kaikinpuolin hyvällä mallilla.
Vituttaa vaan se, että omat siskot ovat tuollaisia luuseripaskoja. Heitä ei kiinnosta koulu, heitä ei kiinnosta työ, heitä ei kiinnosta mikään. Kunhan ovat vain. Välit on mennyt poikki isosiskoni kanssa, koska on lainannut useasti minulta rahaa, eikä ole maksanut takaisin. Kusettaa vaan ja keksii tekosyitä.
En halua, että pikkusiskostani tulee samanlainen. Hän on sentään ollut minulle rakas sisko, toisin kuin isosiskoni. Mutta minkäs teet, kun ei kuuntele.
Olen monesti menettänyt yöuneni, koska en halua, että pikkusiskostani tulee sellainen. En vain pysty tekemään mitään.
Ehkä pitäisi lopettaa koko murehtiminen, koska en vain pysty tekemään asialle yhtikäs mitään. En ole vastuussa heistä, en ole mikään holhooja. Monet varmasti ajattelevat, missä vanhemmat ovat? Isä on juoppo, asuu muualla, ja äiti ulkomailla.
Siinä yksi asia, mikä vaivaa mieltäni päivittäin.
Toinen asia on se, kun ihmettelen miksi minulla on huono itsetunto.
Pidän huolta ulkonäöstäni. Käytän siistejä, nykyaikaisia laadukkaita vaatteita. Olen 180 cm pitkä, painoa päälle 70 kg ja vartalolta hoikka. Ei kukkakeppi, ei kaappi, vaan jotain siltä väliltä. En silti ole mikään muotifriikki tai itserakas peilin edessä keikistelevä pelle, vaan pidän vain huolta ulkonäöstäni. En ole mikään hölösuu, mutta sosiaalinen kuitenkin. Kaverit ovat kuitenkin todella vähissä.. Vapaa-aikana siivoan kotona, teen hyvää ruokaa, soittelen kitaraa, katselen leffoja, luen, tai olen tyttöystäväni kanssa.
Joskus käyn parhaan kaverini, ja hänen kavereidensa kanssa bilettämässä. Nykyään kuitenkin melko harvoin.. En ole tutustunut kunnolla hänen kavereihinsa. Tunnen jotenkin heidät kuitenkin.
Joskus on todella yksinäistä.. Ja varsinkin tämän jokela-tragedian jälkeen kaikki vähän hiljaisemmat ja vähän yksinäisemmät leimattiin murhaajiksi. Nostaa itsetuntoa ainakin niin vitusti! Kiitos vaan kaikki terapeutit ja muut "asiantuntijat".
Tyttöystäväni on sellainen, ettei hänelle pysty purkaa kaikkia murheita, vaan hän välillä ottaa ne itseensä. Senpä takia kaipaisinkin juttukaveria, luotettavaa, joka ymmärtää minua. En tiedä miksi toivon sen olevan juuri naispuolinen.. Ehkä siksi, että naisiin pystyy paremmin luottamaan, ja heille on helpompaa purkaa sydäntä.
Joskus mietin, että olenko paha, ja siksi en ole löytänyt kunnon ystäviä. Olen kuitenkin sisimmässäni todella herkkä ihminen. Tykkään paljon romanttisista asioista, tykkään hellyydestä.
Sen luotettavan ystävän puutteessa päätin purkaa sydäntäni tänne =) Toivottavasti joku luki loppuun (kiitos siitä), ja ymmärtäisi minua.
Hyvää loppusyksyä ja joulun odotusta! :)
Minä olen perheestäni (lapsista) ainoa, joka on päässyt peruskoulun läpi. Olen poika (2 siskoa), olen keskimmäinen. Me asumme kaikki omissa asunnoissa. Minä kun olen sivusta katsonut siskojani, niin on suoraansanottuna vituttanut kun ovat niin saamattomia ja tyhmiä. Olen kaikintavoin yrittänyt puhua järkeä pikkusiskolleni, joka on kulkemassa samaa polkua kuin isosiskoni. Varoittanut ja puhunut järkeä. Ei kuuntele, miksi yritän siis enää? Meillä kaikilla on ollut rankka lapsuus, mutta mitäs helvetin väliä sillä on. Menneisyys on menneisyyttä.
Minä olen opiskelemassa edelleen. Menen armeijaan kesällä 2009. Sen jälkeen mahdollisesti jatko-opiskelemaan, tai aloitan työelämän. Minulla on maailman ihanin tyttöystävä, jonka kanssa vietän paljon aikaa. Minulla on elämä kaikinpuolin hyvällä mallilla.
Vituttaa vaan se, että omat siskot ovat tuollaisia luuseripaskoja. Heitä ei kiinnosta koulu, heitä ei kiinnosta työ, heitä ei kiinnosta mikään. Kunhan ovat vain. Välit on mennyt poikki isosiskoni kanssa, koska on lainannut useasti minulta rahaa, eikä ole maksanut takaisin. Kusettaa vaan ja keksii tekosyitä.
En halua, että pikkusiskostani tulee samanlainen. Hän on sentään ollut minulle rakas sisko, toisin kuin isosiskoni. Mutta minkäs teet, kun ei kuuntele.
Olen monesti menettänyt yöuneni, koska en halua, että pikkusiskostani tulee sellainen. En vain pysty tekemään mitään.
Ehkä pitäisi lopettaa koko murehtiminen, koska en vain pysty tekemään asialle yhtikäs mitään. En ole vastuussa heistä, en ole mikään holhooja. Monet varmasti ajattelevat, missä vanhemmat ovat? Isä on juoppo, asuu muualla, ja äiti ulkomailla.
Siinä yksi asia, mikä vaivaa mieltäni päivittäin.
Toinen asia on se, kun ihmettelen miksi minulla on huono itsetunto.
Pidän huolta ulkonäöstäni. Käytän siistejä, nykyaikaisia laadukkaita vaatteita. Olen 180 cm pitkä, painoa päälle 70 kg ja vartalolta hoikka. Ei kukkakeppi, ei kaappi, vaan jotain siltä väliltä. En silti ole mikään muotifriikki tai itserakas peilin edessä keikistelevä pelle, vaan pidän vain huolta ulkonäöstäni. En ole mikään hölösuu, mutta sosiaalinen kuitenkin. Kaverit ovat kuitenkin todella vähissä.. Vapaa-aikana siivoan kotona, teen hyvää ruokaa, soittelen kitaraa, katselen leffoja, luen, tai olen tyttöystäväni kanssa.
Joskus käyn parhaan kaverini, ja hänen kavereidensa kanssa bilettämässä. Nykyään kuitenkin melko harvoin.. En ole tutustunut kunnolla hänen kavereihinsa. Tunnen jotenkin heidät kuitenkin.
Joskus on todella yksinäistä.. Ja varsinkin tämän jokela-tragedian jälkeen kaikki vähän hiljaisemmat ja vähän yksinäisemmät leimattiin murhaajiksi. Nostaa itsetuntoa ainakin niin vitusti! Kiitos vaan kaikki terapeutit ja muut "asiantuntijat".
Tyttöystäväni on sellainen, ettei hänelle pysty purkaa kaikkia murheita, vaan hän välillä ottaa ne itseensä. Senpä takia kaipaisinkin juttukaveria, luotettavaa, joka ymmärtää minua. En tiedä miksi toivon sen olevan juuri naispuolinen.. Ehkä siksi, että naisiin pystyy paremmin luottamaan, ja heille on helpompaa purkaa sydäntä.
Joskus mietin, että olenko paha, ja siksi en ole löytänyt kunnon ystäviä. Olen kuitenkin sisimmässäni todella herkkä ihminen. Tykkään paljon romanttisista asioista, tykkään hellyydestä.
Sen luotettavan ystävän puutteessa päätin purkaa sydäntäni tänne =) Toivottavasti joku luki loppuun (kiitos siitä), ja ymmärtäisi minua.
Hyvää loppusyksyä ja joulun odotusta! :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
On hyvä, että osaat olla huolehtiva ja välittävä ihminen. Näkee selvästi, että olet huolissasi. Onneksi olet osannut sentään itsestäsi pitää huolta.
Todella harmi, että olet joutunut kokemaan tuollaista. Yritä vaan vielä auttaa pikkusiskoasi. Vaikka häntä ei kiinnostaisi, älä jätä häntä. Joku päivä siskosi vielä ymmärtää ja kiittää sinua tuestasi.
Itselläni on myös huono omatunto, mutta yritän sitä jatkuvasti parantaa. Se vaan tuntuu välillä erittäin vaikealta.
Ja et ole muuten ainoa yksinäinen. Itse olen ujo, eikä niitä kavereita pahemmin ole. Ja olet täysin oikeassa tuosta jokela-tragediasta. Niinhän se menee.
Olisi kiva kyllä jutella kanssasi. Olen itse nyt 16-vuotias tyttö.
Ensinnäkin kiitos että jaksoit vastata :)
Toisinaan olen huolehtiva, toisinaan taas tuntuu, ettei jaksa kiinnostaa. Jokainen tehkööt omat valintansa, eikä niihin pysty pahemmin itse vaikuttamaan. Ja huonommaksi välit vain menevät, jos on koko ajan neuvomassa ja käskemässä tekemään toisin. Mutta kaikkeni olen yrittänyt.
Itse pidän ujoja ihmisiä todella mielenkiintoisina. He voivat olla todella hyviä juttukavereita, kun pääsee kunnolla tutustumaan. Olen itse ollut nuorempana todella ujo, mutta mitä vanhemmaksi olen tullut niin se on hieman vähentynyt. Itseasiassa minua rasittaa sellaiset ihmiset, jotka puhua pälättävät taukoamatta. :)
Minkä takia sinulla on huono omatunto? Tai miksi ujoutesi takia kavereita ei pahemmin ole? Itse mietin joskus syitä tähän, ja olen tullut siihen lopputulokseen etten vain ole löytänyt sellaisia kunnon ystäviä. On minulla tällä hetkellä yksi, jolle voi puhua melkein mistä vain. Oikeat ystävät ovat tärkeitä, eikä niistä pitäisi päästää irti. He ovat kuitenkin elämässä tärkeimpiä asioita.
Viestisi perusteella vaikutat mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. :)
Juu, oli erittäin mukava vastata.
Se kyllä varmasti on tuollaista. Ei aina vaan jaksa, eikä sille voi mitään. Et ole onneksi kuitenkaan täysin luovuttanut. Se kyllä on totta, että jokaisen pitää tehdä omat valintansa, mutta kannattaa vaikka esim. puhua siskosi kanssa mikä häntä kiinnostaa ja opastaa häntä.
On minullakin tuo ujous onneksi alkanut jo vähentyä, mutta ei kuitenkaan kokonaan. Ainahan se tulee olemaan osa elämääni. Se vaan on ollut suurin syy huonoon itsetuntooni. No, pitää vain yrittää jaksaa.
Kuten sanoit, ystävät tulevat olemaan niitä tärkeimpiä asioita, mutta joskus on vain niin hankala löytää samankaltaista ihmistä. Kyllä niitä vielä jostain toivon mukaan ilmaantuu.=)
Niin ja vielä siitä ,että sinäkin vaikutat myös mukavalta ihmiseltä kirjoitustesi perusteella.
Nyt olen kertonut itsestäni ja vähän perheestäkin asioita. Mielelläni lukisin susta jotain.. =)
Kyllä voisin, mutta saisinko sähköpostiosoitteesi? Haluaisin mieluummin sitä kautta kirjoitella. Siis jos vain sopii?
Miks en heti tajunnut, että helpompaa olis kirjotella sitä kautta =) Kirjottele ihmeessä: [email protected]
Saitko sen mun osoitteen?