Tuli hän kuin taivaan aurinko,
kuin kuutamo, kuin kohtalo,
ja silmää kaksi kysyivät,
mut kylminä, pyhinä pysyivät.
Ne silmät katsoi sieluhun
kuin kuiluhun, kuin nieluhun,
lie nähneet ne pahaa paljonkin,
kun nähnyt niitä en sittemmin.
Tai ollut hän taivaan harha lie?
Mun hukkui tie. Hänen minne vie,
kun on kuin ohjais hän polulta pois
ja ois mun luonani eikä ois?
kuin kuutamo, kuin kohtalo,
ja silmää kaksi kysyivät,
mut kylminä, pyhinä pysyivät.
Ne silmät katsoi sieluhun
kuin kuiluhun, kuin nieluhun,
lie nähneet ne pahaa paljonkin,
kun nähnyt niitä en sittemmin.
Tai ollut hän taivaan harha lie?
Mun hukkui tie. Hänen minne vie,
kun on kuin ohjais hän polulta pois
ja ois mun luonani eikä ois?
Vastaukset 6
Vanhimmat
liian surullista.
tosi surullista.
Eivät ne tulleet
silloin surut,
tulivat silloin,
kun makasin maassa
kamppaillen Luojani kanssa.
Tulivat takaa kuin konnat, löivät
kahleisiin minut, mierolle möivät,
tekivät minusta
heikon miehen,
polttivat otsaani
orjan merkin,
jota ei huuhdo
vesi, ei veri,
eikä huulet kauneimman neidon
tuota loppua vähän muutella. Eippa tuskin panisi pahakseen, jos muutettaisiin tuo loppu.
Tai ollut hän taivaan harha EI?
Mun LÖYTYI tie. Hänen minne vie,
kun on kuin ohjais hän polulta pois
ja ois mun luonani eikä Pois?
Tai ollut hän taivaan harha lie?
Mun hukkui tie. Hänen minne vie,
kun on kuin ohjais hän polulta pois
ja ois mun luonani eikä ois?
Tai ollut hän taivaan harha EI?
Mun LÖYTYI tie. Hänen minne vie,
kun on kuin ohjais hän polulta pois
ja ois mun luonani eikä Pois?
Loukatut
Orjat, kyketyt yhteen,
Loukatut sydämehen saakka,
Ranteissa rautaiset kahleet,
Harteilla hallava taakka!
Emme me yhtyä voi,
Emme myöskään erota saata,
Lempiä emme, mut emme
Myöskään lemmestä laata.
Tehnyt olen väärin ma sulle,
Siitä mun sydämeni murtui,
Tehnyt olet väärin sa mulle,
Siitä mun tunteeni turtui.
Sultakin kuollut on herkin.
Tiedän, se on oma syyni.
Menneet on onnemme keväät,
Eess?ikitalvi on tyyni.
Mutta kun nään sinut jälleen,
Silloin mun silmäni vettyy,
Taas käsi hyljätty kohoo,
Taas sydän pettynyt pettyy.
Nään, miten sielusi sunkin
Kurkottaa mua kohti,
Kuulen kuin sydämesi nyyhkii,
Kerran mi toivoa tohti.
Lasket sa leikkiä jälleen;
Taas käsi tarjottu vaipuu,
Muuta ei meillä kuin muistot,
Murhe ja toistemme kaipuu.
Orjat, kytketyt yhteen,
Loukatut sydämehen saakka,
Ranteissa rakkauden kahleet,
Harteilla töittemme taakka!
- Eino Leino
pitänyt mennä ollenkaan, harmi kun ei voi tuota leinoo vähän jututtaa.. että miks aina noin surullista, eikä nyt jaksa tuota muuttakaan