missä

isät ovat.
5395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

minulla on vain 1 isä ja hän on mullan alla.

Äänestä

isä.

Äänestä

Istuu kotitalossaan jo kolmannen vaimonsa kanssa. On jo kymmeniä vuosia sitten ilmoittanut ettei halua enää jälkikasvustaan huolta kantaa, eikä lasten lapsiaan muistaa mitenkään. Lupauksensa ukkopaha on ainakin pitänyt. Ollaan jo nuoresta tytöstä tultu isää ilman toimeen ja toki tullaan vastakin.Kotitalomme myi nykyiselle vaimolleen ettei me tyttäret häntä perittäisi.Kun ei mitään voi mukanaan viedä niin levittäköön vaikka taivaan tuuliin. Kai se aika niinkin kuluu. Haaveena on että isä pyytäisi anteeksi tekemiään vääryyksiään niin saisin sanoa että juu...saat anteeksi.

Äänestä
  • Molempien sotien veteraani lepää jo vuodesta 1986 mullan alla.
    Hieno mies. Kommunisti heti sodan jälkeen, SN-seuran jäsenkorttinumero alle 500, minulla vielä tallessa, vuoteen 1968, eli Tsekkoslovakian tapahtumiin. Silloin miehen silmät aukenivat ja hän heitti silmälaput pois.
    Yritti vielä vähän SOSDEM:aakin mutta oli siihenkin liian älykäs.
    Siitä olen faijalle kiitollinen, siis älykkyydestä. :)
    Minulta taas mutsi, joka elää vielä, tuhosi perinnön.
    Anteeksi ei heidän tarvitse pyytää, elämäänsä hekin vain elivät.
    "Perinnön" menetys ei ole minua katkeroittanut. Faija oli hyvä alkoholisti koko elämänsä aikana sodan jälkeen, vaan hoiti työnsä ja asiansa, jäätyään eläkkeelle opetteli sitte ryyppäämään kunnolla.
    Oli kunnia raahata tuota veteraania ojan pohjilta, polkupyörineen himaan.
    Häntä ei tuhkattu joten oletan että tuo utuinen liekki jonka olen näkevinäni kun haudalleen kynttilän vien, on hitaasti palavaa etanolia, tai sitten virvatuli.

    Äänestä

Isäni on nyt 84-vuotias, ja yhä melko hyvässä kunnossa, asuu koyona omakotitalossa äitini kanssa. Hän hankkii itse vielä omat polttopuut metsästä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


teidän´´ kirjoitti:

isät ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu