Muutama vuosi sitten kirjoitin tälle palstalle, kun yllätin itseni ihastumalla naiseen (kohde ei koskaan saanut asiaa tietää). Olin tosi hämilläni, joku taisi rohkaista, että jos se menee ohi tai jotain. Olen aina seurustellut miesten kanssa, ja nyt voi itku sentään...mikään mies ei tunnu kiinnostavalta vaan...
Tätä on ihan prkeleen vaikea myöntää itselle, että jos olisikin l...o. Siis mua hävettää ja jokin pistää vastaan, mutta silti.
En ole mikään pikkutyttö vaan kohta 32v nainen. Tätä asiaa olen jo pari vuotta pohtinut, ja miettinyt, että onko rohkeutta kokeilla ja muuta sellaista.
En tunne yhtään lesboa, en tiedä missä lesboja edes tapaisi. Olen naisellinen huoliteltu nainen, ja saan miehiltä paljon huomiota, mutta...
Alan olla mietteideni kanssa ihan rikki. Onko muita joilla on samoja kokemuksia? Miten menettelitte? Mua riivaa jo sekin, että katselen telkkarista kaikki lesboista kertovat dokkarit, ja kateudesta vihreänä katselen toisten onnea (viimeksi kun kaksi naista meni naimisiin, toinen viimeisillään raskaana).
En pysty näkemään itseäni enää parisuhteessa miehen kanssa, mutta esim yksinhuoltajana kyllä (joo vauvakuume, miksiköhän en ole baareissa miehiä pokaamassa...)
Tätä on ihan prkeleen vaikea myöntää itselle, että jos olisikin l...o. Siis mua hävettää ja jokin pistää vastaan, mutta silti.
En ole mikään pikkutyttö vaan kohta 32v nainen. Tätä asiaa olen jo pari vuotta pohtinut, ja miettinyt, että onko rohkeutta kokeilla ja muuta sellaista.
En tunne yhtään lesboa, en tiedä missä lesboja edes tapaisi. Olen naisellinen huoliteltu nainen, ja saan miehiltä paljon huomiota, mutta...
Alan olla mietteideni kanssa ihan rikki. Onko muita joilla on samoja kokemuksia? Miten menettelitte? Mua riivaa jo sekin, että katselen telkkarista kaikki lesboista kertovat dokkarit, ja kateudesta vihreänä katselen toisten onnea (viimeksi kun kaksi naista meni naimisiin, toinen viimeisillään raskaana).
En pysty näkemään itseäni enää parisuhteessa miehen kanssa, mutta esim yksinhuoltajana kyllä (joo vauvakuume, miksiköhän en ole baareissa miehiä pokaamassa...)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Seksuaalisen identiteetin etsiskely voi olla raastavaa, mutta kannattavaa. Minäkin elin kauan, kauan sitten heterosuhteessa kunnes rakastuin erääseen naiseen. Onnekseni kiinnostus oli molemmin puolista ja yksi asia johti toiseen.
Nykyisin elän avoimesti rekisteröidyssä parisuhteessa ja olen täysin sinut oman seksuaalisuuteni kanssa. Em. "kokeilun" toinen osapuoli puolestaan päätyi jatkamaan heteroelämäänsä eikä juttumme "tehnyt" hänestä lesboa.
Jos elämässä tulee vastaan oikealta tuntuva tilaisuus, niin ehkä sitä ei kannata jättää käyttämättä kunhan mustaa, ettei leiki kenenkään tunteilla. Onnea itsesi etsiskelyyn! :)
ota selvää paikkakuntasi homobaareista ja käy tutustumassa..juttelemaan vaan rohkeesti...myös setan bileissä voisit kokeilla käydä...sielä käy monet yksinkin ettei sitä tarvitse miettiä..seuraa varmasti aina saa kunhan on itse aktiivinen ja osallistuu keskusteluun
lähinnä onnellisuutesi kautta. Teet elämässä paljon muitakin ratkaisuja että tuntisit itsesi onnelliseksi, niin myös tässä sun olisi hyvä antaa itsellesi mahdollisuus. Älä sitä lesbo sanaa pelkää tai häpeä, haukkamasananahan se on niin kuin homokin heteroiden keskuudessa pidetty, mutta ei se nimi naista ...jne.
Jos nyt ajatellaan elämää ilman lokeroita ja leimoja ja muiden hyväksyntää, niin minusta olisi sääli elää oman elämänsä siten että seuraa sitä vierestä. Kerran täällä vain ollaan, kerran saadaan elää joka hetki, yhtäkään ei päästä takaisin muuttamaan.
Onko se oma elämä niin vähäarvoista että sen uhraa muiden mielipiteille, muiden hyväksyntää kalastellen, vai siten miten oma sydän sanoo ja haluaa?
Kun sä olet nyt vasta 32 vuotta nuori, sulla on aikaa ja mahdollisuutta kokeilla ja katsoa elämässäsi ihan mitä ikinä haluat. Kun sä siitä vanhenet joka päivä, joka vuosi ja 85 vuotiaana katsot taakse elämäsipolkua, haluatko sinä katua ettet uskaltanut, vai haluatko sinä hymyillä menneille vuosille jotka olivat onnen ja rakkauden ja ilon aikaa.
Elämä on valintoja, jos valitsee mitä muut haluaa, voiko sanoa että elää elämänlahjaansa?
niin ehkä olisi parempi näköala jos olisit ollut vain naisten kanssa
eikä miesten
jolloin olisit ehkä mahdollisesti moninkertainen mummu lapsille. ja lastenlapsille isomummu, hyi olkoon se vaihtoehto.
kyllä, se on nyt täällä, nykyaika, aika jolloin voi saada lapsen ilman että ottaa miehen sänkyynsä. Tervetuloa 2000-luvulle, olkaa hyvä ja jättäkää nuijanne ovenpieleen heti oikealle.
sen vaihtoehdon, että saahan niitä tehtyä laboratoriossa klinikoilla koeputkilapsia nykyään. Ja maksaa hirrrveesti.
ihmiseksi lapsi joka on saatettu hedelmöityshoidolla aikaiseksi? Puhutteletko näitä tapauksia koeputkilapsiksi ihan livessäkin, vai auotko vain päätäsi täällä anonyymisti?
ihan suoraan päin naamaa sanoa empaattisena ihmisenä vaikka nii ajattelenki, nii aattelee useimmat muukkii...
kun on saanut aikansa hedelmöityshoidosta? Mikä siitä tekee vähemmän ihmisen? Yhtälailla siinä on munasolu ja siittiö? Sun kaltaiset "empaattiset" ihmiset aina yleistää että edustaa valtavirtaa ajattelussaan, te olette juuri niin "älyllisiä".
Mutta ajattele sinä sitten noin, minä toivon että elämäsi on hienoa ja upeaa, minäkin uskon johonkin, ja se on karmaan.
baareista löytänyt?
sinulle myös. Itse olen jo muutaman vuoden vanhempi ja naiskiinnostus, jonka olin itsessäni tiennyt varmaan koko aikuiselämäni, pulpahti väkipakolla pintaan pari vuotta sitten. Enää ei voinut itselleen valehdella. Minulle lesbouteen siirtyminen oli lopulta siinä mielessä pehmeä kokemus, että satuin (netissä) tutustumaan lähestulkoon samassa tilanteessa olevaan naiseen ja siitä kehkeytyi suhde. Se auttoi paljon itsen hyväksynnässä -- tosin yhteistä ennakkoluulojen panssaria en tämän naisen kanssa ole kyennyt rakentamaan. Mutta itseni kyllä hyväksymään ja kokemaan jopa onnekkuuden tunteita siitä, että saan olla oma itseni. Heteromaailmasta irtautuminen voi olla naiselle vapauttava kokemus!
Itselleni hyvin tärkeää on ollut se, että olen saanut ja osannut puhua asiasta ystävilleni, jo ennen kuin sain mitään konkreettista aikaiseksi.
Ymmärrän myös hyvin yksinäisyyden ja vierauden tunteesi. Itse en kuitenkaan saanut (ihania) heteroystäviäni houkuteltua tueksi hombaareihin ja ajatus(kin) yksin sellaiseen menosta ensimmäistä kertaa sai minut lähinnä hyperventiloimaan. Kiinnostus ja huokutus oli suuri, mutta mistä uskallusta lähteä ihan uuteen maailmaan. (En tarkoita lannistaa entisestään, toivottavasti sinä olet rokeampi:-)
Toivottavasti voit puhua (ihanasta) kriisistäsi ystäviesi kanssa -- ja joku vaikkapa tulee tueksi, kun päätät lähteä tutustumaan homokulttuuriin lähemmin.
miettien ja hapuillen.
Muistan edelleen kun oli aika pakko miettiä että en ollut löytänyt sitä oikeaa miestä itselleni ja että en löydäkään.
Aika jolloin tunnustin itselleni yksin olevani naisista kiinnostunut, eli juuri sellainen.
En tuntenut ketään lesboa yhtään samanlaista, kaikki tuntuivat olevan yhtä kaukana kuin kuu taivaalla.
Sattuma avitti hieman asiaa ja tutustuin tv- chatin kautta naiseen johon sitten tutustuin, ei ollut tarkoitus muuta kuin kokeilla, se kokeiluvaihe osaltani on edelleen sitä oikeaa elämää.
kaikki asiat ja tuntemukset loksahtivat sitten kohdilleen päässäni, epävarmuus ja muu. Minusta tuli varma itsestäni.
paljon tuskaa se aiheutti ja se tyyppi ei ollutkaan tosissaan vaan jotain muuta.Jäin täysin yksin ja palapelin rakensin yksikseni elämässäni, itkien tuhannet katkerat kyyneleet miksi minä heterona kaikki olisi toisin. Nostanee niskavillat pystyyn osalle täällä, mutta kaikki eivät edelleekään hyväksy meitä ihmisinä.
Elämä kantaa kuitenkin eteenpäin ja elän nykyisin lesbona ja olen itseeni tyytyväinen.
Itse otin yhteyttä setaan jossa kävin ensi kertaa puhumassa, ja erilaisia keskusteluryhmiä on myös. Nämä toimivat ainakin minulla hyvin.
Muuten oli aiankin minulla hankaluuksia saada kontakteja ja yhteyksiä muihin.
Paksut korvat on syytä olla monessa asiassa koska monet ovat sitä mieltä että lesboutta ei voi löytää kolmenkympin tienoilla, höpö höpö niille puheille.
Monesti sattuma auttaa asiassa ja varoituksen sana kuitenkin. lesbomaailma on kuitenkin ihmissuhteiltaan erilainen kuin hetero, johtuen monistakin syistä. mutta ei niistä enempää.
Kokeilijat ja näyttäminen muille on yleistä ikävä kyllä lesboille.Miltäpä se tuntuukaan jos on vielä epävarma itsestään.
Minä onneksi sain perustan uudelle elämälle ei piiristä ja naisesta joka ei myöskään ymmärtänyt biin ja lesbon eroa ;). Kuten en minäkään silloin tiennyt mitä moninaisimpien merkitysten eroa.
Löysin omat ensiaskeleeni ja uskallukseni kirjasta jossa todettiin "matkalle lähtö kohti tuntematonta on yhtä aikaa kiehtovaa ja pelottavaa"
Mutta sattuma korjaa satoaan monesti satoaan , Onnea sinulle matkalle!.
Valitettavasti jokainen joutuu rakentamaan oman onnensa. Tässä yhteydessä väitän sen olevan vaikeampaa niille, jotka ovat naisellisia ja kauniita tapauksia. Kyllä mä uskon, että asiat menee niinku on tarkotettu, mutta vasta sitten jos itse tekee kuten sydän sanoo.
Tällä hetkellä mä en elä niinkun sydän neuvois, vaan yritän ajatella muuta. Työnnän syrjään ajatukset tulevaisuudesta. Mulla ei ole sellaista ennen kuin ristiriidat päässä selviävät.
nytkin, huomenna, ylihuomenna jne. Ei ne ristiriidat päässä lopeta tai pysäytä sun elämää tai sitä mitä olet. Jos sinä teet siitä toisenlaista mitä sun sydän sanoo, niin sitten sinä teet, mutta ei se työnnä sun tulevaisuuttasi alkavaksi myöhemmin, ei laita päiviä säästöön elettäväksi myöhemmin.
Se mitä yleensä pidetään vähäpitoisempana kun elämää suunitellaan ja koitetaan elää nätisti, on se aika.
Kuitenkin aika on se asia mitä me ei voida muuttaa, sitä me ei saada lisää eikä siihen voida palata.
Minä olen oppinut yhden asian tästä elämästä, ja s eon että aikaani ja elämääni minä en tuhlaa hetkeäkään siihen että koitan mennä sinne mihin en oikeasti halua.
Kuuntele sinäkin sydäntäsi enemmän, koska voi tulla aika kun kadut vain ja ainoastaan sitä ettet niin tehnyt.
Ongelmat on aina pieniä verrattuna siihen että huomaa liian myöhään ettei ole tehnyt jotain mitä on aina halunnut.
Itelle kävi sama 25 vuotiaana jolloin ihastuin palavasti erääseen naiseen. Pakkohan siinä oli itselleen tunnustaa olevansa naisiin päin. Ei tietenkään helpottanut että tämä ihastukseni oli varattu ja mahdoton saavuttaa. Pitkään olin aivan rikki tunteideni kanssa ja kadehtien ihailin toisensa löytäneitä pareja. Vaikeinta oli olla näiden mietteiden kanssa aivan yksin, kun ei ollut ketään samanhenkistä ystävää jonka kanssa puhua ja joka ymmärtäisi ja olisi tukena. Miesten kanssa en ole enää halunnut seurustella, kun tiedostan pitäväni naisista enemmän. Usean vuoden ajan olen ollut sinkkuna ja saanut omaa identiteettiäni pohtia. Satunnaisia naisuhteita on tullut koettua, harmi vaan että monesti bi henkiset naiset haluaa vaan kokeilla ja palata miehen kainaloon kokemusta rikkaampana. Itsellä ikää lähemmäs 30 ja mieluummin kokeilisin jo oikeaa parisuhdetta kivan naisen kanssa. Se ajoittain vähän rassaa etten tunne samoin ajattelevia kohtalotovereita ja olen toisin sanoen ''erilainen'' kuin muut ystäväni.
täsmälleen samoin...
kuulostaa aivan samalta kuin oma tilanteeni. ihastuin ja sen kautta jouduin tunnustamaan itselleni ettten olekaan täysin hetero. asia ahdisti valtavasti. kiinnostus kuitekin säilyi niin kovana, että ajattelin kokeilla. ja nyt olen löytänyt rinnalleni ihanaakin ihanamman tytön (netistä!), ja jostain syystä oleminen hänen kanssaan ei ole siinä mielessä ihmeellisempää kuin miestenkään, ainut vaan että kaikki tuntuu niin paljon paremmalta. läheisyys on aivan mahtavaa! tottakai olisi helpompaa elää heterona, mutta olisiko sitä sitten onnellinen. tahdon perheen ja lapsia, ja se mietityttää että millaista se olisi olla sateenkaariperheenä. se on tällä hetkellä minulle suurin ongelma.
ihan kohteliaasti noin meinaan omien kokemusten perusteella.
Kauanko sinulla meni sisäistää eläminen naissuhteesa?vuosia?
Oliko se helppoa alka elämään naisen kanssa.
Minulle itselle tuotti suunnattomia ongelmia tulla itseni kanssa toimeen vaikka olin vuosia(kymmenen) tiennyt kuka olin. Suhde toimi hyvin henkiseti ja fyysisesti.
Näkeekö päältä, vaikka työkaverit,ruokaostoksilla käynti, siis aivan tuollainen arkipäiväinen elämä. Ja nauraakin saa moiselle ajatukselle.
Minä tiesin heti muutaman kk.n jälkeen että se oli juuri sitä oikeaa elämää koko loppuelämän.
Minulla vei kolme vuotta täysin irtautua entisestä elämästä joka oli rakennettu heteroelämän varaan.
En vain kyennyt nopeammin sopeutumaan vaikka tiesin että niin minun kuului elää.
Kuitenkin samansukupuolen kanssa seurustelu vaatii oman aikansa.
Ympäristö kun toimii erilailla joissain tilanteissa kuin itse sydämessään haluaa.
saada lapsia lesbonakin. Niitähän tehdään lasipillillä klinikoilla. Se toki maksaa, mutta kaikki kivahan on aina maksanut. Toiset ostaa seksiäkin rahalla. Voihan oastaa lasipilli seksiäkin.
SAA TAI SINÄ SAIT? Moni antaa miehen pillittää montakin kertaa. Heteroita on, joilla on 6 lasta, noin niin ku esimerkkinä. Itse ihastuin kahden pillityksen tyttöön, mut se jäi.
pillityksestä tulosta?
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Luulin, että olen mietteideni kanssa yksin. Lohduttavaa oli huomata, että muilla on ollut samoja kokemuksia ja tuntemuksia kuin minulla.
Ajattelin nyt lähiaikoina ottaa yhteyttä setaan, ja jutella asiasta jonkun kanssa. Mun on pakko saada joku tolkku asiaan, koska minulla alkaa ajatukset pyöriä vain tämän asian ympärillä, ja olen todella hämmentynyt.
Ja vaikka moni kannusti elämään sydämensä mukaan ym, tiedän, että jos rohkaistun joskus tulemaan ulos menetän perheeni kokonaan. Kotiin ei ole sen jälkeen mitään asiaa. Samassa rytäkässä menisi lähes kaikki ystävät. Mahtaisi olla homofobisile ystäville järkytys, että se heidän vuosien tuki ja turva, aina auttamaan valmis ystävä taitaakin olla bi tai lesbo.
Tässä on paljon miettimistä oman elämän suhteen. Mutta kiitos tuesta kaikille asiallisesti vastanneille.