KUN HARTIAT EIVÄT KANNA
Kun arki uuvuttaa ja omat voimat eivät riitä, kuka auttaa ja ketä autetaan? Liian moni kantaa uupumuksensa yksin, jolloin taakka käy ylivoimaiseksi.
Suomalainen on tottunut olemaan tunnollinen vastuunkantaja, myös silloin kun arki käy ylivoimaiseksi. Tilanteita tulee vastaan kaikille, kun esimerkiksi lapset sairastuvat tai työssä on raskasta. Kun tilanne pitkittyy, tarvitaan ulkopuolista apua. Jos ystäviä ei ole tarpeeksi ja yhteiskunta ei pysty auttamaan, tuloksena on liian nopeasti romahtaminen. Yhteiskunnan tarjoama ensimmäinen todellinen apu voi olla vasta lasten huostaanotto.
Toimittaja Tiina Merikanto on tavannut kaksi perhettä, joilla uupuminen alkoi arjen taakasta. Kun taakan kantajia ei saatu ajoissa, tilanne kärjistyi kummankin kotona.
Anneli Hangasmäellä on neljä lasta. Tytöt ovat muuttaneet jo pois kotoa, mutta kotona asuvista pojista toisella on asperger-oireyhtymä ja ADHD ja toisella masennus. Masennuksen ja siitä johtuvien käytöshäiriöiden diagnosoinnista on nyt vuosi. Paraikaa lapsi jonottaa pääsyä yliopistosairaalan lastenpsykiatriselle osastolle.
”Mä en nukkunut enää kunnolla. Vaikeus saada poikia jonnekin hoitoon masensi mut täysin”, kuvaa Anneli hoidon odottamisista.
Seurauksena äiti itse sairastui myös masennukseen ja joutui jäämään sairaslomalle. Lisäjärkytyksenä tuli se, että yhteiskunnan apuna tarjottiin pojan huostaanottoa. Kuitenkin kierre oli lähtenyt siitä, että poika ei saanut ajoissa sellaista apua, joka todella auttaisi.
Tuija Heinosellaon myös neljä lasta. Hän on miehensä kanssa hoitanut vaikeasti kehitysvammaista poikaansa kotona. Nyt 16-vuotiaan Aleksin tarvitsema hoito on vaatinut paljon taistelua. Myös hinta siitä on ollut kova.
”Kyllähän sitä on miettinyt, että pitääkö yhden lapsen kuolla ja kaikkien perheen jäsenten sairastua ennen kuin mitään apua saa”, sanoo Tuija.
Lopulta Aleksin oli muutettava laitokseen sen jälkeen, kun tytär Annina sairastui tilanteen uuvuttamana vakavasti. Hän joutui vuosi sitten sairaalaan nuorisopsykiatriselle osastolle syömishäiriöiden vuoksi.
”Silloin musta tuntui, että mä kuolen, ja saattaa olla että mä olisin kuollut. Mulla oli tosi pahoja itsetuhoisia ajatuksia”, kertoo Annina.
Suomalainen palvelujärjestelmä sammuttaa yhä enemmän jo roihussa olevia tulipaloja. Pienempiin ongelmiin apua on vaikea saada. Kunnissa lasketaan sen varaan, että perheet joka tapauksessa pystyvät löytämään jostakin tarvitsemansa avun. Mutta ystävät ja sukulaiset ovat nykyään jo kortilla. Kaikki eivät apua löydä. Inhimillisesti ja taloudellisesti hinta on suuri, kun hartiat eivät kanna.
Toimittaja Tiina Merikanto.
Tuottaja: Hannele Valkeeniemi
Tuotanto: YLE Ajankohtaisjournalismi
http://www.yle.fi/silminnakija/
Kun arki uuvuttaa ja omat voimat eivät riitä, kuka auttaa ja ketä autetaan? Liian moni kantaa uupumuksensa yksin, jolloin taakka käy ylivoimaiseksi.
Suomalainen on tottunut olemaan tunnollinen vastuunkantaja, myös silloin kun arki käy ylivoimaiseksi. Tilanteita tulee vastaan kaikille, kun esimerkiksi lapset sairastuvat tai työssä on raskasta. Kun tilanne pitkittyy, tarvitaan ulkopuolista apua. Jos ystäviä ei ole tarpeeksi ja yhteiskunta ei pysty auttamaan, tuloksena on liian nopeasti romahtaminen. Yhteiskunnan tarjoama ensimmäinen todellinen apu voi olla vasta lasten huostaanotto.
Toimittaja Tiina Merikanto on tavannut kaksi perhettä, joilla uupuminen alkoi arjen taakasta. Kun taakan kantajia ei saatu ajoissa, tilanne kärjistyi kummankin kotona.
Anneli Hangasmäellä on neljä lasta. Tytöt ovat muuttaneet jo pois kotoa, mutta kotona asuvista pojista toisella on asperger-oireyhtymä ja ADHD ja toisella masennus. Masennuksen ja siitä johtuvien käytöshäiriöiden diagnosoinnista on nyt vuosi. Paraikaa lapsi jonottaa pääsyä yliopistosairaalan lastenpsykiatriselle osastolle.
”Mä en nukkunut enää kunnolla. Vaikeus saada poikia jonnekin hoitoon masensi mut täysin”, kuvaa Anneli hoidon odottamisista.
Seurauksena äiti itse sairastui myös masennukseen ja joutui jäämään sairaslomalle. Lisäjärkytyksenä tuli se, että yhteiskunnan apuna tarjottiin pojan huostaanottoa. Kuitenkin kierre oli lähtenyt siitä, että poika ei saanut ajoissa sellaista apua, joka todella auttaisi.
Tuija Heinosellaon myös neljä lasta. Hän on miehensä kanssa hoitanut vaikeasti kehitysvammaista poikaansa kotona. Nyt 16-vuotiaan Aleksin tarvitsema hoito on vaatinut paljon taistelua. Myös hinta siitä on ollut kova.
”Kyllähän sitä on miettinyt, että pitääkö yhden lapsen kuolla ja kaikkien perheen jäsenten sairastua ennen kuin mitään apua saa”, sanoo Tuija.
Lopulta Aleksin oli muutettava laitokseen sen jälkeen, kun tytär Annina sairastui tilanteen uuvuttamana vakavasti. Hän joutui vuosi sitten sairaalaan nuorisopsykiatriselle osastolle syömishäiriöiden vuoksi.
”Silloin musta tuntui, että mä kuolen, ja saattaa olla että mä olisin kuollut. Mulla oli tosi pahoja itsetuhoisia ajatuksia”, kertoo Annina.
Suomalainen palvelujärjestelmä sammuttaa yhä enemmän jo roihussa olevia tulipaloja. Pienempiin ongelmiin apua on vaikea saada. Kunnissa lasketaan sen varaan, että perheet joka tapauksessa pystyvät löytämään jostakin tarvitsemansa avun. Mutta ystävät ja sukulaiset ovat nykyään jo kortilla. Kaikki eivät apua löydä. Inhimillisesti ja taloudellisesti hinta on suuri, kun hartiat eivät kanna.
Toimittaja Tiina Merikanto.
Tuottaja: Hannele Valkeeniemi
Tuotanto: YLE Ajankohtaisjournalismi
http://www.yle.fi/silminnakija/
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tätä päivää täällä meidän "lintukodossamme". Nyt kun todella pahaa tapahtui Jokelassa ehkä hetkeksi herätään. Todellisia pysyviä muutoksia saamme odottaa maailman tappiin asti, näin se vaan on.
Päättäjät mm. kansanedustajat keskittyvät pääasiassa nostamaan omia palkkojaan, lässyttävät roskaa täysistunnoissa ja valiokunnissa ja käyvät räppäämässä typerien äänestäjiensä kättä.
En usko, että mitään niin pahaa voi tapahtua että rahaa löytyy pysyviin muutoksiin. Kuinka monia uhreja tämä maan jaksaa kestää ja kantaa.
Usko hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen, välittämiseen ja siihen, että oikeanlaista apua saa avun tarpeessa oleva alkaa olla tosi lujilla täältä ruohonjuuritasolta katsottuna.
Kaikista etuuksista joutuu nykyään taistelemaan ja valittamaan, pieni ihminen jätetään yksin selviytymään valitusrumbasta ja käsittelyt kestävät jopa vuosia. Näin pieni maa ja yksilötasolla paljon vaikeita ongelmia monilla, missä ihmeessä täällä oikeen mättää???
että viranomaiset ja päättäjätaho rikkovat voimassa olevaa lainsäädäntöä
eivätkä edes joudu vastuuseen siitä?
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=674711
" Kodinhoitajat halutaan takaisin
............................
Parikymmentä vuotta sitten perheet saivat tilapäisiin arjen ongelmiin kaupungilta kodinhoitajan,
joka sitoi esiliinan eteensä ja otti hommat hoitoonsa:
kaitsi lapset, pisti paikat järjestykseen, siivosi, keitti ja kävi kaupassa.
Nyt Oulun kaupungilla ei tällaista palvelua ole...."
______________________________________
Finlex
"
Sosiaalihuoltolaki» 17.9.1982/710
...........................
Sosiaalipalvelut
17 §
Kunnan on jäljempänä säädetyin tavoin huolehdittava seuraavien sosiaalipalveluiden järjestämisestä:
.............
3) kotipalvelut;
...............
20 §
Kotipalveluilla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon,
lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista
tai niissä avustamista.
21 §
Kotipalveluja annetaan
alentuneen toimintakyvyn,
perhetilanteen,
rasittuneisuuden,
sairauden,
synnytyksen,
vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille,
jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista."
______________________________________________
"Miksi pitää masentua, ennenkuin saa apua?
Hyvä Hanna Pitkälä (Kaleva 8.12. Lukijan sivu) Muistelen aikaa kolmekymmnentä vuotta sitten.
Kun täällä Pattijoella tarvitsi kotiapua, sitä varmasti sai.
Ei tarvinnut odottaa, että joku ensin masentuu.
Oli Annikki ja Eila ja muitakin kodinhoitajia, joita lapset suorastaan odottivat.
He tulivat kotiin myös pyytämättä, haistoivat missä on tarvetta apuun.
Minunkin vaimoni on kotiäiti. Maalta kotoisin ja tehnyt töitä talon vanhimpana lapsena.
Ajanut lantaa hevosella pelloille, laittanut heinää seipäille ja tehnyt navettatöitä.
Vaikka oli riskissä kunnossa, oli silti mukava joskus saada apua. Hän oli siitä kiitollinen.
Kolmekymmentä vuotta sitten oli paljon huonompi aika kuin nyt.
Nyt pitää odottaa, että joku masentuu niin, että lapset voidaan ottaa huostaan.
Olipa ihmeellistä kuulla.
Lauri Kinnunen
Pattijoki"
_________________________
Keitä varten nämä yhteiskuntamme viranomaiset ovatkaan?
Ja kenen pyynnöstä he Suomen lakeja
kiertävät, rikkovat ja ovat välinpitämättömiä lasten ja perheiden avuntarpeen suhteen
vaikka Suomen laki toisin määrää?