SEURAAVA LÄHETYS: 15.11.2007 klo 22.35 TV2
KUN HARTIAT EIVÄT KANNA
"KUN HARTIAT EIVÄT KANNA
Kun arki uuvuttaa ja omat voimat eivät riitä, kuka auttaa ja ketä autetaan? Liian moni kantaa uupumuksensa yksin, jolloin taakka käy ylivoimaiseksi.
Suomalainen on tottunut olemaan tunnollinen vastuunkantaja, myös silloin kun arki käy ylivoimaiseksi. Tilanteita tulee vastaan kaikille, kun esimerkiksi lapset sairastuvat tai työssä on raskasta. Kun tilanne pitkittyy, tarvitaan ulkopuolista apua. Jos ystäviä ei ole tarpeeksi ja yhteiskunta ei pysty auttamaan, tuloksena on liian nopeasti romahtaminen. Yhteiskunnan tarjoama ensimmäinen todellinen apu voi olla vasta lasten huostaanotto.
Toimittaja Tiina Merikanto on tavannut kaksi perhettä, joilla uupuminen alkoi arjen taakasta. Kun taakan kantajia ei saatu ajoissa, tilanne kärjistyi kummankin kotona.
Anneli Hangasmäellä on neljä lasta. Tytöt ovat muuttaneet jo pois kotoa, mutta kotona asuvista pojista toisella on asperger-oireyhtymä ja ADHD ja toisella masennus. Masennuksen ja siitä johtuvien käytöshäiriöiden diagnosoinnista on nyt vuosi. Paraikaa lapsi jonottaa pääsyä yliopistosairaalan lastenpsykiatriselle osastolle.
”Mä en nukkunut enää kunnolla. Vaikeus saada poikia jonnekin hoitoon masensi mut täysin”, kuvaa Anneli hoidon odottamisista.
Seurauksena äiti itse sairastui myös masennukseen ja joutui jäämään sairaslomalle. Lisäjärkytyksenä tuli se, että yhteiskunnan apuna tarjottiin pojan huostaanottoa. Kuitenkin kierre oli lähtenyt siitä, että poika ei saanut ajoissa sellaista apua, joka todella auttaisi.
Tuija Heinosellaon myös neljä lasta. Hän on miehensä kanssa hoitanut vaikeasti kehitysvammaista poikaansa kotona. Nyt 16-vuotiaan Aleksin tarvitsema hoito on vaatinut paljon taistelua. Myös hinta siitä on ollut kova.
”Kyllähän sitä on miettinyt, että pitääkö yhden lapsen kuolla ja kaikkien perheen jäsenten sairastua ennen kuin mitään apua saa”, sanoo Tuija.
Lopulta Aleksin oli muutettava laitokseen sen jälkeen, kun tytär Annina sairastui tilanteen uuvuttamana vakavasti. Hän joutui vuosi sitten sairaalaan nuorisopsykiatriselle osastolle syömishäiriöiden vuoksi.
”Silloin musta tuntui, että mä kuolen, ja saattaa olla että mä olisin kuollut. Mulla oli tosi pahoja itsetuhoisia ajatuksia”, kertoo Annina.
Suomalainen palvelujärjestelmä sammuttaa yhä enemmän jo roihussa olevia tulipaloja. Pienempiin ongelmiin apua on vaikea saada. Kunnissa lasketaan sen varaan, että perheet joka tapauksessa pystyvät löytämään jostakin tarvitsemansa avun. Mutta ystävät ja sukulaiset ovat nykyään jo kortilla. Kaikki eivät apua löydä. Inhimillisesti ja taloudellisesti hinta on suuri, kun hartiat eivät kanna.
Toimittaja Tiina Merikanto.
Tuottaja: Hannele Valkeeniemi
Tuotanto: YLE Ajankohtaisjournalismi"
http://www.yle.fi/silminnakija/
KUN HARTIAT EIVÄT KANNA
"KUN HARTIAT EIVÄT KANNA
Kun arki uuvuttaa ja omat voimat eivät riitä, kuka auttaa ja ketä autetaan? Liian moni kantaa uupumuksensa yksin, jolloin taakka käy ylivoimaiseksi.
Suomalainen on tottunut olemaan tunnollinen vastuunkantaja, myös silloin kun arki käy ylivoimaiseksi. Tilanteita tulee vastaan kaikille, kun esimerkiksi lapset sairastuvat tai työssä on raskasta. Kun tilanne pitkittyy, tarvitaan ulkopuolista apua. Jos ystäviä ei ole tarpeeksi ja yhteiskunta ei pysty auttamaan, tuloksena on liian nopeasti romahtaminen. Yhteiskunnan tarjoama ensimmäinen todellinen apu voi olla vasta lasten huostaanotto.
Toimittaja Tiina Merikanto on tavannut kaksi perhettä, joilla uupuminen alkoi arjen taakasta. Kun taakan kantajia ei saatu ajoissa, tilanne kärjistyi kummankin kotona.
Anneli Hangasmäellä on neljä lasta. Tytöt ovat muuttaneet jo pois kotoa, mutta kotona asuvista pojista toisella on asperger-oireyhtymä ja ADHD ja toisella masennus. Masennuksen ja siitä johtuvien käytöshäiriöiden diagnosoinnista on nyt vuosi. Paraikaa lapsi jonottaa pääsyä yliopistosairaalan lastenpsykiatriselle osastolle.
”Mä en nukkunut enää kunnolla. Vaikeus saada poikia jonnekin hoitoon masensi mut täysin”, kuvaa Anneli hoidon odottamisista.
Seurauksena äiti itse sairastui myös masennukseen ja joutui jäämään sairaslomalle. Lisäjärkytyksenä tuli se, että yhteiskunnan apuna tarjottiin pojan huostaanottoa. Kuitenkin kierre oli lähtenyt siitä, että poika ei saanut ajoissa sellaista apua, joka todella auttaisi.
Tuija Heinosellaon myös neljä lasta. Hän on miehensä kanssa hoitanut vaikeasti kehitysvammaista poikaansa kotona. Nyt 16-vuotiaan Aleksin tarvitsema hoito on vaatinut paljon taistelua. Myös hinta siitä on ollut kova.
”Kyllähän sitä on miettinyt, että pitääkö yhden lapsen kuolla ja kaikkien perheen jäsenten sairastua ennen kuin mitään apua saa”, sanoo Tuija.
Lopulta Aleksin oli muutettava laitokseen sen jälkeen, kun tytär Annina sairastui tilanteen uuvuttamana vakavasti. Hän joutui vuosi sitten sairaalaan nuorisopsykiatriselle osastolle syömishäiriöiden vuoksi.
”Silloin musta tuntui, että mä kuolen, ja saattaa olla että mä olisin kuollut. Mulla oli tosi pahoja itsetuhoisia ajatuksia”, kertoo Annina.
Suomalainen palvelujärjestelmä sammuttaa yhä enemmän jo roihussa olevia tulipaloja. Pienempiin ongelmiin apua on vaikea saada. Kunnissa lasketaan sen varaan, että perheet joka tapauksessa pystyvät löytämään jostakin tarvitsemansa avun. Mutta ystävät ja sukulaiset ovat nykyään jo kortilla. Kaikki eivät apua löydä. Inhimillisesti ja taloudellisesti hinta on suuri, kun hartiat eivät kanna.
Toimittaja Tiina Merikanto.
Tuottaja: Hannele Valkeeniemi
Tuotanto: YLE Ajankohtaisjournalismi"
http://www.yle.fi/silminnakija/
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapsen vaikea masennus ja koulunkäyntiongelmat on käyty läpi. Koettu on niin lapsen psykiatrinen hoito kuin lääkehoitokin. Apua ei tullut mistään ja koko perhe kärsi. Lopulta vuosien taistelun jälkeen sijoitus lastenkotiin ja sen jälkeen huostaanotto ja sijoitus perhekotiin jäi ainoaksi vaihtoehdoksi, kun niin lääkärit, sosiaalitoimi kuin koulukin nosti kätensä pystyyn.