Tutustuin tänään tähän kirjoituspalstaan, ja huomasin monella olevan samaa vaivaa kuin minulla,
nimittäin: yksinäisyys. Ei ole enää helppoa seniori-ikäisenä löytää seuraa itselleen.Nuorempana oli paljon spontaanimpi tutustumaan ihmisiin,ehkäpä työelämästä poisjäänti on monelle shokki, vaikka emme sitä myöntäisikään. Koska ympyrät pienenivät, moni meistä jää yhtäkkiä "neljän seinän sisälle", eikä sieltä enää olekaan niin helppoa lähteä ulos, koska ei enää ole sitä tuttua ja turvallista työporukkaa jokapäiväisenä seurana, vaan täytyisi etsiä aivan uusia tuttavuuksia. Omanlaista seuraa ei vain niin helpolla löydykään. Se ahdistaa yhä enemmän ja niin sitä käpertyy helposti vain itsensä seuraan. Toivottavasti tälläiset keskustelupalstat antavat uusia mahdollisuuksia tutustua samankaltaisiin ihmisiin. Hyvää juhannusta kaikille, vaikka se olisi yksinäistäkin!
nimittäin: yksinäisyys. Ei ole enää helppoa seniori-ikäisenä löytää seuraa itselleen.Nuorempana oli paljon spontaanimpi tutustumaan ihmisiin,ehkäpä työelämästä poisjäänti on monelle shokki, vaikka emme sitä myöntäisikään. Koska ympyrät pienenivät, moni meistä jää yhtäkkiä "neljän seinän sisälle", eikä sieltä enää olekaan niin helppoa lähteä ulos, koska ei enää ole sitä tuttua ja turvallista työporukkaa jokapäiväisenä seurana, vaan täytyisi etsiä aivan uusia tuttavuuksia. Omanlaista seuraa ei vain niin helpolla löydykään. Se ahdistaa yhä enemmän ja niin sitä käpertyy helposti vain itsensä seuraan. Toivottavasti tälläiset keskustelupalstat antavat uusia mahdollisuuksia tutustua samankaltaisiin ihmisiin. Hyvää juhannusta kaikille, vaikka se olisi yksinäistäkin!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Useasti asiaan löytyy vastaus kun katsoo peiliin.
Tätä ei pidä pitää loukkauksena. Usein saatamme omalla käyttäytymisellämme karkoittaa ystävyyttämme hakevia läheisiäkin ihmisiä.
Aidosti omana itsenään ystävyyttä hakeva harvoin tulee torjutuksi. Seura, jota hakee tekee kaltaisekseen ja kaltaisiaan ihminen hakee.
Erilaisuudet toisaalta täydentävät toisiaan, mutta pitkässä avioliitossakin on huomattu puolisoiden alkavan muistuttaa toisiaan.
Rohkea avautuminen vaikka tällä palstallakin saattaa tuoha ystävän. Yksi hyvä ystävä usein riittää ja hänelle on syytä olla uskollinen.
Eräs ongelma on ikääntyvien miesten ja naisten määrän epäsuhde - valitettavasti.
Helsingissä jopa kolmannes on yksinasuvia jua heistä suuri osa ikääntyneitä naisia.
Naapurikaupungeissa tilanne ei ole yhtä paha.
Sain vastaukseksi usein, että peiliin olisi paras katsoa.Mutta kuinkas onkaan nykypäivänä, eipä ole helppo avata omaa sisintään edes tällaisella tuntemattoien nettipalstalla, saatika sitten kasvoista kasvoihin, kun kaikenlaiset pervot sun muut usein pilaavat hyväntahtoisten keskustelut.Itse haluaisin todella keskustella yksinäisyyden poistosta kaikin keinoin auttaaksni itseäni sekä toisia samanlaisia. Sanotaan, että tansseissa käynti olisi hyvä konsti, en kuitenkaan ole samaa mieltä. Se on niin pinnallista, harvoin löytyy tanssipartneri, jonka kanssa voisi jatkaa keskustelua vakavimmistakin aiheista. Monet miehet kun haluavat vain tehdä valloituksia todistaakseen itselleen oman egonsa pätevyyden.Tässä iässä ei enää valloitukset ole tärkeitä, vaan ihmisen sisin ja sydämen sivistys. Toivon, että joku viisaampi vastaa tähän ja neuvoo parempia kontaktinottopaikkoja kuin tanssipaikat ja kapakat!
tunnustammekin yksinäisyytemme, minä jopa sitä koskevalla viestillä. Aika vähän, aiheen tärkeyteen verattuna, keskusteluun osallistuttiin.
Oletan, että valtaosa meistä on yksinäisiä. Yksinäisyyteni poistokeinoina käytän tanssia, matkustelua, seuratoimintaa ja tätä nettailua. Tule Sinäkin mukaan keskusteluun. Ystävällisia hetkiä meille kaikille!
Kirjoittelin,sinun avaamaan keskusteluun yksinäisyys,mutta ei se tuottanut tulosta,ei kaikki pääse näihin rientoihin mukaan,jotkut vanhemmat ihmiset asuvat ehkä niin syrjä seuruilla,eivätkä pääse liikkumaan,palvelut voivat olla huonot,kunnassa ehkä ei ole varaa järjestää mitään vanhuksille,ehkä joku kirkko -ilta seurakunnan puolesta,eikä niihinkään kaikki pääse.sinä ajattelit,että minä asun jossain syrjä seurulla,mutta en asu kuin melkein keskellä kaupunkia,täällä ei todellakaan ole varttuneemmalle väelle tanssipaikkoja,ne on lopetettu,ei kai ollut oikein kävijöitä.noissa kapakoissa on noita karaoke iltoja,mutta niissä kun vielä on niitä tupakoitsevia,niin sekään ei kaikille käy,kun on allerkiaa.Mutta kiitän sinua siitä kun olet ottanut tämän yksinäisyys asian esiin,sain siitä vihjeen itselleni,kun tässä talossa asuu aika paljon yksinäisiä ihmisiä,todella vanhojakin edäskin on yli 90 v:olen alkanut heidän kanssaan juttelemaan ja käymään heidän luonaan.ei tämä silti ole mikään vanhain koti,tämä on 8 kerroksinen osaketalo,ja siksi täällä on näitä yksinäisiä,ei kukaan paljon toista tunne kuin ulkonäöltä,nuoremmilla on aina kiire,töitä heillä on kotona ja työpaikalla.
Ongelma on kuten usein jo todettu - peilissä näkyvät kasvot !
Satunnaisena matkailijana jälleen eilen koin itse, miten tilanne muuttuu kun suhtautuu kanssamatkustajiin ystävällisen avomielisesti.
Tuntuu jo liioittelulta kun kerron jälleen "sattumaltako ? " saaneeni erinomaisen miellyttäviä ihmisiä ja monituntinen matka päättyi aivan liian nopeasti.
Jälleen kerran voin todeta, että ilmeistä on, että "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."
Monia keskustelunaiheita käytiin ja lisävalaisua olen saanut heti avattuani haun, josta löytyi asiaan lisätietoa ja sitä riittää vaikka loppuiäkseni.
Jos keskustelukumppanini eksyy sivustolle niin kiitän tässä vielä kerran. Haluan mielelläni jatkaa aloittamiamme keskusteluja kanssasi (-nne)
Luvan saatuani, voinen käsitellä asioita myös yleisillä sivuilla aikanaan ?
vasta nyt olen ensimäisen kerran elämässäni kokenut eräänlaista yksinäisyyden tunnetta. Olen ollut leskenä jo yli kaksikymmentä vuotta, mutta aina on ollut puuhaa, ystäviä ja perhettä ympärillä. Nyt suurin osa ystävistä, lähes kaikki läheisimmät, ovat jo lähteneet ja uusien "hyväksyminen" on työlästä. Olen vapaaehtoisesti pysytellyt syrjässä sillä ihan tyhjänpäiväinen jaarittelukaan ei innosta.
Vasta nyt olen tosissani ruvennut miettimään, pitäisikö sittenkin lähteä "ulos" kuoresta.
Tämä keskustelupalstan lukeminenkin virkistää, mutta minusta täällä on liikaa riiteleviä ihmisiä, siksi en tätäkään kanavaa käytä kuin yleensä lueskeluun. Näyttää sentään joillakin olevan ihan sopuisiakin aiheita joten pitänee jatkaa lueskelua.
Ystävällisiä terveisiä kaikille kirjoittajille.
Kirjoitit aivan kuin olen itse ajatellut ja kokenut,mutta olen niin kovin huono tuomaan julki,olen ottanut aivan väärän linjan tässä kirjoittelussa,kun olen alkanut puolustus lijalle,pitåisi minunkin muistaa ettei totuus tarvitse puolustajaa,nyt minä lopetan sen linjan,kun kerrankin tuli sellainen kirjoitus jossa on jotain mieltä.kirjoittele lisää.
monella, vaikka itse en työyhteisöjä kaipaa, niin ahkera kuin olenkin.
Jos haluan juttuseuraa livenä, niin kyllä heitä löytyy, mutta harvoin löydän sellaista juttuseuraa, joiden seurassa tuntisin tulleeni ymmärretyksi. Niinpä ratkaisuksi jutellessa on langennut se, että puhumme vain niistä asioista, joissa ymmärrämme toisiamme.
Yleensä viihdyn yksin. Haen vaikka kirjoja.
Nyt on luettavana Martti Lindqvist. Hän on kirjoittanut ihmisasiaa. En mitenkään malta olla laittamatta pientä näytettä hänen tekstistään ja toivon, että hän hyväksyy tämän lainauksen, jos sattuu näkemään tämän.
Tämä on hänen vaimonsa kuoleman jälkeen kirjoittamaansa: "Vaikka ei uskoisikaan elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen, on psykologinen tosiasia, että kuolleet jäävät elämään meidän psyykemme sisäisessä maailmassa. He eivät elä vain muistoissa, vaan tietyllä tavalla myös "olioina" , joilla on oma persoonansa ja oma roolinsa meidän elämässämme. On täysin mahdollista kulkea tämän sisäisyyden alueella ja tavata siellä majailevia henkilöitä. Heille voi puhua ja heitä voi kuunnella. Kun näin tehdään, jotakin meissä alkaa muuttua. Monet terapiamenetelmät perustuvat tähän ilmiöön. Esim. psykodraamasassa nämä ihmiset voidaan tuoda apuhenkilöiden muodossa elävinä näyttämölle ja hoitaa heidän kanssaan asiat loppuun."
Oli todella mielenkiintoista huomata L:n ajatuksista elämänkokemusten tuoma syvällinen viisaus. Usein meillä ihmisillä paineet joko murtavat, mutta paine saa meihin myös "timantin" kovuuden ja arvon, joka mestarin kädessä hioen muuttuu joskus arvokkaaksi koruksi ?