Isätöntä päivää..

Ärrieri

Onko joukossa muita isänsä jo varhaislapsuudessa menettäneitä?
Koulussa isänpäivän lähestyminen oli ikävää,koska 90-alussa pienessä maalaiskoulussa olin ainoa isätön.Kenenkään vanhemmat eivät edes olleet eronneet.Tein sitten ukille kortteja,ja sen jälkeen kun hän pääsi lepoon oli vaan väsättävä joulukortteja.Ainoan ihmisen jota tämän jälkeen pidin isähahmona hyvästelin reilu vuosi sitten.

11

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja menetin hänet 18-vuotiaana. Minulla ei sitten vastaavasti ollut ukkia. Kyllä meillä silti vietettiin isänpäivää. Veimme haudalle kynttilät ja sitten äidin kanssa kotiin syömään hyvää ruokaa ja jälkkäriksi kakkukahvit. Keskustelimme yhdessä isästäni. Olin kyllä silloin jo nykyajan mukaan aikuinen.

      • Ärrieri

        kans poltettiin kynttilää isän kuvan vierellä.
        Haudoilla ei tuu käytyä kun ovat muutaman sadan kilometrin päässä.Eikä siellä sen puoleen kukaan ole katsomassa ja kuulemassa.Pois menneet rakkaat ihmiset on miun lähellä sillon kun voimia tarvitsen.


      • Ärrieri kirjoitti:

        kans poltettiin kynttilää isän kuvan vierellä.
        Haudoilla ei tuu käytyä kun ovat muutaman sadan kilometrin päässä.Eikä siellä sen puoleen kukaan ole katsomassa ja kuulemassa.Pois menneet rakkaat ihmiset on miun lähellä sillon kun voimia tarvitsen.

        Se mikä minua surettaa asiassa eniten on se, että isäni ei koskaan saanut nähdä poikiani ja että poikani eivät saaneet tutustua upeaan vaariinsa. Vaikka heille kertoo vaarista, ei se saa heitä tuntemaan häntä juuri ollenkaan. Ne ovat vain juttuja ja kertomuksia aivan vieraasta ihmisestä.


    • issu56

      avioerolapsi, joskin se isä oli kuitenkin olemassa varsin lähellä. Joka isänpäivä vein hälle jonkun lahjan kortin kera ja samalla lailla muistin myöskin pappaa (isoisä). Se varsinainen isähahmo ja miehen malli mulle kuitenkin oli enoni, joka opetti kädentaitojen lisäksi myös hyvin paljon muutakin normaalista elämästä. Isä taasen opetti puutarhahommista ja kaikesta siihen liittyvästä.
      Papan menetin ollessani 21 ja isän ollessani 28... iäkäs enoni elää edelleen.
      Hautausmailla kävimmekin mieheni kanssa tänään viemässä kynttilät ja seppeleet isiemme ja pappojemme haudoille.

    • Mevaa

      Arvatkaapa vaan, miten rankkoja isän- ja äitienpäivät ovat sellaisille ihmisille, jotka eivät saa omia lapsia. Vuosien rankat hedelmöityshoidot takana, ja lopullinen tuomio: lapseton. Lähinnä näinä päivinä ajattelen, että tasan ei käy onnen lahjat. Toiset tulevat raskaaksi ensi yrittämällä ja sitten sitä vielä pitää juhlia! Milloinkahan kehitetään juhlat niille ihmisille, jotka ovat menettäneet lukuisia pieniä ihmisenalkuja...

      • puuttui

        muistuttamaan. Ikävä ilta taas. Kaikesta huolimatta koetan sanoa itselleni, ettei kaikkea voi saada.
        Tätä synkkää ketjua en enää katso.


      • issu56

        lasta voikaan saada, niin onhan kuitenkin aina mahdollisuus antaa se rakastava koti sellaiselle lapselle, jolla ei ole tässä maailmassa ketään, joka siitä välittäisi. Eli adoptio...ei se ole paha asia ensinkään!
        Olen pahoillani puolestanne että noin on käynyt, mutta muistakaa kuitenkin että niitä mahdollisuuksia on muitakin ja niistä lapset ovat kaikki aivan yhtä rakkaita loppuviimein!


    • ja kun ei ollut pappaakaan, niin väkersin sitten kortit enolle :)
      Ei mulle siitä "mitään" traumaa jäänyt ja kaikki kaveritkin kun tiesi asian, niin ei sitä koskaan enempiä mietitty.
      Isommille sisaruksille asia oli paljon kovempi paikka ja ikävä oli kova. Itse olin vasta viisi ja tapaus ei sillälailla pitkään koskettanut, tuskin paljonkaan edes muistan itse tapahtuneesta.

    • iiiisäääkööö

      en laittanut isälle onnitteluja...elossa on,mutta ei todellakaan läheinen..lähti kun olin 1-2vuotias...satunnaisia tapaamisia(sattumalta)ja joitain vuosia sitten ujuttautui elämääni taas..jos haluat jutella enemmän niin laita s.postia...

    • sitä vaaria!

      Äitini on niin "mukava" että valehteli mulle vuosikymmeniä biologisesta isästäni eikä suostu kertomaan oikean isäni nimeä! Isäpuoleni taas on narsistinen sosiopaatti joten...

      • sun isäs

        nimi, tai sitten sen on rehellisesti myönnettävä, ettei se tiedä kuka se niistä oli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      218
      3174
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      307
      2774
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1798
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      55
      1705
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      42
      1575
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1366
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      10
      1300
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1270
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      422
      1260
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1259
    Aihe