päiväkodissa hoitajat vaihtuvat tiheään

Hei,
Lapseni on ollut yksityisessä päiväkodissa vajaan vuoden, alle kolmivuotiaiden ryhmässä.
Olen pannut merkille, että juuri pienten ryhmässä hoitajat vaihtuvat kolmen kuukauden välein: Hoitajat ovat tukityöllistettyjä. Kun työllistymiskuukaudet ovat ohi, niin he eivät saa jatkaa, vaikka olisivat kuinka ihania. Johtajatar ottaa uudet työllistetyt tilalle. Onko tämä yleistä - onko näin kunnallisissakin päiväkodeissa, vai onko tämä yksityisten ongelma - halutaan työntekijöitä mahdollisimman halvalla..Onko tämä edes laillista? Itse aion ottaa nyt johtajattaren kanssa asian puheeksi. Lapsilla pitää olla pidempiaikaisia hoitajia!
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja juuri tuolla pienten ryhmässä tarvitaan niitä käsipareja, että lain kirjain täyttyy. Monet yksityiset päiväkodithan eivät edes ota alle kolmivuotiaita juuri siksi, että pääsevät mahdollisimman vähillä työvoimakustannuksilla, pienten hoito on kalliimpaa suhteessa kuin isojen, mutta taksat ihan samat. Mutta onko totta, että tukea saa vain kolme kuukautta. Luulin sitä aikaa pidemmäksi, mutta olen kyllä tippunut näissä asioissa jo kärryiltä.

Mutta ei se hoitajien jatkuvuus ole kunnallisellakaan taattu. Oma lapseni lähti hoitoon kahdeksankuisena, kun äitiyslomani päättyi. Ekan puolen vuoden aikana olisi tullut neljä eri hoitopaikkaa, hoitajien määrästä puhumattakaan. En suostunut, ja löysin ihanan yksityisen pph:n.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetellen kirjoitti:

Hei,
Lapseni on ollut yksityisessä päiväkodissa vajaan vuoden, alle kolmivuotiaiden ryhmässä.
Olen pannut merkille, että juuri pienten ryhmässä hoitajat vaihtuvat kolmen kuukauden välein: Hoitajat ovat tukityöllistettyjä. Kun työllistymiskuukaudet ovat ohi, niin he eivät saa jatkaa, vaikka olisivat kuinka ihania. Johtajatar ottaa uudet työllistetyt tilalle. Onko tämä yleistä - onko näin kunnallisissakin päiväkodeissa, vai onko tämä yksityisten ongelma - halutaan työntekijöitä mahdollisimman halvalla..Onko tämä edes laillista? Itse aion ottaa nyt johtajattaren kanssa asian puheeksi. Lapsilla pitää olla pidempiaikaisia hoitajia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu