Minulla on aiemmin ollut sähkökiuas, jolla on lämmitetty saunaa. Mutta sähkön hinnan koko ajan noustessa, vaihdoin puukiukaaseen ja puhkaisin hormille reiän.
Samalla kertaa huomasin kaksi asiaa. 1) Puukiuas on niin tehokas vehje, että sillä lämmittää koko kaksi kerroksisen talon kolmella pesällisellä. 2) saunominen on miellyttävämpää kun pitää lämmitys vaiheessa oven auki jotta sauna ei ole pätsi, mutta kivet ovat lämpöiset. Sauna on mukavan viileä ja kun heittää löylyä, alkaa lämpökin nousta. Saunomisen jälkeen kun polttaa vielä yhden pesällisen puita, ei kosteudesta ole tietoakaan.
Ero varaavalla takalla lämmittämiseen on suuri. Puita kuluu varaavaan takkaan enemmän kuin kiukaalla lämmitettäessä. Kiuas myös lämmittää koko taloa toisin kuin varaava takka, joka lämmittää vain paria huonetta. Yösähköllä ei myöskään lattialämpö ole päällä kuin joka kolmas päivä. Varaavalla takalla lämmitettäessä se naksahti joka yö.
Joten nyt rahat kukkaroon ja sähkökiukaat ulos. Muistatte vain ostaa tarpeeksi ison kiukaan. Itselläni on 27kW 12 neliön saunassa. Sähkölasku pienenee ja löylyt paranee.
Talon lämmitys kiukaalla
10
6920
Vastaukset
- weikk
Nykyisissä puukiukaissa on muutamaa erikoisempaa poikkeusta lukuunottamatta huono hyötysuhde. Eli yli puolet puun energiasisällöstä menee hormia pitkin taivaalle. Tätä taustaa vasten on erikoista että varaava takkasi ei lämmittäisi vastaavalla määrällä puita. Syynä lienee lämmönsiirron estyminen riittävän laajalle. Varaavilla takoilla kun päästään tyypillisesti noin 70-80% hyötysuhteeseen. Eli jos poltat kiukaassa 15 kiloa polttokuivaa koivua, saat siitä talteen noin 26kWh. Jos poltat saman määrän varaavassa uunissa, talteen saatavan lämmön määrä on noin 48 kWh, eli melkein puolet enemmän. Ero on siinä että kiukaan kanssa lämpöteho on kaikki heti käytettävissä, kun taas takka jakaa lämpöä tasaisemmin ja pidempään.
Yksi asia on lämpötilojen tasaisuus. Kamina-tyyppisellä, lyhytkestoisella ja suuritehoisella lämmityksellä huonelämmöt nousevat väkisinkin yli normaalin, joka taas ei ole toivottavaa.
Kiuaslämmitykseen on olemassa ihan sitä vartavasten kehitetty järjestelmäkin. Siinä järjestelmän hyötysuhde on 80% luokkaa ja lämmönjako on toteutettu kanavilla. http://www.ukko-uuni.fi/ - ymmärrän
kyllä innostuksesi mutta sinulla on ilman kiertoon liittyvä ongelma jos takka ei lämmitä kuin 2 huonetta, laita se takalta tuleva lämpö kiertoon lämmität kiukaalla niin et muuta tarvitsekkaan (kuin puita helvettisi työtä)lisäksi
- frage
varaavassa takassa yksipesällinen,joka lämmittää koko talon,mutta takka onkin keskeisellä paikalla,en ole enään moneen vuoteen käyttänyt sähkölämmitysta,tällähetkellä poltan vain joka kolmas päivä takassa mutta talvella joko jokapäivä tai joka toinen,katsotaan nyt millainen talvi tulee,sitten on vielä lämmöntalteenotto laite joka jakaa lämmöt mukavasti joka huoneeseen
- BBBBBBBb
Kuoritakka on näkölään useimmiten syy, kun takan teho ei riitä lämmittämään taloa. Kuoreton takka tai uuni antaa nopesti lämpöa ja myös varaa sitä sisuskaluihinsa. Kuoretonta uunia voi myös lämmittää parikertaa päivässä kovilla pakkasilla.
Jaa että lämmöntalteenottolaite jakaa lämmön. Kyllä se senkin tekee, mutta iv-kone myös toimii sähkölämmittimenä jos sisäänpuhallettava ilma ei ole kyllin lämmintä. Huoneeseen puhallettavaa ilmaa lämmitetään sähköllä, jotta se olisi sopivan lämmintä. Joissakin vesikiertolämpötaloissa lämmitetään sisäänpuhallusilma vedellä. Leudolla ilmalla saattaa riittää pelkkä iv-koneen antama lämpö.
- lämpö koko taloon
Itse laitoin vanhan avotakan sisään högfors-vesitakkasydämen, jolla lataan varaajan ja sitäkautta lämmitän koko talon tasaisesti ja saan vielä suihkuvedetkin.
- mitä tarkoitat tällä
"Yksi asia on lämpötilojen tasaisuus. Kamina-tyyppisellä, lyhytkestoisella ja suuritehoisella lämmityksellä huonelämmöt nousevat väkisinkin yli normaalin, joka taas ei ole toivottavaa."
- hörny
Lämmitä puukattilan savukaasuilla kiuas. Ite tein 208 litran oljytynnyrisyä komeen kiukaan sellaisen aina valmiin. vpannuhuone seinän takana ja savutorvi kiertää sen kivitynnyrin kautta saatana
- Näsäviisto
Saa olla aika pieni talo ja iso kiuas, että saa sen talon laitettua kiukaalle lämpenemään.
- selämpeehyvin
Meillä on sähkökiuas jonka sisälle on asennettu puulämmitteinen kiuas, ja sen sisällä on 1800 kilonen varaava takka.
- Ideanikkari
Lämpöeristetty kaivo täytetään kivillä ja sinne sähkövastukset, joita ruokitaan aurinkopaneeleilla ja halvalla pörssisähköllä tilanteen mukaan. Pieni luukku saunan lattiaan, joka avataan kun halutaan saunoa. Lattioihin kiertoilmakanavisto siten, että syntyy painovoimainen kierto, joka lämmittää lattiat ilman puhaltimia. Yksinkertaiset bimetalliventtiilit ohjaamaan lämpötehoa ulkoilman lämpötilan mukaan. Siinä kiuas, jolla lämpenisi suurikin talo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24845373Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111250Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110892Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369721Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236521Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03220Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302249- 391677
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261530