ONKO

kunhan kartoitukset ym. tehdään, niin sitten vasta selviää levinneisyys.

Aina pahanlaatuinen, olen pahoillani sanoessani tämän;(
Mutta jos se todettiin aikasessa vaiheessa niin se ei välttämättä ol levinnyt ja saadaan helposti pois..

Toivon sinulle sekä ystävälläsi voimia.

Muuta vuosi sitten tuli työhaastatteluun iloinen ja avoin 59 syntynyt nainen. Hoikka, nuorekas eikä hänessä ollut grammaakaan rasvaa. Haastaatteluryhmä oli hänestä samaa mieltä, joko aivan mahdoton työkaveri tai sitten mahtava. Päädyimme siihen mahtavaan. Haastattelun loppupuolella hän kertoi rintasyövästään. Asiallisesti ja kaunistelematta. Oli hormonaalinen ja vaikea. Hoidettu, mutta jatkohoitoja ja rinta vielä rakentamatta. Yksinhuoltaja itsensä näköisille murkkuikäisille nuorille.

Soitimme hänelle seuraavana päivänä ja toivotimme tervetulleeksi työyhteisyö päivänäöömme. Jatkohoidossa hän kävi ja kertoi miten vaikea tuo syöpä oli ollutkin. Ennuste oli ollut huono ja yksinhuoltajana hän oli ollut epätietoinen miten kertoa lapsille totuus, että äiti ei ehkä selviä. Kertoi ja keskusteluja oli käyty paljonkin, asioita selvitetty. Kun kaikki meni laajasta leikkauksesta huolimatta hyvin, oli se tietysti hirvittävä helpotus. Siis vaikeaksikin arveltu rintasyöpä oli voitettavissa.

Työpaikalla saimme kaikki nähdä miltä tuo leikattu rinta näytti. Ei pahalta, se oli siisti mutta tietysti siitä puuttui rinnan muoto. Kun hänelle sitten rakennettiin rinta, saimme nähdä myös sen. Koska hänellä ei grammaakaan rasvaa ollut rinta rakennettiin selkälihaksesta. Hän ei halunnut missään tapauksessa implanttia, koska hormonaalinen syöpä vaatii tarkkailua jatkossakin. Mutta selkälihas ei leikkaavan lääkärin mielestä riittänyt, joten hän asetti leikkauksen yhteydessä pienen implantin. Työkaverini oli harmissaan siitä. Myöhemmin turvotusten laskettua huomattiin, että tämä operoitu rinta oli suurempi. Vain yksi vaihtoehto oli mahdollinen, asettaa imblantti myös toiseen rintaan. Hänelle se tehtiin myöhemmin. Ja sitten saimme nähdä molemmat rinnat. Olivat kiinteät kauniit, lähes täydelliset, vain nänni vielä puuttui toisesta rinnasta. Mutta muutoin ei ongelmia, ei leikkauksien jälkeisiä kipujakaan enää. Tämä rinnan rakentaminen selkälihaksesta oli se suurin leikkaus.

Myöhemmin työkaverini meni hiljaiseksi, ehkä vuosi töiden aloittamisen jälkeen. Kertoi, että tarkastuksessa oli löydetty jotakin ja sitä tutkittiin nyt. Hänen piti odotella tuloksia viikkoja. Mikäli hänen syöpänsä uusisi, ei selviytymisen mahdollisuuksia oikein ole, näin kertoi. Joten ei helppo tilanne. Kun sitten tuli vastaus mistä oli kyse oli helpotus kaikille suuri. Imblantin kulma oli taittunut ja se näkyi kuvissa, ei syöpää.

Kaikki oli taas hyvin, asenne oli koko ajan se, että eletään ja iloitaan. Suremaan ei kannata aloittaa etukäteen, sitä ehtii tekemään kyllä. Eikä sille surulle ole ollut käyttöä. Nyt ystäväni on vaihtanut jo uuteen työpaikkaan. Kertoi syövästään samalla tavoin kuin oli meille kertonut. Kuitenkin hänet valittiin hakijoiden joukosta vakituiseen työsuhteeseen.

Monilla on pelko, että syövän jälkeen kukaan ei palkkaa... näin ei kuitenkaan ole. Oma asenne ja kunto ratkaisee paljon. Tosi paljon.