Minut on pyydetty kummiksi parhaan ystäväni lapselle. Siitä ei ole sen ihmeemmin puhuttu, kuka on sylikummi tms. mutta ystäväni jossain lauseenpätkässä mielestäni sanoi, että minä olisin lapsen sylikummi.
Nyt luin sitten jostain näistä jutuista tässä palstalle, että sylikummin juttu on se KUMMILUSIKKA! Onko tosiaan niin, että minun kuuluisi viedä se kummilusikka lapselle?
Ostin jo vastoin parempaa tietoa lapselle tina-auton (sellaisen säästöpossun) kummilahjaksi.
Kuinka iso moka on viedä lusikan sijasta säästöpossu??
Itse en ole ajatellut kummiutta ollenkaan tuon rahapolitiikan kannalta. Olen päässyt kummiksi 15-vuotiaana ensimmäisen kerran ja ainoa mitä olen kummilapselleni antanut, on pari hassua halpaa lahjaa. Sen sijaan varsinkin nuorempana vietin aikaa; viikonloppuja ja lomia kummilapseni luona. Olemme retkeilleet, käyneet huvipuistossa, uimassa, autoajeluilla ymsyms.
Olin ajatellut tällekin lapselle olla ennemminkin se läheinen ihminen, johon voi turvata äidin lisäksi. Haluaisin olla tukipylväs, neuvonantaja, ystävä, "rikostoveri" ja se aikuinen kaveri, johon voi luottaa.
Nyt sitten aloin epäilemään, että meneekö kaikki heti plörinäksi, jos vien "väärän" lahjan?
Mokaanko jos...
16
2827
Vastaukset
- kummix7
Ei ole todellakaan mitään kaavaa minkä mukaan lahja ostetaan, Ja ostetaanko lainkaan.
Kummilahja voi olla myös esim lahjakortti, ajasta, palveluksista tai mistä vain.
Mene ihan rauhassa ristiäisiin lahjasi kanssa.
Ja ole jatkossa se kummi joka antaa lapselle jotain muuta kuin materiaa.
Kauniit muistot kummilapselle, ovat paljon arvokkaampia kuin lahjat.
Usko vain itseesi.- tarja 2
kummilusikkaa ei juurikaan enää kukaan osta/saa.
Meidänkään kolmesta lapsesta kellään ei ole sitä.
On sormusta,kehystä ja juuri tuo säästölipas ja hammasrasiaa yms.
- kummi 2000-luvulta
Huheijaa mitä lööperiä oletkaan kuullut. Ei todellakaan ole välttämätöntä viedä kummilusikkaa. Eihän sitä monellakaan enään ole. No OK, useilla ennen vuotta 70 syntyneillä ehkä on, mutta ajat ja tavat muuttuvat. Eikä kirkko määrittele mitenkään kummilusikkaa kristillisen kummin oikeana kristillisenä lahjana.
Vie tina-auto, se on mainio lahja... ja muisto jää.- sen verran...
Minusta ainakin tuntuu, että se kummilusikka on jäänyt pois ihan siitäkin syystä, että se on niin kallis ostaa. Esimerkiksi kastelahjana paljon käytetty kehys ja siihen vauvan mitat maksaa vain 20 e kun kummilusikka saattaa mennä yli 70 euron... Minä kyllä silti toivoisin lapselleni sitä lusikkaa kun minulla ja miehellänikin sellainen on.... ja huom olemme syntyneet 80-luvulla :)
- ja ystävä piirissä
ollut paljonkin ristiäisiä, eikä kukaan lapsista ole saanut tota lusikkaa (lusikkasarjaa) lahjaksi. Käytäntö on siis selvästi vanhentunut. Tina-auto on oikein hyvä.
- kummiton...
ei se kummilapsi tosiaan kummeilta enää mitään materiaa tarvi, yleensä sitä tulee yllin kyllin. tosin jos oot se sylikummi, joku muisto olis kiva, vaikka sit se tina-auto.
tosin mä vanhempana kyllä arvostaisin enemmän sitä kummilusikkaa, jotenkin sitä pitää perinteisenä lahjana, varsinkin jos on sylikummi. eikä ne halvimmat lusikat mitää 70 euron arvoisia oo, ei todellakaan.
mun kahdella vanhimmalla lapsella on kummilusikat ja ne on niillä vitriinissä esillä muitten tärkeitten juttujen kanssa, nuorin sai sit sellaisen kehyksen ja nyt on ikää sen verran, että tajuaa, että muilla on hällä ei. eihän toi nyt elämää suurempi juttu oo, mutta kun meillä kummit ruukaa lahjoa lapsia jouluna ja synttäreillä, niin kun kummi kysyi joululahjatoivetta, vihjasin tosta lusikasta. sanoin, että ellei oo liian kallis, en todellakaan toivo kummin ostavan kymmenien eurojen arvoisia lahjoja. kummi sanoi, että jos menee liian avokkaaksi, niin olkoon sitten yhdistetty joulu ja synttärilahja (späivä tammikuussa).
nii, ehkä kantsis kysyä vanhemmilta, ennenku käy ostelemaan, sillä useimmat kummit kysyvät just siks, ettei lapsille tulis kovin erityyppisiä kummilahjoja.
meilläpäin kylläkin tuota lusikkaa kovasti käytetään, en tiedä yhtään muksua, kenellä sitä ei olis. sen sijaan mulla ei ole, vaikka olen syntynyt 71, eikä ole miehelläkään ja hän on syntynyt 69.- lapsille
Kaikki "kummiesineet", pankit, lusikat yms., kelpaavat mielestäni lahjoiksi.
On pakko kommentoida tuota ajatusta, että lapsille pitäisi olla samanlaiset lahjat. Mielestäni kummien tehtävänä ei ole varmistaa vanhemmilta millaisia lahjoja lapsille sopii ostaa. Vanhempien tehtävänä sen sijaan on selittää lapsille, että lahjat ovat jotain mitä ihmiset hyvää hyvyyttään ostavat toisilleen. Niistä on ihan jokaisesta syytä olla kiitollinen, eikä lahjoja ole kohteliasta arvottaa ja asettaa paremmuusjärjestykseen. Jos lapsi on saanut kehyksen, niin se selittää, miksei sitä lusikkaa sitten ole. Kummi on halunnut ostaa sen kehyksen, ja myöhemmin vihjailemalla kummilusikan ostosta ilmaistaan vain, ettei kehykseen olla tyytyväisiä.
En tarkoita tätä purkausta millään pahalla, mutta olen vain niin kyllästynyt ihmisiin, aikuisiin sellaisiin, jotka kehtaavat valittaa lahjoista. Ja koska tällaiset asenteet yleensä opitaan lapsena, niin itse kunkin kannattaisi miettiä, millä tavalla lahjoista lapsille puhutaan. - kummiton...
lapsille kirjoitti:
Kaikki "kummiesineet", pankit, lusikat yms., kelpaavat mielestäni lahjoiksi.
On pakko kommentoida tuota ajatusta, että lapsille pitäisi olla samanlaiset lahjat. Mielestäni kummien tehtävänä ei ole varmistaa vanhemmilta millaisia lahjoja lapsille sopii ostaa. Vanhempien tehtävänä sen sijaan on selittää lapsille, että lahjat ovat jotain mitä ihmiset hyvää hyvyyttään ostavat toisilleen. Niistä on ihan jokaisesta syytä olla kiitollinen, eikä lahjoja ole kohteliasta arvottaa ja asettaa paremmuusjärjestykseen. Jos lapsi on saanut kehyksen, niin se selittää, miksei sitä lusikkaa sitten ole. Kummi on halunnut ostaa sen kehyksen, ja myöhemmin vihjailemalla kummilusikan ostosta ilmaistaan vain, ettei kehykseen olla tyytyväisiä.
En tarkoita tätä purkausta millään pahalla, mutta olen vain niin kyllästynyt ihmisiin, aikuisiin sellaisiin, jotka kehtaavat valittaa lahjoista. Ja koska tällaiset asenteet yleensä opitaan lapsena, niin itse kunkin kannattaisi miettiä, millä tavalla lahjoista lapsille puhutaan.näin meilläkin on tehty. kaikkea mitä on saatu on arvostettu ja kiitetty. kehys oli ihan ok, tosin sen sai kuopus ja vanhemmat sisarukset myös mummilta lahjaksi. eli niitä kuopuksella 2.
enkä mitään "vihjannut" kummilusikan ostosta myöhemmin. meillä on lapsilla sellaiset kummit että muistavat aina ja heillä on tapana kysyä toiveita. kun kummi kysyi joululahjatoivetta, sanoin, että myös kuopus haluaisi kummilusikan, ellei ole liian kallis, kuvittelisin edullisimpien hinnat 40-50 tienoille. kummilla on tapana tuoda 20-30 euron lahjoja (itse sanonut, että sinne luokkaan toiveet) ja tosiaan itse sanoi, että voi sitten olla myös synttärilahja.
ristiäisistä on jo 9 vuotta aikaa, että emme todellakaan enää mieti ristiäislahjoja.
itsekin kummilapsiltani kyselen toiveita. eräs ei osannut toivoa mitään eikä hänen vanhempansa, niin investoin hopea-aterimiin, mitä ostin sarjan ja kaiverrutin kerralla. sitten annoin yksi kerrallaan synttäreillä ja jouluna. nyt on sarja annettu ja lapsikin jo täysi-ikäinen. on moneen kertaan kiitellyt lahjaansa.
- tina-auto(f)
Kiitoksia vastauksistanne!
Kyse ei oikeastaan ole siitä, että mitä lapsen vanhemmat sanovat lahjastani, vaan siitä, mitä lapsen isovanhemmat ajattelevat. Ristiäiset pidetään heidän luonaan (ja tunnen lapsen isän vanhemmat jotenkuten ja he ovat perinteikkäitä ihmisiä) ja pelästyin, että tuo kummilusikka-asia on sellainen joka kaikkien pitäisi tietää ja minä en tiedä!
En ole ajatellut todellakaan tuota kummiutta sen kannalta, että millaisia lahjoja annan. Vaan niinkuin ystäväni sanoi, että haluaa lapsellensa kummien kautta sen perheen ja tukiverkoston myös äidin puolelta(hänellä ei juuri ole sukulaisia turvanaan elämässä).
Tina-auton lisäksi ajattelin avata lapsen nimelle tilin, jonka hän saa käyttöönsä sitten täytettyään 18 vuotta.
Ajattelin sinne laittaa aina osan synttäri- ja joulurahoista yms ja antaa sitten halvemman lahjan.- .,zZmmm,.....
on harvinaisen typerä.
Rahaa tilille ja halvempi lahja? Mikä logiikka tuossa on? Eikö sun pitäis luoda suhdetta siihen kummilapseen pienestä pitäen? Ei siihen tarvita kalliita lahjoja, eikä säästötilejä. - provo????
nimittäin siinä olit ollut läheinen ihminen, joka ei ollut kummilapselle vienyt muuta kuin pari halpaa lahjaa ja muuten viettänyt aikaa.
nyt ajatteletkin lapsen isovanhempia ja availet tilejä ostelet halpoja lahjoja... hohhoíjaa ja noin moni lensi lankaan. - tina-auto(f)
provo???? kirjoitti:
nimittäin siinä olit ollut läheinen ihminen, joka ei ollut kummilapselle vienyt muuta kuin pari halpaa lahjaa ja muuten viettänyt aikaa.
nyt ajatteletkin lapsen isovanhempia ja availet tilejä ostelet halpoja lahjoja... hohhoíjaa ja noin moni lensi lankaan.Siis mitäh?
Multa meni nyt kovaa ja korkeelta ohitse tuo, että mitä pahaa on ajatella ettei kovasti mokaisi puolituttujen ihmisten silmissä?
Tosiaan siis pelästyin, että tuo kummilusikka on se nk. "pakollinen" sylikummin lahja.
Ja tuo tiliajatus tuli ystävältäni, joka sai juuri lapsen ja hänen lapselleen kummi avasi tilin. Hän sanoi, että ei tarvitse sitten sitä krääsää kantaa ovesta sisään, vaan laittaa sinne tilille sitten jos/kun on rahaa.
Ja lahjoiksi ajattelin esimerkiksi itse kutomiani lapasia tms.
Ja todellakin haluaisin tulla lapselle läheiseksi ihmiseksi. Monta asiaa on, joka on esteenä sille (esim.500km välimatkaa), mutta parhaani mukaan aion olla paikalla tarvittaessa. Onneksi molemmat kummilapseni asuvat samalla paikkakunnalla ja sukuni on siellä myös, joten kylässä tulee käytyä.
Tilanteet ovat tietenkin muuttuneet siitä, kun olin 15-vuotias(kun tulin ensikertaa kummiksi), mutta parhaani kuitenkin aion yrittää. Samanlailla minulla ei tule koskaan olemaan aikaa uudelle kummilapselleni, eikä samanlaista sidettä pysty koskaan syntymään, mutta toivon silti sydämestäni, että meistä tulee läheiset.
Ja myös toivon, että hänelle on niistä rahoista tilillä jotain iloa sitten 18-vuotiaana. Jos vaikka saisi sitten ajokortin tms. (jos sinne koskaan niin paljon kertyy... täytyy varmaan muillekin kummeille vinkata asiasta, kun tiedän, että varsinkin ne miespuoliset kummit ovat "huonoja" ostamaan lahjoja) - tina-auto(f)
.,zZmmm,..... kirjoitti:
on harvinaisen typerä.
Rahaa tilille ja halvempi lahja? Mikä logiikka tuossa on? Eikö sun pitäis luoda suhdetta siihen kummilapseen pienestä pitäen? Ei siihen tarvita kalliita lahjoja, eikä säästötilejä.No nyt sitten tuli taas mulle tenkkapoo!
Kysyt:
- Rahaa tilille ja halvempi lahja? Mikä logiikka tuossa on?
minä vastaan:
- Ajatellaan että päättäisin antaa lapselle 20 euron arvoisen lahjan joka syntymäpäivä ja joulu. Sen sijaan, että antaisin hänelle setelin kouraan tai jonkin lelun tms. kudon hänelle sukat joululahjaksi(arvioitu lankojen hinta n.5e) ja laitan 15 euroa tilille. Syntymäpäivänä (syksyllä) kudon hänelle lapaset ja laitan tilille 15 euroa.
Olen siis noudattanut päättämääni linjaa -> n.20e syntymäpäivänä ja jouluna.
Uskon, että lapsi on tyytyväinen sukista ja lapasista (muistamisesta) ja samalla kartutan hänen ajokortti tai auto tai mikä tahansa onkaan- kassaa.
Nii ja tosiaan, vanhemmat eivät toivo mitään leluja yms, kun niitä lahjoja tulee kyllä muutenkin mielinmäärin.
Kysyt:
-Eikö sun pitäis luoda suhdetta siihen kummilapseen pienestä pitäen? Ei siihen tarvita kalliita lahjoja, eikä säästötilejä.
minä vastaan ihmetellen:
- Miten tilin avaaminen ja kallis lahja estää/kumoaa suhteen luomisen lapseen pienestä pitäen? Entä jos annan paljon rahaa ja kalliita lahjoja ja vietän paljon aikaa?
P.S En aio antaa kalliita lahjoja enkä paljoa rahaa! Lupaan sen!
(joko tuli parempi mieli) - tina-auto(f)
tina-auto(f) kirjoitti:
Siis mitäh?
Multa meni nyt kovaa ja korkeelta ohitse tuo, että mitä pahaa on ajatella ettei kovasti mokaisi puolituttujen ihmisten silmissä?
Tosiaan siis pelästyin, että tuo kummilusikka on se nk. "pakollinen" sylikummin lahja.
Ja tuo tiliajatus tuli ystävältäni, joka sai juuri lapsen ja hänen lapselleen kummi avasi tilin. Hän sanoi, että ei tarvitse sitten sitä krääsää kantaa ovesta sisään, vaan laittaa sinne tilille sitten jos/kun on rahaa.
Ja lahjoiksi ajattelin esimerkiksi itse kutomiani lapasia tms.
Ja todellakin haluaisin tulla lapselle läheiseksi ihmiseksi. Monta asiaa on, joka on esteenä sille (esim.500km välimatkaa), mutta parhaani mukaan aion olla paikalla tarvittaessa. Onneksi molemmat kummilapseni asuvat samalla paikkakunnalla ja sukuni on siellä myös, joten kylässä tulee käytyä.
Tilanteet ovat tietenkin muuttuneet siitä, kun olin 15-vuotias(kun tulin ensikertaa kummiksi), mutta parhaani kuitenkin aion yrittää. Samanlailla minulla ei tule koskaan olemaan aikaa uudelle kummilapselleni, eikä samanlaista sidettä pysty koskaan syntymään, mutta toivon silti sydämestäni, että meistä tulee läheiset.
Ja myös toivon, että hänelle on niistä rahoista tilillä jotain iloa sitten 18-vuotiaana. Jos vaikka saisi sitten ajokortin tms. (jos sinne koskaan niin paljon kertyy... täytyy varmaan muillekin kummeille vinkata asiasta, kun tiedän, että varsinkin ne miespuoliset kummit ovat "huonoja" ostamaan lahjoja)juu, ja tosiaan ennen kun tänne nyt tullaan huuteleen, että kuinka iso idiootti olen kun en ymmärrä näin yksinkertaista asiaa kuin yläpuolella on, niin tunnustan...
oon idiootti ja muutenkin vähän ääliö.
Kummilapsiani kuitenkin rakasta. :) Ja koska lapsi ja lapsen vanhemmat ovat minulle tärkeitä, haluan että kaikki menee oikein. :)
Minua siis jännittää ja jos haluatte heittää minut sen vuoksi susille. Niin antaa mennä. - JanneHoo
tina-auto(f) kirjoitti:
Siis mitäh?
Multa meni nyt kovaa ja korkeelta ohitse tuo, että mitä pahaa on ajatella ettei kovasti mokaisi puolituttujen ihmisten silmissä?
Tosiaan siis pelästyin, että tuo kummilusikka on se nk. "pakollinen" sylikummin lahja.
Ja tuo tiliajatus tuli ystävältäni, joka sai juuri lapsen ja hänen lapselleen kummi avasi tilin. Hän sanoi, että ei tarvitse sitten sitä krääsää kantaa ovesta sisään, vaan laittaa sinne tilille sitten jos/kun on rahaa.
Ja lahjoiksi ajattelin esimerkiksi itse kutomiani lapasia tms.
Ja todellakin haluaisin tulla lapselle läheiseksi ihmiseksi. Monta asiaa on, joka on esteenä sille (esim.500km välimatkaa), mutta parhaani mukaan aion olla paikalla tarvittaessa. Onneksi molemmat kummilapseni asuvat samalla paikkakunnalla ja sukuni on siellä myös, joten kylässä tulee käytyä.
Tilanteet ovat tietenkin muuttuneet siitä, kun olin 15-vuotias(kun tulin ensikertaa kummiksi), mutta parhaani kuitenkin aion yrittää. Samanlailla minulla ei tule koskaan olemaan aikaa uudelle kummilapselleni, eikä samanlaista sidettä pysty koskaan syntymään, mutta toivon silti sydämestäni, että meistä tulee läheiset.
Ja myös toivon, että hänelle on niistä rahoista tilillä jotain iloa sitten 18-vuotiaana. Jos vaikka saisi sitten ajokortin tms. (jos sinne koskaan niin paljon kertyy... täytyy varmaan muillekin kummeille vinkata asiasta, kun tiedän, että varsinkin ne miespuoliset kummit ovat "huonoja" ostamaan lahjoja)Voin sanoa, että aika turhia tuollaiset tilit, koska ei ne kasva niin paljoa korkoa, että sinne tosiaankaan kertyisi summaa edes kahdeksassatoista vuodessa. Inflaatio syö tuoton.
Hyvä idea olisi sitoutua maksamaan esim. lapsen vakuutus. Mutta ei ehkä kannata kovin sitoutua, jos ei ole vielä omaa perhettä, ettei tuu sitten jossain vaiheessa rasitteeksi.
Muuten, miksi pelkät villasukat ei riitä? Ei se ole huono lahja. - tina-auto(f)
JanneHoo kirjoitti:
Voin sanoa, että aika turhia tuollaiset tilit, koska ei ne kasva niin paljoa korkoa, että sinne tosiaankaan kertyisi summaa edes kahdeksassatoista vuodessa. Inflaatio syö tuoton.
Hyvä idea olisi sitoutua maksamaan esim. lapsen vakuutus. Mutta ei ehkä kannata kovin sitoutua, jos ei ole vielä omaa perhettä, ettei tuu sitten jossain vaiheessa rasitteeksi.
Muuten, miksi pelkät villasukat ei riitä? Ei se ole huono lahja.Taidampa silti avata lapselle tilin.
Meitä on neljä kummia ja luulen, että kaikki meistä lähtevät mukaan tilin avaamiseen.
Ehkä se asian ydin on, että rahat menevät varmasti suoraan lapselle sitten.
Ja siis oma ideani tämä ei ole tämä tili. Ystäväni ehdotti sitä, koska oli jutellut toisen ystävämme kanssa, jonka kummi teki juuri näin. Oli kuulemma todella mielissään saadessaan rahasumman täyttäessään 18 vuotta. Siitä innostuneena on avannut tilin myös omalle kummilapselleen.
Täytyy toivoa, että saamme tässä vuosien myötä tilille jotain kartutettua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391