Mikä on???

Ahdistaa,ärsyttää,kiukuttaa,kiinnostuksen puute...Elän uusioperheessä eli miehen 2 lasta edell.liitosta ja nyt juniori 1v. Miehen lapset pahimmassa murrosiässä eli tappelevat keskenään kokoajan,mikä raivostuttaa suunnattomasti.Oma lapsi roikkuu vasiten helmoissa eli ei metriäkään pääse liikkumaan ilman ettei hän tule peräässä erinäistä kitinää ja krätyilyä. Itsellä olo semmoinen että tekisi mieli juosta karkuun koko tilannetta. Suuttuessani olen tulta ja tappuraa ja pelkäänkin tekeväni pienelle jotain....Mies ihmettelee,että mikä on kun eihän minun tarvitse stressata mistään. Iltaisin kun lapset ovat nukkumassa,niin nautin hiljaisuudesta jne. Öisin taas herään vähän väliä vauvanitkuun vaikkei hän itkisikkään. Haluaisin irtautua arjesta edes pariksi päiväksi, mutta mies epäilee omaa kykyään pärjätä juniorin kanssa... Parisuhde kärsii,seksi ei kiinnostaa..tuntuu siltä että on pakko että saa ukko edes "pussit" tyhjättyä. En viihdy kotona,mieluummin liikun kaupoissa... Ahdistaa appivanhemmat;asuvat samassa pihassa ja koen heidän sekaantuvan asioihin kokoajan.. Mikä on???
2384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

masennukseltahan toi vähän vaikuttaa.
Tarkistas nyt ihan ekana toi ehkäisypuoli, nimittäin jotkut hormoonit saattaa myös tehdä tollasta, että tulee tosi kiukkuseksi ja seksi ei maistu.
Jos sulla on e-pillerit, tai hormoonikierukka, niin pyydä lääkäriä vaihtamaan toiseeen hormooniin.
Toiseksi varmaan olet liikaan jumissa siellä kotona.
Älä enää anna miehesi venkoilla, ettei muka pärjää teidän lapsenne kanssa. Pakkohan se on, eikös lapsi ole myös hänen. Nyt on sitte korkea aika oppia pärjäämään. Se tekee kuules hyvää sekä miehelle, että lapselle tutustua toisiinsa ja sittenhän miehesikin näkee mitä se pienen lapsen kanssa oleminen on. Hän varmaan myös paremmin saa kuriin ne omat murkkuikäisensä.
Nyt vaan soitat ystävättärellesi ja lähdette yhdessä jonnekin rentoutumaan. Tee suunnitelma jo etukäteen, että lähdet vähintään kerran kuussa yksin jonnekin. Vaikka vain kylään, tai kirjastoon, uimaan, elokuviin, ihan mihin vaan , kunhan menet.
Eikö ne appivanhemmatkin voisi sitä pientä hoitaa joskus, että voisitte mennä myös miehen kanssa kaksistaan tuulettumaan. Jos kerran niin tykkäävät huolehtia teistä, niin huolehtikoon sitten.
Sulla saattaa myös olla vajausta vitamiineista ja hivenaineista raskauden ja imettämisen jäljiltä.
Ostas kalaöljykapseleita, ne vaikuttaa mielialalkohentavasti ja sitte jotain monivitamiinia syöt myös vähän aikaa. Eiköhän se olo siitä kohene.

Äänestä

Minusta sinulla on sellaiset oireet, että saatat pian masentua ellet tee jotain. Stressaantunut olet. Mutta kun ajattelee olosuhteitasi, niin en ihmettele. Ensinnäkin naista ei ole luota miehen pussien tyhjennyskoneiksi. Se, että suurin osa miehistä ei ymmärrä naista eikä nainen itsekään sen enempää, on naisen ärtyisyyden alku. Suosittelen, että tsekkaat elämäntapasi, tapasi ajatella asioista. Sinun täytyy ehdottomasti ottaa itsellesi enemmän aikaa ja tilaa, muuten kärsimyksesi syvenee entisestään. Kun saat kiinni siitä mitä todella olet, ongelmasi häviää saman tien. Usein siinä kyllä häviää sen hetkinen mieskin ellei hän ymmärrä muutostasi. Säälittää lapsi joka roikkuu sinussa, hän haluaa huomiotasi ja tarvitsee sitä. Et voi antaa mitään, ellet sinäkin jotain saa!!! Suomalaisen naisen ongelma on juuri se, että hän vain antaa ja antaa, vaatimatta mitään itselleen. Nyt opettelet ottamaan oman tilasi. Vie pieni lapsesi uusiin tilanteisiin, lähde hänen kanssaan näyttelyyn, ihmettelemään luontoa. Se on niin surullista ja perin juurin hirveää, että vanhemmuus on ajautunut tällaiseen kriisiin ja samoin miehen ja naisen suhde.

Voimia elämääsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lääkäriinkö kirjoitti:

Ahdistaa,ärsyttää,kiukuttaa,kiinnostuksen puute...Elän uusioperheessä eli miehen 2 lasta edell.liitosta ja nyt juniori 1v. Miehen lapset pahimmassa murrosiässä eli tappelevat keskenään kokoajan,mikä raivostuttaa suunnattomasti.Oma lapsi roikkuu vasiten helmoissa eli ei metriäkään pääse liikkumaan ilman ettei hän tule peräässä erinäistä kitinää ja krätyilyä. Itsellä olo semmoinen että tekisi mieli juosta karkuun koko tilannetta. Suuttuessani olen tulta ja tappuraa ja pelkäänkin tekeväni pienelle jotain....Mies ihmettelee,että mikä on kun eihän minun tarvitse stressata mistään. Iltaisin kun lapset ovat nukkumassa,niin nautin hiljaisuudesta jne. Öisin taas herään vähän väliä vauvanitkuun vaikkei hän itkisikkään. Haluaisin irtautua arjesta edes pariksi päiväksi, mutta mies epäilee omaa kykyään pärjätä juniorin kanssa... Parisuhde kärsii,seksi ei kiinnostaa..tuntuu siltä että on pakko että saa ukko edes "pussit" tyhjättyä. En viihdy kotona,mieluummin liikun kaupoissa... Ahdistaa appivanhemmat;asuvat samassa pihassa ja koen heidän sekaantuvan asioihin kokoajan.. Mikä on???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu