TYHJÄ

Moi. haluaisin kertoa hiukan itsestäni. Periaatteessa minulla on kaikki hyvin. On rakastava ja ihana mies. Oma asunto. Ihana perhe. Asun omalla paikkakunnallani lähellä perhettä. Työ josta tykkään paljon ja mukavat työkaverit. Kaikki siis on hyvin! Mutta joskus aamuisin kun herään, silloin kun mieheni on jo mennyt töihin, iskee se hillitön yksinäisyydentunne. En ole yksinäinen mutta silti tuntuu jotenkin tyhjältä. Tuntuu välillä niinkuin sisälläni olisi ammottava tyhjä kohta, enkä tiedä millä täyttäisin sen! jotenkin on vaan semmonen tyhjä ja orpo olo. Kun tämä fiilis iskee, niin koko päivä töissä on apaattinen. Mikä minua vaivaa? En ole masentunut ja muutenkin nautin elämästäni. Välilä tuntuu vaan jotenkin "irtonaiselta"
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä uskon, että jokaisella ihmisellä on välillä tyhjä olo, aivan kuin jotain puuttuisi, vaikka asiat ovat ok. Aina ei voi olla onnellinen, niin se vain menee. Tavallinen arki voi tuntua musta itestä välillä yksioikoiselta ja masentavalta, mutta mä koen sen normaalina, että välillä tuntee niin.

Äänestä
  • Silloin on hyvä syy rukoilla Jumalaa. Vaikka vain sanomalla: "Jumala, jos olet olemassa niin auta mua, mulla on ikävä olla. Mä olen tyhjä, yksinäinen". Auta mua Herra.

    Suosittelen kokeilemaan.
    Herra Jumala on olemassa ja Hän näkee meidät joka hetki. Hän haluaisi meitä auttaa. Hän rakastaa meitä.

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    Silloin on hyvä syy rukoilla Jumalaa. Vaikka vain sanomalla: "Jumala, jos olet olemassa niin auta mua, mulla on ikävä olla. Mä olen tyhjä, yksinäinen". Auta mua Herra.

    Suosittelen kokeilemaan.
    Herra Jumala on olemassa ja Hän näkee meidät joka hetki. Hän haluaisi meitä auttaa. Hän rakastaa meitä.

    Jumala haluaa että autetaan itse itseämme ja läheisiämme myös TEOIN! Rukoilu on hiljentymistä ja mietiskelyä, auttaa sekin, mutta pitää myös toimia eikä jäädä tuleen makaamaan!!!

    Osta E-EPA 500mg kapseleita esim. Sokokselta tai luontaistuotekaupoista. Niiden on todettu helpottavan masennusta. Syön itsekin niitä, ja sen verran on paremmin asiat että syön jatkossakin.

    Olen kärsinyt itsekin ajoittain kuvaamastasi tyhjästä ja orvosta olosta. Nuorempana pyrin täyttämään sitä omilla tavoitteilla ja teoilla. Onnistuin sitten vaikka missä, aina tuli entistä ontompi olo.

    Elikkä sinulta puuttuu päästä mielihyvää tuottavia aineita! Ei tarvitse olla mitään erikoista tunteakseen itsensä tasapainoiseksi ja tyytyväiseksi. Jos tuo ravintolisä ei tunnu auttavan, käy lääkärillä. Muutoin saatat muutaman vuoden kuluttua olla polilla. EI pitäisi pelotella omilla kokemuksilla, mutta halusin nyt kumminkin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OLO:::::: kirjoitti:

Moi. haluaisin kertoa hiukan itsestäni. Periaatteessa minulla on kaikki hyvin. On rakastava ja ihana mies. Oma asunto. Ihana perhe. Asun omalla paikkakunnallani lähellä perhettä. Työ josta tykkään paljon ja mukavat työkaverit. Kaikki siis on hyvin! Mutta joskus aamuisin kun herään, silloin kun mieheni on jo mennyt töihin, iskee se hillitön yksinäisyydentunne. En ole yksinäinen mutta silti tuntuu jotenkin tyhjältä. Tuntuu välillä niinkuin sisälläni olisi ammottava tyhjä kohta, enkä tiedä millä täyttäisin sen! jotenkin on vaan semmonen tyhjä ja orpo olo. Kun tämä fiilis iskee, niin koko päivä töissä on apaattinen. Mikä minua vaivaa? En ole masentunut ja muutenkin nautin elämästäni. Välilä tuntuu vaan jotenkin "irtonaiselta"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu