minun on tupakointi lopetettava. Olen tässä parisen viikkoa vähentänyt päivittäisiä tupakoita ja ollut töissäkin polttamatta. Ihan vaan testinä, miltä tuntuu olla useita tunteja polttamatta. Aiemmin "perustelin" tupakointiani sillä etten yksinkertaisesti pärjää työpäivää ilman tupakkitaukoja ja nyt kokemus on osoittanut että ihan puppuahan tuo on. Ei ole ollut vaikeaa, vaikka välillä toki savut käy mielessä.
Kaikkein vaikeinta yllättäen on ollut kotona. Siellä kun on tottunut juosta tv:n mainostauoilla parvekkeella, tai muuten vaan polttaa jos ei ole ollut mitään tekemistä.
Ja aamun eka tupakka, siitä en ole päässyt vielä eroon.
En ole myöskään joutunut kärvistelemään kavereiden tupakoidessa, se ei tee pahaa ollenkaan. Kummaa tämäkin.
Nyt vain täytyisi uskaltaa tehdä se lopullinen päätös, olla polttamatta ollenkaan. Miksi tämä viimeinen askel oikein pelottaa?
Kaikkein vaikeinta yllättäen on ollut kotona. Siellä kun on tottunut juosta tv:n mainostauoilla parvekkeella, tai muuten vaan polttaa jos ei ole ollut mitään tekemistä.
Ja aamun eka tupakka, siitä en ole päässyt vielä eroon.
En ole myöskään joutunut kärvistelemään kavereiden tupakoidessa, se ei tee pahaa ollenkaan. Kummaa tämäkin.
Nyt vain täytyisi uskaltaa tehdä se lopullinen päätös, olla polttamatta ollenkaan. Miksi tämä viimeinen askel oikein pelottaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Miksi tämä viimeinen askel oikein pelottaa? "
Itselläni syynä on se lopullisuus. Kun päättää että en polta, se tarkoittaa että en IHAN AIKUISTEN OIKEASTI polta enää ikinä, koskaan. Se tuntuu aika haikealta aluksi, melkein kuin joku olisi kuollut (no ei nyt ihan niin järkyttävä ,mutta suunnilleen).
Tupakkitaukoja tulee ikävä, mutta aina kun tupakkitauolla on jonkun kanssa, niin kaikkihan ne siellä keskustelee että "voi ku pystys lopettaan, mä lopetan kyllä tän askin jälkeen " :D jne.
Tokaa päivää polttamatta. Ei tee mieli kessua, nikkiksiä ei ole ollut juuri nimeksikään.... mutta tuo haikeus! Ihmeellinen surumielisyys, aivan kuin olis parhaan ystävän menettänyt. Onhan se kessu ollu toki aina tukena tiukoissa paikoissa, kaverina niin iloissa kuin suruissakin, ystävänä yksinäisinä hetkinä...
Naurettavaa. Mutta tässä näkee kuinka tapapolttaja minäkin oon ollu. Mulla on ikävä sitä tapaa, tuntuu kammottavalta ettei enää ikinä aamusavuja kahvikupin kans terassilla!
Fiksu olet, jos lopettaa päätät. Laita vaikka säästöön aina tupakkaan yleensä menneet rahat ja ylpeile sitten vuoden päästä saavutuksellasi ja palkitse itsesi jollakin oikein hyvällä! :)
Parasta olisi toki, jos osaisi lopettaa kertaheitolla kokonaan, mutta pikkuhiljaakin se onnistuu. Pureskele vaikka sisua alkuun tavanomaisilla tupakkitauoilla, tai mainosten välissä touhua jotain muuta. Kyllä se siitä! Ei kannata pelätä! :)
No löytyihän niitä muitakin jotka tuntee luopumisen tuskaa ja kaihoa ennen kuin on edes kunnolla lopettanut.