Niin se vain menee. Ala-aste meni yksin koulun kallioiden reunoilla istuen ja miettien. Kukaan ei kysy mitä poika taivaanrannalla näkee. Yksi ja kaksi samanmielistä oli pitämässä seuraa vapaa-ajalla. Siihen se sitten jäikin. Yksin oli mukava olla.
Ylä-asteella poika alkaa viettämään enemmän aikaa luokkalaistensa kanssa. Jauhaa paskaa, huvittaa kaikkia...on narri.
Sitten muutettiin, juuri ennen ysiluokkaan siirtymistä. Poikaa ei uusi luokka kiinnosta. Eikä oikein muidenkaan luokkien seura. Ennen oli kaikki paremmin, ja niin pois päin. Vetäytyy itseensä, ajattelee olevansa kaikkien yläpuolella, kun tuntee pari hienoa sanaa.
Lukiossa poika herää. Kaikki ovat onnellisia, hymyilevät, nauravat...juttelevat. Mutta tällä kertaa poika ei vetäydy, vaan heittäytyy luokkalaistensa seuraan, ja yrittää nauttia heidän seurastaan. Ei tullut mitään, vähiten ketään josta olisi voinut olla kiinnostunut.
Poika hakeutui terapiaan. Vakava masennus, ja mielialalääkkeet kehiin. Kerran viikossa, kolme vuotta. Lääkkeet vaihdettiin 5 kertaa, ja osastolla käytiin kerran itsemurha uhan vuoksi.
Erilaisia ryhmiä kokeiltiin, psykoanalyysia ja loputonta terapiaa. Ei tunnu missään.
Lukion loputtua mentiin tietenkin inttiin, se meni läpi kunnialla, seuraavaksi mentiin miettimään asioita rauhanturvaajana. Rahaa siitä tuli, ei mitään muuta.
Nyt poika miettii, mitä on 21 elinvuotensa aikana jäänyt käteen. 17 000 euroa on tilillä. Yksiö Helsingin keskustassa. Kolme koulututtua. Kourallinen baarituttavuuksia. Pari yhden yön iloa.
Kukaan ei voi tätä tyhjyyttä täyttää.
Pitäkää saatana tunkkinne.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mistä masennus ja miksi itsemurhayritys? Yksinäisyys niin paha asia vai?