Piiloviestintä

Nimimerkkikirjoiyttajat pystyvät halutessaan piiloviestintään, jonka avulla voidaan suunnitella esimerkiksi rikoksia.
Ketjussa julkisella foorumilla sanottiin mm., että jos nimimerkkikirjoittelu lopetetaan, niin keskustelupalstat hiljenevät. Eipä siitä suurta vahinkoa olisi, jos epämääräiset mölähdykset ja kummalliset kyselyt loppuisivatkin. Jäisi enemmän tilaa keskustelulle. Keskustelupalstojen idea lienee, että niillä keskustellaan. Olen mielenkiinnolla seurannut yhden lauseen mittaisia avauksia ja paritavuisia kommentteja sekä valtavaa lukijamäärää. Mistähän tuo tuollainen kertoo?
121151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jo aiemmin avaamasi ketjuun, jossa käsittelet samaa asiaa hipoen, turha aloittaa uusi jos ei ole uutta aihetta samalla kirjoittajalla.

Äänestä

Sinä olet nyt ihan väärässä paikassa kertomassa hienoja stasimetodejasi. Minäkin olen senverran hyvässä asemassa tässä valtakunnassa että en todellakaan aio omalla nimelläni vastata tänne yhteenkään kirjoitukseen. Tuollainen kirjoitustapa jota sinä käytät osoittaa vain sinun suunnattoman narsistisuutesi ja huomion kaipuun. Mutta itsepä olet tiesi valinnut. Ei sinun kannattaisi ihmetellä jos saat tällaisilta "keskustelupalstoilta" solvauksia vastaukseksi. Sinähän suorastaan kerjäät niitä.
Ystävyydellä, ihan oikea psykiatri.

Äänestä
  • Mikähän "ihan oikean psykiatrin" viestissä on keskustelua?
    Puhuttelusävy ikään kuin tuntisimme toisemme kuulostaa korvissani, anteeksi vaan, hieman teennäiseltä. Korkea asema ja muut vihjaukset parissa viestissä aloitukseni jälkeen voivat olla kuinka oikeita tahansa, mutta esitystapa ei siinä tapauksessa tee oikeutta mainitulle korkealle asemalle, ellei se sitten ole lintutorni tai muu tähystyspaikka.
    Nimimerkkipsykiatrien ja muiden sivistystä tapailevien, mutta keskustelutavoista ilmeisen vähän tietävien esitykset käsitän ansiokkaina yrityksinä harjoitella kirjoitustaitoa. Hyvä niin.

    Äänestä

  • PenttiNaumanen kirjoitti:

    Mikähän "ihan oikean psykiatrin" viestissä on keskustelua?
    Puhuttelusävy ikään kuin tuntisimme toisemme kuulostaa korvissani, anteeksi vaan, hieman teennäiseltä. Korkea asema ja muut vihjaukset parissa viestissä aloitukseni jälkeen voivat olla kuinka oikeita tahansa, mutta esitystapa ei siinä tapauksessa tee oikeutta mainitulle korkealle asemalle, ellei se sitten ole lintutorni tai muu tähystyspaikka.
    Nimimerkkipsykiatrien ja muiden sivistystä tapailevien, mutta keskustelutavoista ilmeisen vähän tietävien esitykset käsitän ansiokkaina yrityksinä harjoitella kirjoitustaitoa. Hyvä niin.

    Olen eräillä keskustelupalstoilla esiintynyt omalla nimelläni. Lisäksi pidän sivustoa, josta henkilöyteni on helposti löydettävissä.

    Olen niin vanha konna nettifoorumeilla, että en suostu yleiseksi sylkykupiksi.
    Periaatteessa voisin täälläkin kirjoittaa omalla nimelläni. Mutta miten se muuttaisi viestini sisältöä tai vaikkapa Sinun käsitystäsi minusta?

    Voisi tietysti ajatella niinkin, että kun ahdistuneet höyrypäät saavat päästellä paineitaan näin julkisilla palstoilla, he ovat vaarattomampia kuin heiluessaan kaduilla tai suljetuilla sivustoilla.
    Mitä arvelet tästä näkökulmasta, Naumanen?

    Äänestä

  • keski-ikäinen nainen kirjoitti:

    Arvostan sinua ja mielipiteitäsi keski-ikäinen nainen.

    Tässäkin viestien vaihdossa keskustelet, et pelkästään julista. Ehkä tiedän henkilöllisyytesikin, vaikka en suostu siitä tässä, enkä muuallakaan puhumaan.
    Tämän aamun radiouutisissa puhuttiin Jokelan surmat tehneen pojan kansalinvälisistä nettiyhteyksistä. Ne ovat olleet pelottava lisä sen turvattomuuden luomisessa, jonka keskellä tänä päivänä eletään.
    Tälläkin foorumilla, Porinkin osalta esiintyy lukuisa määrä muutaman tavun tai lauseen mittaisia viestejä, joissa tehdään tiedusteluja, vastataan niihin yhtä epämääräisesti jne. Mistä tiedämme mihin niissä pyritään? Me voisivat hyvin olla piiloviestejä, joiden avulla levitetään suunnitelmia tai etsitään yhteyksiä salatulla tavalla. Jos nettipalstoilla vaadittaisiin identtitettitodistus tms. voitaisiin paljon mahdollisesti kohtalokkaasta toiminnasta luultavasti estää ennen vahinkojen syntymistä.
    Keski-ikäinen nainen kokee henkilönsä olevan uhattuna, jos hän paljastaa yleisönosastossa oman nimensä. Se on osoitus pelosta.
    Mikä pelottaa?
    Onko meidän tavallisten ihmisten aina elettävä pelon vallassa, ja jos on niin miksi? Eikö tämä olekaan hyvinvointiyhteiskunta? Ovatko ne reilut ihmiset, jotka pakotetaan nimimerkkien taakse kiusattuja? Eivät välttämättä koulukiusattuja vaan nettikiusattuja. Muodostuuko siitäkin uhka?
    Itse en ole haastanut yhtään 'haistattelijaa' oikeuteen vastaamaan epäasiallisesta toiminnastaan. Tiedän tapauksia, joissa niin on tehty, tekijät saatu kiinni ja tuomittu yhdessä foorumin ylläpitäjän kanssa.
    Jos kaikki ihmiset voisivat ja tahtoisivat esiintyä omana itsenään olisi myös kiusaaminen ja epäasiallisuuksien tai jopa laittomuuksien suunnitteleminen netissä vaikeampaa. Se on asia, minkä vuoksi kannatan identifioimista myös tällä foorumilla.

    Omalla nimellaankin voisi päästellä ulos höyryjä. Sellaisella päästelyllä voisi olla jopa merkitystä ja se parantaisi asioita. Varsinkin jos päättävässä asemassa olevat ihmiset kertoisivat avoimesti omista ajatuksistaan. Jos päästely on asiatonta, niin saisimmepa tietää senkin ja kohdistaa enemmän huomiota päättäjän yksityiseen puoleen.

    Nettipsykiatrit ovat minulle samaa kuin puskapellet, joista lähtee paljon ääntä, mutta joiden taidot psykiatrian alalla on hankittu kadulla tai kakolassa.

    Niin, Naumanen. Ei koskaan tiedä, kehen törmää keskustelupalstoilla. Ihan aikuisen oikeesti palstoilla haahuilee myös päättäjiä, viestintäalan ihmisiä, lääkäreitä ja muiden alojen erikoisosaajia.
    Mutta tämä ei tarkoita sitä, että kaikki ovat sitä mitä sanovat olevansa :)!

    Tuo on väärä luulo, että lehteen kirjoittaisin anonyymina. Kyllä minun nimeni on aina tekstin (ja kuvan) alla. En PELKÄÄ kimppuun hyökkääjiä, minusta nettikiusaaminen vain on niin rasittavaa, etten enää viitsi antautua sen kohteeksi. Pahimmillaan se on ihan fyysistäkin uhkaa.

    Piiloviestejä on aina lähetetty. Entiseen aikaan sanomalehtien ilmoitusosastot olivat täynnä muille avautumattomia viestejä - muistat varmaan ne, Naumanen?

    Minä en pelkää, Naumanen. Kohta taas näet naamani ja asiani lehdestä. Livenä minut näet, kun tarkasti katselet ympärillesi keskustan kaduilla.

    Puhuit myös hyvinvointiyhteiskunnasta.
    Mistä hyvinvointiyhteiskunnasta? Porvarihallitus jyllää ja jyrää. Pakkolait viimeistelevät yhteiskuntaamme sellaiseksi, että huonosti voivat vituttelijat painuvat loukoistaan huutelemaan, kohta he ovat kaduilla.
    Mihin me, Naumanen, silloin pystytämme barrikadimme?

    Äänestä

Et sinä kulje täysillä valoilla,lopeta jo ja osta sitä ruutupaperia ja kirjoittele siihen vie vaikka markettien ilmoitustaululle se sitten.

Äänestä
  • Latvalaho fotomies taitaa olla se oikea psykiatri, joka pyrkii neuvomaan muita foorumilaisia lääketieteellisissä kysymyksissä. Nyt hän ilmeisesti opastaa keski-ikäistä naista.
    Latvalaho fotomies ei ole mitenkään harvinainen akateemikko näillä palstoilla.

    Äänestä

Mitä ovat kummalliset kyselyt?
Taikka nettipsykiatrit?
Olenkohan minäkin puskapelle kun ilman arvonimeä olen mennyt avaamaan suuni alan aiheesta?
Jostain syystä koen tavallisten ihmisten turvautuvan nimimerkkiin, pelosta ehkä, itsesuojeluvaistosta kyllä, sillä varmaan he tietävät että se tavallinen ihminen usein tuomitsee ihmisen sanojen takana eikä kukaan kuule asiaa niistä sanoista ...
Voi olla että ehkä jopa tässäkin ketjussa on käynyt noin ... En tunne sinua Pentti enkä tiedä sinusta mitään, paitsi mitä tässä olen lukenut, mutta uskon sinun huomanneen ja ehkä tunteneen että vastuu omista sanoista on yllättävän raskas kantaa, sitä ei moni halua harteilleen vapaaehtoisesti. Ja mitä luin rivien välistä, se oli aika rumaa vihaa, kaunaa ja katkeruutta ... sekö teidän viestinne on???

Äänestä
  • Pumpuliinan viesti pysäytti ajattelemaan.

    Mielestäni et ole mikään puskapelle vaikka et uskallakaan kirjoittaa omalla nimelläsi. Moni pelkää muita ihmisiä, kokemukset ovat karuja.
    Itsesuojeluvaiston ilmetessä sillä tavoin, että se puolustaa epäterveen haistattelijoiden ja salaperäisen piiloviestinnän tunkkaista maailmaa, itse asiassa ruokkii sen olemassaoloa ja antaa sille lisää elinvoimaa.
    Silloin, kun ihmisellä on sanottavaa ja hän kertoo sanottavansa omana itsenään, hän ottaa vastuuta, koska myös hänen ystävänsä saavat julkisesti nähdä, millaisia arvoja hän puolustaa.
    Ehkä esimerkiksi koulukiusaamisessa on jotain tuosta, mitä sanoit pelosta. Sen ilmenemismuodot voivat olla hyvin monenlaisia. Oletko kuullut sanonnan: Hyökkäys on paras puolustus.
    Hyökkäävä ihminen ehkä jo etukäteen puolustaa itseään sitä mahdollisuutta vastaan, ettei hän tule hyväksytyksi. En tiedä.
    Arvelit myös, että vastuu omista sanoista on yllättävän raskas kantaa.
    Ihmeteltävän moni pyrkii sanomaan. Näyttää siltä, että ihmiset haluavat olla äänessä.
    Miksi, jos se on pelottavaa?
    Jos saan vielä sanoa yhden mielipiteen, niin Sinä pumpuliina olet tässä k e s k u s t e l l u t minun kanssani. En koe kirjoitustasi hyökkäyksenä, en kiusaamisena, en turhien sanojen esittämisenä vaan ihmisen käymänä keskusteluna toisen ihmisen kanssa.
    Uskon, että viestisi tulee luetuksi.
    Ihmeen moni näitä minunkin juttujani lukee, haistatteluista huolimatta.
    Vielä suuremmat ovat luvut kansainvälisillä keskustelupalstoilla, joilla myös vierailen - omalla nimelläni, jopa kuvani kera. (kuvaa ei tosin ole kaikilla foorumeilla).
    Eilen puhuin yhden australialaisen pojan kanssa. Hän kysyi kuinka vanha pitää olla, että voi keskustella minun kaltaisteni vanhusten kera. Me ukkeli-ikäset toivotimme pojan sydämellisesti tervetulleeksi mukaan ja hän on ollutkin. Mukava poika kaiken kaikkiaan. Ihmeteltävän moni naishenkilö on myös keskustellut netissä kanssani, myös tällä palstalla.
    Ei liene mitenkään väärin, että pyrimme selvittelemään erilaisia asioita keskenämme ja mahdollisesti jopa parantamaan maailmaa.
    Mukava kirjoitus sinulta pumpuliina, kiitos siitä.

    Äänestä

  • PenttiNaumanen kirjoitti:

    Pumpuliinan viesti pysäytti ajattelemaan.

    Pelolla on monet kasvot, toinen näyttää sen vihalla ja toinen rakkaudella, sekä ne lukuisat välimuodot. Kovinkaan moni ei pysähdy elämänsä aikana pohtimaan mitkä ovat sellaisia tapoja ja tekoja joita vaan tekee miettimättä miksi. Pelon tuoma toiminta on yksi niistä, on helpompaa lyödä kuin sanoa että minua pelottaa. Sen myöntäminen itselle on jo ylivoimaisen suuri asia. Miten paljon helpommin ihminen sanoo toista "oudoksi" vain siksi ettei ymmärrä häntä? Miten ihmeessä ihminen voi olla toisille rehellinen kun ei ole sitä edes itselleen.
    Hyökkäävä ihminen on luultavasti se jota pidetään hankalana, monikaan ei mieti miksi?
    Kyllä, itse sorrun hyökkäykseen koko ase arsenaalilla varoittamatta, mutta myönnän myös oman pahan oloni ja pelkoni.

    Äänestä

  • old_profile_21240 kirjoitti:

    Punmpuliina puhuu kauniisti kipeistä asioista.

    Viha ja pelottelu on tullut inhottavaksi osaksi nykypäivää, alistumalla näyttämään pelkomme ilmoitamme pelottelijoille, että heidän työnsä on tehokasta. Ymmärrän kyllä, että uhkarohkeus on sekin huono vaihtoehto.
    Tarvitaan siis uusia arvoja ja uusia ihanteita.
    Piiloviestinnän harjoittajat saavat muuten liikaa valtaa ja tilanne muuttuu entistäkin huonommaksi.
    Rohkeiden toimijoiden ei tarvitse olla uhkarohkeita eikä uhmakkaita, riittää, kun työskentelemme määrätietoisesti siihen suuntaan, että pelottelijoiden aseet käyvät tehottomiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

PenttiNaumanen kirjoitti:

Nimimerkkikirjoiyttajat pystyvät halutessaan piiloviestintään, jonka avulla voidaan suunnitella esimerkiksi rikoksia.
Ketjussa julkisella foorumilla sanottiin mm., että jos nimimerkkikirjoittelu lopetetaan, niin keskustelupalstat hiljenevät. Eipä siitä suurta vahinkoa olisi, jos epämääräiset mölähdykset ja kummalliset kyselyt loppuisivatkin. Jäisi enemmän tilaa keskustelulle. Keskustelupalstojen idea lienee, että niillä keskustellaan. Olen mielenkiinnolla seurannut yhden lauseen mittaisia avauksia ja paritavuisia kommentteja sekä valtavaa lukijamäärää. Mistähän tuo tuollainen kertoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu