Mitä mieltä tyypit täällä ovat Rollareiden uudesta tuotannosta. Itse en juurikaan piittaa, bändihän on kiertänyt samaa ympyrää jo pidemmän aikaa: tutun kuuloisia levyjä ja nostalgiakiertueita. 60- ja 70-luvulla The Rolling Stones teki sellasen nipun loistavia rock-biisejä, että kaikkien aikojen suurimman ja parhaimman rock-yhtyeen paikka on ollut taattu tähän päivään saakka. 80-luvulla tuli vielä hyviä albumeita, mutta ysäriltä tähän päivään ollaan nautittu lähinnä yksittäisistä loistokappaleista. Bigger Bang toimii jonkinasteisena poikkeuksena. Mutta:
Mitä mieltä itse olet? Milloin Rolling Stones oli parhaimmillaan?
Rolling Stonen tuotanto
6
627
Vastaukset
- nanker-phelge
Parhaimmillaan vuosina 1968-1973 eli aika tarkalleen silloin kun Taylor soitti kitaraa ja Jimmy Miller oli tuottajana.
Myöhäistuotannon levyistä parhaita ovat Steel wheels ja Voodoo lounge. niinkin myöhään kuin 1971-74 (brown sugar, angie jne.)
- Flash.
-olivat 60-luvulla parhaimmillaan,ja pikkusen 70-luvullakin.Sticky Fingers oli vielä mukiinmenevää,mut Exile On Main Street jo pettymys,joka näin vuosikymmenten jälkeen kuulostaa kylläkin hieman paremmalta,ehkä kyse on nostalgiasta osittain.
- Nimetön
siis onhan BEGGARS BANQUET yksi maailman parhaista levyistä ikinä. myöskin EXILE ON MAINSTREET osittain....1982 kun pääsi intistä lomille niin joka kerta ekaks kotona soimaan START ME UP, ja taas mentiin rock'n roll all night long...
- nanker
Tuossapa tuollanen arvio josta voi olla aika lailla sammaa mieltä:
http://www.soundi.fi/arvostelut?nid=3761
- Rangel
Rolling-Stonesin tuotanto tähän päivään on sisältänyt loistavia biisejä. Ne vaihtelevat kyllä aikakausittain, mutta ovat kuitenkin aivan uskomattomia iskultaan ja fiilikseltään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle442952Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362621Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532584Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1002226Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482084Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3311846- 1501546
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231178Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281165