ABBAn merkityksestä

-ville-

Tuli juuri kuunneltua ABBAn kokoelmaa ja todettua, että onpa loistavaa musaa. Benny ja Björn olivat säveltäjinä upea pari, aivan kuten Anni-Frid ja Agnetha laulajina, ja nelistään tämä on poppoo on kerrassaan satumainen. Ei ihme, että levyjä ollaan myyty satoja miljoonia kopioita. Joissakin piireissä ABBA on aliarvostettu, koska sen musiikki on usein yksinkertaista poppia. Mutta ihmiset, jotka väheksyvät niitä melodioita, jotka ABBA on luonut, eivät ymmärrä juuri mitään pop-musiikista. ABBAn kappaleet ovat ajattomia ja suorastaan nerokkaita. Ja vaikka ne saattavat vaikuttaa yksinkertaisilta, ne ovat oikeastaan hyvinkin monimutkaisia- tähän sopii eräässä keskustelussa Petrus-nimimerkin käyttämä esimerkki: ABBAn melodiat ovat kuin lumihiutale, joka aluksi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta joka tarkemmin katsoen jakautuu miljoonaan hienoon yksityiskohtaan. Ja toki ABBA kehittyi myöhemmin myös tyylillisesti enemmän taiteellisen musiikin suuntaan kauemmaksi Dancing Queenin kaltaisten täydellisten pop-kappaleiden piiristä. Ja musiikki oli hyvää aina vaan. ABBA on legenda.

14

929

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fernando

      Kyllä, Abba oli loistava yhtye. Alkuaikojen hitit Waterloo, Mamma Mia ja Dancing Queen olivat todella tarttuvia ralleja, ja viimeistään Super Trouper nosti porukan suurten pop-säveltäjien kastiin - esim. kappale The winner takes it all on sydäntäsärkevän kaunis.

      • B.Ulvahdus

        molemmat,ei lisättävää...kuittaan luetuksi ja komppaan... ;D

    • osotti että suosittu voi olla hyvää. eli ne teki samanaikasesti tarttuvaa ja taiteellista musaa. siks ne on myyny niin paljon - ja diskoaallolla on osansa.

      • juutottasamoillalinjoilla

        ABBA on legendaarinen bändi, ja se tosiaan todisti, että musiikki voi olla samanaikaisesti sekä HITTI että hienoa. Loistokamaa.

      • abba-
        juutottasamoillalinjoilla kirjoitti:

        ABBA on legendaarinen bändi, ja se tosiaan todisti, että musiikki voi olla samanaikaisesti sekä HITTI että hienoa. Loistokamaa.

        ja kaksi aivan hyperloistavaa ja vahvaa eli ABBA on kieltämättä todellinen legenda, jolla on hittejä liki loputtomasti. Kyllähän nämä Dancing Queenit, Mamma Miat ja The Winner Takes It All:it ovat sellaisia ikivihreitä, että!! ABBAsta on vaikea olla pitämättä. Se oli aikanaan syynä siihen, etteivät kriitikot aluksi voineet myöntää pitävänsä ABBAsta, pitihän heidän vastustaa moista kansan rakastamaa ja miljoonamyyvää pop-bändiä. Sittemmin rispectia on alkanut tulemaan isosti, ja levyjä myydään edelleen pe*keleesti.

      • !!!!!!!!!
        abba- kirjoitti:

        on yksinkertaisesti NEROKAS popsävellys! Kaikki ne melodiset ja rytmilliset koukut yhdistettynä Agnethan ja Anni-Fridan upeaan lauluun. Loistava kokonaisuus!! Tyylikäs, kekseliäs, LOISTAVA täysosuma. Jollaisia ABBAlla piisaa enemmänkin. Legendaarinen pop-yhtye.

      • Viigzu
        juutottasamoillalinjoilla kirjoitti:

        ABBA on legendaarinen bändi, ja se tosiaan todisti, että musiikki voi olla samanaikaisesti sekä HITTI että hienoa. Loistokamaa.

        Abban sävellyksiä on kopioitu 70-luvulta saakka säännöllisesti. Bennyn ja Björnin mestariteokset elävät kuitenkin omaa elämäänsä, eivätkä jäljittelijät pääse lähellekään. Abban 70-luvun tuotanto on vaikuttanut merkittävästi nykyisiin pop-soundeihin. Klassista kamaa.

    • candyboy22

      Yhdyn joka sanaan...hittejä on vaikka muille jakaa...mun ehdoton abba suosikki on kyllä if it wasent for the nights! Aivan mahtava disko hitti...levynä suosikki on visitors...taiteellista ja aah niin suomalainen levy...yritän täs vain sanoa että hittien lisäksi suuri osa muustakin tuotannosta on helmiä!

      • Penni Antinpoika

        bändi,mutta en tekisi päätelmiä niiden kokoelmien perusteella.Kun kuuntelee koko tuotannon,niin onhan siellä,(tietysti) heikkojakin kappaleita mukana...

        Mutta hieno lauluntekijäpari,loistavat naislaulajat,huolelliset sovitukset ja studiotyö...ei siihen muuta tarvita... ;D

        No markkinointia tietty,alkuun kovastikin.

      • Chiquitita 22
        Penni Antinpoika kirjoitti:

        Siis olen kuunnellut koko tuotannon, täytyy myöntää että sekaan mahtuu myös huononpaa kamaa mutta suurin osa on hyvää...

      • Chiquitita
        Chiquitita 22 kirjoitti:

        Siis olen kuunnellut koko tuotannon, täytyy myöntää että sekaan mahtuu myös huononpaa kamaa mutta suurin osa on hyvää...

        Mikä sattuma, että säkin tykkäät Abbasta! Vai onko toi sun nimimerkkisi tullut Abban biisistä? Mulla on osittain. :) Sit kun se on espanjalainen nimi, niin se sopii hyvin. Joo, ABBA on paras! :D

      • chiquitita 22
        Chiquitita kirjoitti:

        Mikä sattuma, että säkin tykkäät Abbasta! Vai onko toi sun nimimerkkisi tullut Abban biisistä? Mulla on osittain. :) Sit kun se on espanjalainen nimi, niin se sopii hyvin. Joo, ABBA on paras! :D

        Joo aika sattumaa, kyl tää on ihan sama nimimerkki kuin telenovella foorumilla...joo abba on paras! Tiedä mitä kaikkea yhteistä meiltä vielä löytyykään.

      • Visfa
        Penni Antinpoika kirjoitti:

        bändi,mutta en tekisi päätelmiä niiden kokoelmien perusteella.Kun kuuntelee koko tuotannon,niin onhan siellä,(tietysti) heikkojakin kappaleita mukana...

        Mutta hieno lauluntekijäpari,loistavat naislaulajat,huolelliset sovitukset ja studiotyö...ei siihen muuta tarvita... ;D

        No markkinointia tietty,alkuun kovastikin.

        on kyllä uskomaton biisi ja yksi pop-historian hienoimmista sävellyksistä. Abballa näitä kuolemattomia pop-hittejä piisaa vaikka kuinka paljon, mutta Super Trouper ja Visitors ovat albumikokonaisuuksina eniten mun mieleen. Melankolinen tunnelma, hienot sanoitukset, ei helppoja ratkaisuja. Arrival on hieno levy myös.

      • Mr. Maze
        Visfa kirjoitti:

        oli nimenomaan BÄNDI, sen jokainen jäsen oli ja on yhä musiikin uniikki ammattilainen ja yhdessä he muodostivat unelmayhtyeen- Benny ja Björn laulunkirjoittajina ja sovittajina, Agnetha ja Anni-Frida laulajina. Nelikko tehtaili kovaan tahtiin hienoja pop-hittejä, ja myyntiluvut olivat huipussa, Abbahan myi enemmän kuin Led Zeppelin, vaikka Zeppelin oli ylipitkine biiseineen ja heavyprogeiluineen huomattavasti enemmän 70-luvun muotivirtausten mukainen bändi. Olihan pop/discomusiikkikin huippusuosittua 70-luvulla, mutta sen ajan kriitikot eivät kyenneet arvostamaan yksinkertaista popmusiikkia (oli se kuinka täydellistä ja hienosti toteutettua tahansa), kaiken piti olla vaikeaa ja haastavaa. Abballe naurettiin paljon sen omana aikana, mutta silti se oli 70-luvun suurin kaupallinen ilmiö, ja mikä tärkeintä, on osoittanut ajan myötä olevansa kestävää laatua. Abbaa kuunnellaan, ihaillaan ja rakastetaan yhä, mitä voi sanoa vain murto-osasta tuon ajan proge- ja heavybändeistä. Led Zeppelin on toki poikkeus, samoin Black Sabbath ja Pink Floyd, he kehittivät musiikkia, mullistivat sen ja kuulostavat hienolta yhä. Sama kuvaus pätee Abbaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      75
      766
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      750
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      503
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      496
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      401
      448
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      426
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe