Kun tätä keskustelua seuraa, niin milloin on kyseessä aseet, milloin lääkkeet milloin kotikasvatus. Kuten onnettomuustutkinnassa, riskitekijöiden kertymä aiheuttaa lopulta katastrofin. Malli voi olla myös tulo.
Esitän kaksi brutaalia ajatusmallia hulluntöihin.
a) kertymämalli
b) kerroinmalli
Ensimmäisessä, a) kertymämallissa tekijöitä summautuu kriittiseksi massaksi. Kriittisen massan yli menevä määrää tekijöitä tai niiden painoarvoa romahduttaa stabiliteetin ja näin "pato murtuu" tai "silta romahtaa", kuten sanotaan. Kaikissa asioissa on kriittinen massa. Se on henkilötasolla esim. paineensietokyky. Jos esimerkiksi sotilaita rasitetaan tarpeeksi fyysisesti, unen puutteella, taisteluilla ym. niin jossain vaiheessa ihmisen toimintakyky viimein pettää.
Kertymämalli selittää paremmin subjektiivisesti ja henkilön näkökulmasta sekoamisen.
Toinen malli, eli b)kerroinmalli selittäisi asiaa enemmän yhteiskunnan ja henkilön ympäröivän maailman kannalta sekoamisen matematiikkaa.
Tässä ajatellaan sekoamista yhtälönä, missä jokainen oleellisesti vaikuttava tekijä kerrotaan keskenään ja tulo on sitten Hulluntyö, mikäli tulo on riittävän suuri. (ei kertymäsumma vaan tulo). Jos esimerkiksi a=ase, b=mielialahäiriöt, c=aatteiden opiskelu, d=netti, e=musiikki, f=pelit, jne.
a x b x c x d x ... x n = Hulluntyö
Jos tuossa yhtälössä yhdellekin vaikuttavalle tekijälle annetaan arvoksi 0, ei hulluntyötä tapahdu. Esimerkiksi ase=0, koko yhtälö on 0. Ei myöskään silloin, jos tulo jää pieneksi.
Kun sitten ryhdytään miettimään ehkäisytoimia, niin molempien jälkimmäisessä mallissa riittää yhdenkin oleellisen tekijän tekeminen nollaksi, ensimmäisessä mallissa pitää tietää huomattavasti enemmän. Yksilö toimii enemmän ensimmäisen mallin mukaan, yhteiskunta jälkimmäisen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.