Lapseni ovat olleet huostaanotettuna nyt vähän yli vuoden, n. 500 km päässä minusta. Syy huostaanottoon oli tämä kuulu hoidollinen... Edelleenkin joka päivä on yhtä tuskaa, ja lapset mielessä koko ajan.
Tällä hetkellä elämääni säätelevät sovitut tapaamisviikonloput ja puhelinsoitot. Kaikki on tähän mennessä sujunut ihan ok, mutta viime aikoina tämän laitoksen eräät työntekijät ovat muuttuneet jotenkin. Ihan kuin tässä ei muutenkin olisi tarpeeksi vaikeaa niin tarvitseeko tuota "paskaa" kaataa lisää niskaan. En esim. pystynyt vastaamaan puhelimeen eräänä sovittuna soittopäivänä tiettyyn kellonaikaan ja kun soitin laitokseen puoli tuntia myöhemmin, sanoi tämä työntekijä, että eikö me olla sovittu jotakin, mitä me ollaan sovittu jne. todella törkeällä äänensävyllä. Tuo nyt oli vain yksi tapaus.
Tuntuu, että elämääni kontrolloidaan muutenkin, kaikki pitää sopia mielellään 3-4kk aikaisemmin ja mistään ei jousteta jos jotakin muutoksia tulee. Tottakai ajattelen asioita aina ensin lapsieni kannalta, mutta elämässä voi tapahtua joskus muutakin.
Uusin ihmettelyn aihe on nuoremman lapseni oireilu kotilomien jälkeen. Meillä "taitaa olla" liian kivaa kun vien lasta elokuviin ja uimaan, vuokraamme yhdessä elokuvia ja annan hänelle aikaa. Kun hän palaa takaisin on olo kurja ja se näkyy, mitä minun pitäisi hänen kanssaan tehdä, kieltää kaikki kiva? Tästä saattaa nyt koitua se että kotilomia vähennetään entisestään. Näen häntä nytkin vain kaksi kertaa kuukaudessa. Joskus heidän annetaan soittaa jos olo on oikein kurja, mitä lohduttavaa minä osaan sanoa sydän syrjällä? Yritän olla reipas ja kannustava (mihin?) Yritän lohduttaa ja kertoa kuinka paljon välitän heistä ja rakastan heitä (mutta lisääkö tuo vain tuskaa?)
Oikeasti hyvät työntekijät laitoksissa, menkää joskus itseenne ja miettikää miltä tällainen tuntuu. Kyllä minä ymmärrän että on raskasta ja vaikeaa työskennellä alalla, mutta se on ammatinvalintakysmys. Seuraavan kerran kun juttelette jollekin vanhemmalle halventavaan äänensävyyn, miettikää ensin.
Tässä on noin kymmenen vuotta takana vaikka mitä lukuisia tutkimuksia, osastotutkimusjaksoa, intensiivihoitoa ja nyt tämä hoidollinen huostaanotto. Paljonko pitää vielä kestää?
Tällä hetkellä elämääni säätelevät sovitut tapaamisviikonloput ja puhelinsoitot. Kaikki on tähän mennessä sujunut ihan ok, mutta viime aikoina tämän laitoksen eräät työntekijät ovat muuttuneet jotenkin. Ihan kuin tässä ei muutenkin olisi tarpeeksi vaikeaa niin tarvitseeko tuota "paskaa" kaataa lisää niskaan. En esim. pystynyt vastaamaan puhelimeen eräänä sovittuna soittopäivänä tiettyyn kellonaikaan ja kun soitin laitokseen puoli tuntia myöhemmin, sanoi tämä työntekijä, että eikö me olla sovittu jotakin, mitä me ollaan sovittu jne. todella törkeällä äänensävyllä. Tuo nyt oli vain yksi tapaus.
Tuntuu, että elämääni kontrolloidaan muutenkin, kaikki pitää sopia mielellään 3-4kk aikaisemmin ja mistään ei jousteta jos jotakin muutoksia tulee. Tottakai ajattelen asioita aina ensin lapsieni kannalta, mutta elämässä voi tapahtua joskus muutakin.
Uusin ihmettelyn aihe on nuoremman lapseni oireilu kotilomien jälkeen. Meillä "taitaa olla" liian kivaa kun vien lasta elokuviin ja uimaan, vuokraamme yhdessä elokuvia ja annan hänelle aikaa. Kun hän palaa takaisin on olo kurja ja se näkyy, mitä minun pitäisi hänen kanssaan tehdä, kieltää kaikki kiva? Tästä saattaa nyt koitua se että kotilomia vähennetään entisestään. Näen häntä nytkin vain kaksi kertaa kuukaudessa. Joskus heidän annetaan soittaa jos olo on oikein kurja, mitä lohduttavaa minä osaan sanoa sydän syrjällä? Yritän olla reipas ja kannustava (mihin?) Yritän lohduttaa ja kertoa kuinka paljon välitän heistä ja rakastan heitä (mutta lisääkö tuo vain tuskaa?)
Oikeasti hyvät työntekijät laitoksissa, menkää joskus itseenne ja miettikää miltä tällainen tuntuu. Kyllä minä ymmärrän että on raskasta ja vaikeaa työskennellä alalla, mutta se on ammatinvalintakysmys. Seuraavan kerran kun juttelette jollekin vanhemmalle halventavaan äänensävyyn, miettikää ensin.
Tässä on noin kymmenen vuotta takana vaikka mitä lukuisia tutkimuksia, osastotutkimusjaksoa, intensiivihoitoa ja nyt tämä hoidollinen huostaanotto. Paljonko pitää vielä kestää?
Vastaukset 8
Vanhimmat
sellanen, missä lapsesi oikeasti saavat apua ongelmiinsa, eli onko siellä riittävää ammattitaitoa?
Vai ovatko lapsesi siellä vain säilössä, kun ei muuta hoitoa keksitty?
Mulla myös kokemuksia yhdestä laitoksesta, jossa yksi meidän lapsista oli vähän aikaa ns. miettimässä.
Hirveetä ylivaltaa yrittivät käyttää meihin. Olisi pitänyt mieleistellä laitoksen henkilökuntaa kaikin tavoin ja tehdä kaikki just niin kuin halusivat.
Ikäänkuin meidän olisi pitänyt todistella heille, miten hyviä sij.vanhempia olemme. Jos taas emme tehneet kuten käskivät, oli se merkki siitä, ettemme välitä lapsesta ja olemme siis huonoja.
Mitään ei merkinnyt esim. se, että meille oli kotona muita lapsia, jotka myös tarvitsivat meitä.
Mies töissä, eikä hän voinut jatkuvasti ravata palavereissa yli sadan kilometrin päässä.
Meiltä kyllä odotettiin täydellisyyttä, mutta laitos itse petti meidät joka asiassa. Eivät pitäneet juuri mitään siitä mitä oli luvattu ja sovittu. Yhtä tyhjän kanssa. Kalliiksi tuli yhteiskunnalle taas sekin lumehoito.
Osaavat olla kyllä tosi törkeitä vaatimuksissaan.
Ei heillä ole mitään oikeutta pomottaa sinua.
Jos ei sinussa ole mitään syytä edes ollut huostaanottoon, eikä lapsen sairaus ole myöskään lapsen syytä, joten ei tarvitse kohdella kuin vankia, eikä sinua, kuten vangin omaista.
Jollain ihme konstilla noi sossut ja laitosten henkilökunnat pitäis saada kuriin. Heiltä pitäisi saada se valta pois, minkä ovat itse itselleen vain ottaneet. Ei heille sellainen mitenkään kuulu, mutta jonkun se pitäisi tehdä heille selväksi.
Ammattitaitoista porukkaa on, kait... Mitä nyt kerran on läpsäisty nuorempaa poskelle hänen käytöksensä takia... Ehkä se oli oikeutettua, kaikki voivat miettiä sitä itse, mutta eikö lakikin kiellä kaikenlaisen pahoinpitelyn?
Jos ikinä olisin voinut arvata että elämämme on tällaista kuin se nyt on, minut olisi kannattanut sterilisoida samantien kuin synnyin.
lapsi tulee kotiin.Monen vuoden kokemus siitä.Vuosia olen sopimusten mukaan tavannut lasteni,soitellut
päivittäin,ja lähetellyt kirjeitä.Samanlaisena tämä jatkuu.Sanovat lomien kotona jälkeen lapsen olevan
ajatuksissaan,niin onkin koska kaipaa kotiin.Se katsotaan huonoksi asiaksi ja yrittävät vähentää tapaamisia.Lapsi sanoo kun hänen on PAKKO olla
siellä ja kaipaa kotiin.Tämä on sitä soskujen
LAPSEN PARASTA.Oikeasti tämä on paljon pahempaa
kuin elinkautinen,siinä sentään tietää koska
tuomio loppuu tässä ei.
Veit sanani suustani täysin. Elinkautista kärsiväkin pääsee joskus pois, meillä ei mitään tietoa koska tämä kaikki päättyy. Ei voi olla lapsen edun mukaista tuntea koko aika ikävää, olla pois kotoa satojen kilometrien päästä. Mitä hoitoa tämä tällainen on?
terveydenhoito.
Nämä hoidolliset huostaanotot ovat todella erikoinen ilmiö lasten terveydenhuollon saralla.
Lapsia lähetellään pitkin poikin Suomea ja terveydenhuollon tasosta,
- ilman että onko mitään takeita
taikka näyttöä onnistumisprosenteista.
Kuinka lasten ja nuorten näissä asumisissa erillään kodistaan ja vanhemmistaan käy
ja jos aikuisuuteen asti asutaan näissä hoidon vuoksi huostaanotto -laitoksissa
niin missä se lapsen koti ja vanhemmat edes ovat , laitoksen vaihtuvat sedät ja tädit vai ....
Vanhuksia pidetään Suomessa Euroopan (?) mittapuun mukaan liian paljon laitoksissa
- näinköhän se on lasten ja nuortenkin kohdalla?
Pari viisasta miestä (Roos ja Saarnio)
ovat kyselleet näiden lastensuojeluviranomaisten
TULOSTEN perään
(mitä hyvää huostaanotto sai lapsen tai nuoren elämässä ja tulevaisuuden suhteen aikaan?)
- pitäisiköhän Suomen päättäjien ja valtiovallankin HERÄTÄ tähän samaan kysymykseen!!!!!!!!!!!!!
vanhana tai yrittävät,kun eivät saa otetaan toisilata.
liian vanhana?
Itse olin 40-v kun nuorin syntyi ja paremmin olen jaksanut kuin joku nuorempi, vaikka lapsi moninkertaista hoitoa on tarvinnutkin. Siihen, että hän on erityislapsi, ei taas oma ikäni vaikuttanut millään tavalla. Miksi yleensäkin vöyhötetään vanhoista ensisynnyttäjistä?
Ajatellaan vanhaa agraariyhteiskuntaa, jolloin ehkäisyä ei tunnettu. Silloin perheen vanhimmat lapset saattoivat olla jo naimisissa, kun ydinperheeseen syntyi lisää lapsia niin kauan, kunnes äidin vaihdevuodet tekivät sen mahdottomaksi.
Sen sijaan se on totta, että nykyisin lapsettomille pariskunnille viranomaiset antavat lapsia lainvastaisesti pysyvään sijoitukseen. Kyseessä on siis tavallaan adoptio sillä erotuksella, että sijoitukseen luvatun lapsen kulut korvataan ja vanhemmille maksetaan palkkaa lapsen hoidosta.
ei ole mitään lainmukaisia syitä erottaa lasta vanhemmista.
Tässä maassa ovat asiat menneet metsään osaltaan jo vuosia sitten, vaikka ongelmattoman Suomen kuvaa yritetään valheellisesti maalata ulkomaille.
Onko sinulla koskaan ollut hyvää asianajajaa lasten asioiden suhteen? Minulle on väitetty, että oikeusaputoimistosta voi pyytää maksusitoumusta myös yksityiselle puolelle. En ole sitä itse joutunut käyttämään, mutta kannattaa selvittää kuitenkin, onko väite totta vai ei.
Eihän huostaanotossa ole mitään järkeä, jos heille ei mitään erityistä terapiaa esim. voida antaa laitoksessa. Ilmeisesti koko perhe voisitte paremmin, kun lapset pääsisivät kotiin. Ovatko sossut koskaan tehneet tarkistuskäyntiä laitokseen? Lasten pitäisi rohjeta rehellisesti puhua heille ajatuksistaan.