Ei kai tää tänne

kuulu, mutta

kun kyse on vanhimman lapseni kummista, niin jos sittenkin...

Siis lapseni kummitäti on mieheni vanhin sisar, täyttää ensi vuonna 50. Käytiin anoppilassa just nyt isäinpäivänä ja kuulin seuraavaa: tää nainen lomautetaan työstään kahdeksi kuukaudeksi ja sen takia on kuulemma niin pahuksen tiukkaa, että pitäis saada isältään avustusta, useista sadoista euroista oli kyse. Mieheni isä ei haluaisi antaa, sillä hänen mielestään tuon ikäinen ihminen pitäisi tulla jo toimeen omillaan, varsinkin kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestään (eronnut, ainoa lapsi aikuinen ja omillaan), on itse päällikkötason virassa.

Elämäntyyli on aika rohevaa; on iso ja kallis vuokrakämppä, vaatteita ym ostetaan vaikkei olisi tarvetta tai varaakaan jne. Usein myös on ollut pikkuvippejä vailla jos jotakin yllättävää tulee (autoon remonttia ym), eli elää kaiketi kädestä suuhun, kaikki menee mikä tuleekin. No, en mene toisten tyyliä arvostelemaan, omakaan ei täydellinen ole, mutta miehestäni tuntui pahalta, että aikuinen kehtaa kerjätä vanhalta isältään, vaikka roolit pitäisi tässä vaiheessa olla toisinpäin.

Miehen vanhemmat asuvat omassa talossa syrjässä keskustassa, ovat jo iäkkäitä (pappa jo yli 80) ja maksavat mm kodinhoitajasta kerran viikossa itse, että saavat asua omassa talossaan. Ei heillä mitenkän isot eläkkeet ole, ei niistä ainakaan muille jaeltavaksi ole, sillä kyse ei ole lainasta, vaan avsutuksesta. Mekin olemme tälle kummille lainanneet eikä hän aina ole muistanut takaisin maksaa, vaikka muistutettu on.

No, ei kai täällä kukaan osaa neuvoa mitenkään. Asiahan ei edes meille kuulu oikeastaan. Mieheni neuvoi pappaa olemaan "lainaamatta", sillä vanhukset tarvisevat rahansa itse. Mutta tiedän, että he kuitenkin taas heltyvät.

3

426

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mieltä

      Kyllä aikuisen täytyy pystyä huolehtimaan itsestään eikä mennä enää 50v ikäisenä vanhempiensa kukkarolle. Itse olen sitä mieltä, että itse pitäisi pystyä itsensä elättämään kotoa lähdettyään. Eri asia on, jos vanhemmat joskus omasta tahdostaan jotain antavat.

    • Ainokainen lapsonen

      Siis viiskymppinen akka ja kehtaa anella isältään elatustukea. Vakityö eikä enää elätettäviä kersoja. Sillonhan pitäs pärjätä työttömänäkin, saati sitten hyväpalkkaisessa duunissa vaikka vähäks aikaa lomautetaankin.

      Ja hitsi vie, vaikka mulla ei olis mihinkään rahaa, niin vanhemmiltani en kehtais pyydellä. Viimeks olen sieltä suunnalta ollut lainaa vailla 15 vuotta sitten, kun parikymppisenä äitiyslomalaisena yksinhuoltajana tarvin autonkorjaukseen rahaa, asuin niin syrjässä ettei ilman autoa pärjännyt. Sen lainan maksoin itse pois enkä sen koommin ole kerjäillyt. Kyllä aikuisen pitää itsensä elättää. Jos ei siihen pysty täytyy tarkistaa elämäntyyliään, mikä tuolla muijalla tuntui aika levee olevan. Sossu on oikee osoite, mutta eihän sieltä mitään saa jos tulot ja menot pitäs olla balanssissa. Sossu kun ei ymmärrä luksuskämppää, untuvatoppiksia eikä muotikledjujen tarvetta. Ei silti, itse en ole koskaan sieltä suunnalta mitään kysynyt.

      Onneks ei oo sisaruksia.

      • Nimetön

        Aikuisen on itse itsensä elätettävä. Olen nuorempi sisartani 13 v. Kun nuorena naisen a muutin kotoa pois antoi isä 400 mummonmarkkaa, että pärjään ensimmäiseen tiliin asti. Alotin vastavalmistuneena sairaanhoitjan hommat. Isosisko sensijaan käy ahkerasti vanhempien pussilla. Ainoan kerran olen lainaa pyytänyt vanhemmiltani vuonna 98. Yllätykseni oli suuri kun äitini ilmoitti, ettei sitä lainaa tarvitse sitten takaisin maksaa, isosisko kun on jatkuvasti pyytämässä milloin kymppiä tai kahta eikä ole aina takaisinkaan edes maksanut. Minä kun pidin itsestään selvänä, että itse maksan elämäni. Vanhemmat ovat aina hoitaneet siskon lapsia, kuljettaneet heita harrastuksiin ja olleet pankkina heidän talouteensa. Ja siinä perheessä liikkuu sentään raha. Siskon mies on päällikkötason hommissa ja hyvät vuosiansiot. Sisko ei vaan ole koskaan opettanut lapsilleen oikeaa rahan käyttöä ja se syö hänenkin tilipussinsa tyhjäksi ennen tiliä. Niin makaa kuin petaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1470
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      65
      791
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      61
      699
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      665
    7. 51
      652
    8. 76
      576
    9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      568
    Aihe