Haluaisin oppia esiintymään. Valitettavasti kynnys oma-aloitteiseen esiintymiseen on aivan liian suuri. Pakolliset esiintymiset jännittävät niin älyttömästi, joten olisi ehkä helpompi jos saisin mahdollisuuden harjoittaa esiintymistaitojani pienen ryhmän edessä. Tälläinen järjestely ei kuitenkaan ole mahdollinen tässä maailmassa, joten mitä minunn pitäisi tehdä, jotta pääsisin jännityksestä irti ja hiomaan esiintymistaitojani toden teolla?
Esiintyminen
Pekkamies
91378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sellaisia kursseja ole olemassa? Ongelmana voi toisaalta olla, että esim. ilmaisutaidonkursseille menevät usein ihmiset jotka jo tykkäävät esiintyä.
Millaista esiintymistä tarkoitat? Haluaisitko oppia pitämään juhlapuheita jännittämättä, lausumaan runoja, laulamaan karaokea vai tähtätkä stand up -koomikoksi? Esimerkit toki olivat liioiteltuja, mutta onko kyse siitä, että esimerkiksi työsi vaatii tietynasteista esiintymistaitoa vai onko sinulla mieluumminkin jokin harrastus, jonka haluaisit viedä pitemmälle, ellet jännittäisi? Mainitset "pakolliset esiintymiset", joten sen perusteella kyse lienee ammatillisista esiintymistilanteista. Entä miten jännittämisesi näkyy? Tuntuuko tilanne vain ylivoimaisen vaikealta ilman että kukaan yleisöstä huomaisi mitään vai onko joku joskus jotain sanonutkin? Ja minkä ikäinen olet ja paljonko esiintymiskokemusta sinulla on (oletko kenties vältellyt sitä aina kun mahdollista?)? Sekin vaikuttaa siihen, miten asiaa kannattaa ryhtyä korjaamaan.
Olen vasta lukion toisella, joten työelämä on vasta edessäpäin. Kuitenkin tulevaisuutta ajatellen haluaisin päästä sairaalloisesta jännittämisestä eroon. Olen nimittäin ajatellut hakea yliopistoon lukemaan luonnontieteitä ja tiedän, että yliopistossa opiskelu vaatii esiintymistaitoja.
Pakollisilla esiintymisillä tarkoitan mm. Reaaliaineiden ja äidinkielen esitelmiä. Esiintymistilanteessa olen kauhusta kankea enkä pysty toimimaan kuin murto-osalla siihen mihin muuten kykenisin. Minulla olisi mahdollisuuksia harjoittaa esiintymistä lähes joka päivä erityisesti matematiikan tunneilla, ja haluaisin kovasti kertoa ja opettaa omat oivallukseni muille – en siihen peloiltani kuitenkaan pysty.
Olen jännittänyt esiintymistä ja oikeastaan kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita aina pikkulapsesta asti. Luonnehtisin itseäni ujoksi ja syrjäänvetäytyväksi. Nautin kuitenkin kahdenkeskisistä juttutuokioista, ja silloin (ainakin useinmiten) pystyn käyttäytymään rennosti. Jännittämiseni ilmenee koko kropan tärinänä, äänen värisemisenä ja punastumisena. Esiintymispelkoni välittyy siis aivan varmasti yleisölle.
Tiedän, että esiintymispelkoni saattaa kadota iän myötä, mutta haluaisin kuitenkin jo nyt eroon ongelmastani. Esiintymispelon sivutuote stressi pilaa nautinnon elämästä eikä nuoruuden kokemuksille jää tilaa. Tilanteen korjaaminen tässä vaiheessa kirkastaisi merkittävästi elämääni, ja siksi haenkin teiltä hyvät ystävät apua ongelmaani.
Kärsin samasta ongelmasta. Lukion esiintymistilanteista en enää edes yritä selvitä muuten kuin lukemalla asiani suoraan paperista monotonisella äänellä vilkaisemalla ehkä kerran yleisöön päin. Ensimmäisestä äidinkielen puheenvuorosta yritin selvitä pelkällä muistilapulla, mutta siitä ei seurannut mitään hyvää. Jäädyin täydellisesti. Posket tosin hehkuivat punasävyisinä. Siitä lähtien alamäki onkin jatkunut jo vuoden.
Teille molemmille voin kertoa, että parikymmentä vuotta sitten olisin voinut kirjoittaa itsestäni täysin samanlaisen kuvauksen. Nykyisin olen opetusalalla ja esiinnyn erilaisille ja erikokoisille yleisöille jännittämättä minkään vertaa. Minua ei kukaan ole ongelmassa auttanut -se vain lakkasi jossain vaiheessa olemasta ongelma, kun esiintymisestä vain tuli tarpeeksi usein toistuva tilanne. Koulussa jännittäminen oli täysin ylitsepääsemätöntä enkä tuolloin olisi mitenkään voinut kuvitella tilanteen joskus korjautuvan.
Kovin suuri lohdutushan se ei teille ole, jos vain sanon, että aika ja kokemuksen karttuminen haihduttaa jännityksen kunhan maltatte odottaa. Mutta niin se vain on. Toki esiintymispelosta kärsiville järjestetään kaikenlaisia kursseja ym. eikä ollenkaan hyödyttömiä, mutta pahinta mitä jännittäjä voi tehdä, on se että hän lakkaa esiintymästä. Silloin jännittäminen ei ainakaan ikinä helpota.
Yhdestä asiasta teidän tapauksessanne tekee mieli mainita. Jännitätte nimenomaan luokan edessä esiintymistä. Ymmärtääkseni muusta esiintymisestä teillä ei juuri ole kokemusta. Luokka on siinä mielessä pahin mahdollinen ympäristö, että kaikki kuulijat ovat tuttuja eivätkä he samaan tapaan kuin jokin aikuisyleisö kiinnitä huomiota ensisijaisesti siihen, mitä heille sanotaan vaan siihen kuka heille esiintyy. Toisin sanoen he ehkä oikein odottavat sitä, että tapahtuu jokin möhläys, jolle sitten saa nauraa - ja vaikkeivät odottaisikaan, luokkakavereille esiintyjästä tuntuu siltä. Ja jos jokin pienimuotoinen katastrofi sattuisi, siltä ei pääsisi karkuun, koska saman yleisön kanssa joutuu sen jälkeen päivittäin tekemisiin. Niin ollen voi sanoa, että teillä on kokemusta teidän kannaltanne pelottavimmasta mahdollisesta esiintymistilanteesta. Kun te koulusta pääsette, esiintyminen ei enää ole samanluonteista. Jos yleisö ei koostu liian tutusta väestä, moni jännitystekijä menettää merkityksensä. Ensinnäkään normaali yleisö ei seuraa sitä, miten esiintyjä selviää, vaan on kiinnostunut itse asiasta. Yksi jännittämistä eniten lisäävistä seikoista on juuri se, että esiintyjä kokee itsensä ja olemuksensa liian tärkeäksi ja luulee kaikkien huomion kiinnittyvän vain siihen. Koululuokassa niin voi ollakin, mutta missään muualla ei ainakaan läheskään samassa määrin. Sen jos pystyy sisäistään, jännittäminen voi lievittyä. Toiseksi vaikka vieraan yleisön edessä jotenkin munaisi itsensä, väliäkö sillä. Uusi tilaisuus esiintyä edukseen tulee kuitenkin joskus eivätkä ne ihmiset jää teidän haparointianne sen kummemmin miettimään.
Olisi hyvä, jos teille kertyisi kokemusta muustakin kuin luokan edessä puhumisesta. Ja jos kertyy, ne kokemukset toivottavasti yllättävät myönteisesti. Kaikki tilanteet, jotka eivät osoittaudukaan niin vaikeiksi kuin on pelännyt, vievät asiaa omalta osaltaan parempaan suuntaan.
Se on kyllä perkeleellistä kun kyvyt riittäisivät koulussa ja työelämässä pitkälle, mutta kaikki kaatuu siihen, että melkein joka paikassa vaaditaan näitä esitelmien pitoja.
Varsinkin jos esitelmään liittyy kirjallinen työ niin kannattaa panostaa siihen, eikä ajatella pitävänsä huikean hienoa esitelmää vaan tekevänsä juuri sen verran, että saat kussiin hyväksytyksi. Rimaa ei kannata laittaa liian korkealle.
Jonkin kunnolla kuntoa kohottavan liikuntaharrastuksen aloittamisesta, kuten vaikkapa hiihdosta, voi saada yllättävän paljon apua. Toiset saavat jännityksen oikeisiin mittasuhteisiin joogalla.
Kannattaa harkita myös tarkkaan ammattia. Toiveammatti henkisesti väsyttävine esiintymisineen vai hieman vaatimattomampi ja toimeentulon takaava ammatti ilman esiintymisiä, niin että voimavaroja jää muuhunkin elämiseen kuin työhön.
Myös kannattaisi ajatella mistä esiintymiskammo on lähtöisin ja uskoutua asiasta jollekin. Tuo auttaisi ainakin siihen, että olisi hieman armollisempi itseään kohtaan.
Itse olen ujo, mutta valmistun asiakaspalveluun sillä en jännitä sitä ollenkaan. Mutta esitelmänpito luokan edessa... huh huh. Mitään hirveämpää ei olekaan. Kaikki tapittaa silmillään ja on hiirenhiljaista ja vielä sisällön pitäisi olla hyvä. Kaikenlisäksi jos ei ole suosittu niin oppilaat ovat jo ällöttävällä asenteella kuuntelemassa eivätkä taputa kuin ehkä laiskasti. Jos joku "suosittu" menee sinne ja pitää surkeimman mahdollisen esitelmän niin hän kyllä saa raikuvat aploodit. Perseestä koko koulumaailma. Ei paljoa nappaa pitää paskanaamoille esitelmiä.
miksi esiintyminen jännittää niin kauheasti. Usein olen edellisenä päivänä harjoitellut kovasti esitelmää ja muistan yksin ollessani kaiken lukemani, mutta esiintymistilaisuudessa unohdan suurimman osan ja ns. "jäädyn" hyvin usein. Se on noloa, ja siksi olen aina kammonnutkin esityksiä. Tuntuu että mitä enemmän niitä joudun pitämään, sitä enemmän vain kammoan niitä.
aivan tuhottomasti kaikenlaisia esiintymisiä... Olen selkeästi ollut aina ryhmäni paskin esiintyjä. Tiedä sitten mikä mättää...noh, tiedän kyllä. Se on se jäätyminen. Tuntuu suorastaan mahdottomuudelta saada pidettyä sujuva puhe pelkästään muistilappusen varassa.
Yksi positiivinen kokemus kuitenkin päässyt kertymään:
Äidinkielestä saimme tehtäväksi pitää puheenvuorot jostain kurssivihon aiheesta. Kotona sitten väsäsin oikein itseironisen ja vitsikkään tekstin. Lukiessani sitä luokan edessä sulkeutuneena omiin oloihini, ihmiset nauroivat. Eivät tällä kertaa minulle, vaan vitseilleni. Se tuntui melko hyvältä.
Opettaja vain tokaisi, että katsekontakti _puuttui_. Melkein vastasin, että olisin kyllä katsonut jos olisin uskaltanut, mutta en sitten uskaltanut sanoa. :)
Iän myötähän tämän jännittämisen pitäisi lieventyä.Toivomme on siis tulevaisuudessa. Ainakin isäni oli kertomansa mukaan nuorena varsinainen ujouden perikuva, mutta nyt hän pitää esitelmiä ties minkälaisille yleisöille sen suurempia pelkäämättä.