Miten paljon kataa?

Pantselta ja Numelta kysyisin tuosta kataharjoitelun määrästä. Kuinka monta prossaa noin suunnileen harjoittelustanne on kataa? Nyt erotellaan kata ja bunkai. Joo mä tiedän ettei niitä pitäisi erotella mutta kuitenkin.

Kuinka paljon perustekniikkaa ja tärkein, kuinka paljon pariharjoituksia?

Eli yksinkertaistettuna jaatte sen treenin kuin ruokaympyrän eri osiin.

Tiedän liki kaikki hyvät syyt miksi kataa harjoitellaan. Itsellä tuo aika vaan ei riitä kuin kahteen viikkotreeniin niin se varsinainen kontakti parin kanssa jää aika vähiin paljolla katan harjoittelulla.

Kuinka te teette bunkaita? Onko se aivan yksi yhteen katan muodon kanssa vai sovelletaanko liikeratoja jonkin säännön pohjalta.

Vaikka lajia vaihdoinkin karatesta ju-jutsuun, yritän silti pitää mielessä ne kymmenkunta "osaamaani" kataa.

Niin, ja saahan tähän ylipitkään kysymykseen muutkin kataajat myös eri lajeista vastata.

pete, ex-tyhjäkäsi
6638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kataa teen n. tunnin päivässä, n. 10 katatoiston seteissä, useamman setin peräkkäin (eli 10 toiston jälkeen on aina pikku tauko). Samoin perustekniikkaa sen tunnin verran. Omalla ajalla tämä, perustreenissä ei (kuten totesit) ole aikaa tällaiselle jauhamiselle.

Bunkaiharjoittelu sitten on sangen monipuolista (enkä todellakaan jakaisi harjoittelua - minulle bunkai, perustekniikka ja ottelu sun muut ovat sitä samaa katatreeniä kaikki). Bunkaista haetaan "virallista" bunkaita, vapaampaa sovellusta, analysoidaan sektioita useilta tahoilta (esimerkiksi liikkumisperiaatetta, tekniikan "perusteideaa", mahdollisia vaihtoehtoja...) jne. Soveltamista tehdään monitahoisesti analysoiden, joskin hirveän kauaksi alkuperäisestä en mielelläni lähde (kaukana on minusta mm. torjuntaliikkeen muuttaminen heitoksi jne...). Bunkaiharjoittelussa näen tärkeimmäksi katan periaatteiden ymmärtämisen ja tältä pohjalta kataymmärryksen monitahoisen rakentamisen.

Prosentteja en uskalla arvailla, koska ne vaihtelevat voimakkaasti. Ajattelen kuitenkin siten, että on aika mahdotonta tehdä kataa oikein, mikäli bunkaita ei tunne. Kuten vanha sanontakin opastaa, vastustajat pitää "nähdä" kun tekee kataa.

Uskallanpa myös väittää (anteeksi tämä pikkukevennys), että mikäli karateseurassasi olisi opetettu bunkaita hyvin ja kattavasti, et olisi ehkä kokenut tarvetta vaihtaa jujutsuun. Sisältö kun on erittäin sama kuin nykyjujutsuissa, krav magassa sun muissa käytäntöpohjaisissa kamppailujärjestelmissä.

Äänestä
  • Olisin edelleenkin onnellinen kakebiitti jos bunkaihin olisi paneuduttu hieman enemmän. Lisäksi
    siinä loppuaikoina revin hiuksia kaljusta päästäni, kun niissä tekniikoissa se todellisuus ja ip-ajatus ei ollut oikein mukana.
    Veistä ja keppiä vastaan puolustautumista ei pahemmin harjoiteltu kun piti tehdä sitä kataa.
    Samoja pinaneja ilman että niitä olisi kunnolla purettu ja kaivettu niitä ip-juitsuja esiin.

    Sparrattu ei ollenkaan, ei milläänlailla.

    Vali, vali. Kaikenkaikkiaan koko touhusta oli tullut aivan staattista, kun toimiva kamppailutaito on mielestäni dynaamista ja tilanteeseen mukautuvaa.

    Jatketaan treenaamista. Kiitos vastauksesta, on mukava tietää että karatea harjoitellaan jossain myös ihan fiksusti. Onhan ko. laji "ensirakkauteni" kamppailulajien saralla ja siksi se aina kiinnostaa edes jollakin lailla.

    Luin muuten uusimmasta Budo-expressistä Ashihara-karatesta. Kuulostaa aika mielenkiintoiselta.
    Kuitenkin tässä ju-jutsussa on liki kaikki mitä tällä hetkellä kaipaan.

    Syvään kumartaen kiittää, pete

    Äänestä

Eli itse vedän kataa kausiluontoisesti, olen jakanut vuoden periodeihin joissa keskitytään tiettyyn osa-alueeseen enemmän.

Voisin jaotella harjoitukset näin:

Kun kataa treenataan, pääpaino on siis katan tekniikalla ja hyvällä suorituksella. Prosentit ehkäpä 40% kataa, 10-40% ottelua (sekä paritekniikka, myös kihonista) ja loput muuta, esimerkiksi bunkaita. Aika, jolloin treenaan pääpainotteisesti kataa (eli pariharjoitteetkin sisältävät suurelta osin bunkaita), on ehkäpä 2-3kk.

Kun treenataan perustekniikkaa, painotukset ovat suunnilleen; 30-40% perustekniikkaa, 10-30% kataa ja loput ottelua. Yleensä tällä kaudella yritän keskittyä vapaaotteluun, jotta saisin tarpeellista vastapainoa perustekniikalle. Loppua kohden ottelunomaisuutta lisätään. Jakso on suunnilleen 2-3kk sisältäen lisääntyvässä määrin loppua kohden tuota ottelua.

Otteluharjoitteet. 2-3kk. 40-50% ottelua (mahdollisimman monen kanssa vapaaottelua), 20% kataa ja loput muuta, esimerkiksi katabunkai, perustekniikka, liikkuminen, jne.

Loppukausi 2-3kk (yleensä kesäisin, kuten juuri nyt). Peruskuntoa. Juoksua, lenkit 2-5km (5km rupeaa olemaan oikeastaan liikaa muun kuin hapenottokyvyn kannalta). Rappusjuoksua, jonkin verran saliharjoitteita. 20-30% harjoituksesta viikossa pitää sisältää joko ottelua, kataa tai pistareita (jotka luen siis otteluharjoitteisiin).

Eli näin täällä päin edetään. Niin ja tyylisuunta on shotokan.

Äänestä
  • Mihin tuolla tähdätään???

    Äänestä

  • bhh kirjoitti:

    Mihin tuolla tähdätään???

    Kilpailuihin ja kovaan kuntoon.

    Jossakin vaiheessa, kun olet harjoittellut tarpeeksi ja vuosia, tulee tilanne jossa pitää keksiä jokin keino rytmittää harjoittelu oikein, muuten kehitys ei tapahdu kaikella teholla jolla se voisi tapahtua... Tällöin on saatava vuosittainen rytmi treenille, että saa itsestään kaiken irti.

    Äänestä

Nume ja 1.kyu ovat jo ansioituneesti selvitelleet omaa kataharjoitteluaan. Itse en noin systemaattisesti kuin esim. 1.kyu ole kyllä harjoitellut koskaan.

Omalta osaltani lajiharjoittelussani viime aikoina on korostunut juuri kata ja bunkai, noin 80 -prosenttisesti. Matsiharjoituksetkin ovat alisteisia edellisille. Olemme kaverini kanssa hakeneet omaa liikkumistamme ja luonnollista rytmiämme. Pyrkineet siis perusteknisesti shotokanin "hitaudesta" omantyyppiseen, omalle kropalle sopivaan tapaan otella tai oikeammin, ehkäpä taistella. (Joku muuten täällä kuvaili taannoin ihan hyvin shotokania vahvaksi ja raskaaksi tyyliksi - niin se lieneekin ainakin perustekniikaltaan, mutta jossain vaiheessa lähdetään tulkitsemaan minkä tyyppinen tekniikka kenellekin on luonteenomaista ja sopivaa - myös asennot nousevat väistämättä silloin. Ei perusshotokanilla oikein pärjäisikään kilpakaraten ottelussa ?).

Katassa on tietysti se Karaten tietosanakirja, mutta mielestäni juuri oikea hengitys, liikkeen dynaaminen rytmitys ja tietoisuus juuri oman kehon soveltuvuudesta bunkain eri vaihtoehtoihin on mulle se juttu, mitä tässä koetan selvitellä.

Toki perustekniikkaakin pitää jaksaa höylätä - joskus se yksinkertaisuudessaan jopa rentouttaa.

Kun kysyit tuosta bunkaista, niin kyllä jokainen taitaa lopulta hakea ne omat mahdollisuutensa - vaihtoehtojahan on kuitenkin jokaisessa katassa monia.

Yst. terv.


Pantse -shotokan lomalainen -pian kaukana tietokoneestakin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pete kirjoitti:

Pantselta ja Numelta kysyisin tuosta kataharjoitelun määrästä. Kuinka monta prossaa noin suunnileen harjoittelustanne on kataa? Nyt erotellaan kata ja bunkai. Joo mä tiedän ettei niitä pitäisi erotella mutta kuitenkin.

Kuinka paljon perustekniikkaa ja tärkein, kuinka paljon pariharjoituksia?

Eli yksinkertaistettuna jaatte sen treenin kuin ruokaympyrän eri osiin.

Tiedän liki kaikki hyvät syyt miksi kataa harjoitellaan. Itsellä tuo aika vaan ei riitä kuin kahteen viikkotreeniin niin se varsinainen kontakti parin kanssa jää aika vähiin paljolla katan harjoittelulla.

Kuinka te teette bunkaita? Onko se aivan yksi yhteen katan muodon kanssa vai sovelletaanko liikeratoja jonkin säännön pohjalta.

Vaikka lajia vaihdoinkin karatesta ju-jutsuun, yritän silti pitää mielessä ne kymmenkunta "osaamaani" kataa.

Niin, ja saahan tähän ylipitkään kysymykseen muutkin kataajat myös eri lajeista vastata.

pete, ex-tyhjäkäsi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu