minulle määrättiin keltarauhashormoonia menkkojen alkamiseksi. olen kuitenkin nyt koko kuurin syönyt, eikä menkkoja näy. poissa ne ovat olleet nyt vuoden. mittani ovat 50/164, olen lihonut 5 kiloa sairaalan jälkeen. mikseivät ne tule edes lääkkeillä? onko rasvaprosenttini silti vielä liian alhainen? kyllä toi paino musta aika normaalilta, joskus hoikalta, kuullostaa.
mitä voin tehdä :S auttakaa, olen niin huolestunut.
mitä voin tehdä :S auttakaa, olen niin huolestunut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
..painosi kyllä alkaa kuulostaa ihan normaalilta, hoikalta. Vaan ei se varmaan siitä ole aina kiinni.
Kannattaisi lääkäriltä kysellä näistä..?
ite sairastin anoreksiaa neljävuotta ja mullekki 2 vuoden jälkeen alotettiin samalla kuurilla eikä mullakaan alkanu. sitte aloin syömään (kuurin mukaisesti) e-pillereitä ja joo menkat tuli kyllä säännölisesti. vuoden söin ja kun lopetin ei taaskaan niitä kuulunut. Tänä kesänä päätin etten enää jaksa ja paras keino jolla sain ihan itte ne takaisin oli syödä jokikinen päivä jokin suklaapatukka,kermaleivos tai vastaava. 4kk meni mutta sain ne takaisin ja olen erittäin ONNELLINEN kun tiedän että kroppa voi vihdoinkin hyvin!!! :) ja kesälläkin olin jo täysin normaalipainoinen (52/167), mutta tämä sairaus vie elimistöltä todella kauan toipua. Tällä hetkellä painan suunnilleen samanverran ja nautin todella elämästä, sain sen viimein takaisin!!
toivottavasti saat itsesi kuntoon!
...162cm ja 45kg. Tiedän että olen hoikka mutta olenko jo liian kevyt pituuteni nähden?
Hei! itse olin 45kg ja 163cm kun menkat olivat vuojen poissa. söin keltarauhashormoonikuurin ja samalla nostin painoa,niin menkat tulivat takas kun painoin 53 kiloa...nyt olen 56 kiloa(salilla tullut myös lihasmassaa) niin olen aivan maassa...haluasin olla taas pienempi..kauheaa tämmönen..
mutta mä en pysty lihottamaan. EN PYSTY SYÖDÄ. tää on nii sairasta :S siis syön kyllä niin etten laihdu, mutta ajatus että lihoisin tuntuu vastenmieliseltä. ehkä se on ainoa vaihtoehto.
alkuperäinen. Mä tiedän tuon tunteen koska se piinas mua itseäkin todella kauan.Alimmillani olin 43/167 ja jouduin sairaalaankin. Sen jälkeenkin meni vielä about 3vuotta ennen ku lopullisesti kyllästyin ja PAKOTIN itteni siihen.Halusin valtavasti elää taas normaalia elämää,olla ystävien kanssa ja nauttia syömisestä eikä pelätä jatkuvastijokaista suu palaa. Pikkuhiljaa se siitä lähti ja välillä oli vaikeeta. Tuli edelleen ahdistus kohtauksia,vitutuksia ja kaikkea vastavaa, välillä oksensinkin ruokaa, kun tuntu ettei siitä vaan ikinä pääse eroon. Mulla ainakin se että sain rakkaimmat ystävät takaisin ja pystyin puhumaan avoimesti sairaudesta auttoi minua jaksamaan. Nyt on sellainen olo etten oikeestaan ees ymmärrä miksi ikinä sairastuin. Olen oma itseni taas :D
Tsemeä sulle tosissaan.Tie on pitkä ja välillä vaivalloinen, mutta uskon että oikeesti pystyt siihen. :D