Tätä aihetta onkin jo käsitelty jonkin verran, mutta vielä: kokemuksia ja vinkkejä asiallisista keskitason hotelleista Lissabonissa on siis haussa. Tarkoitus viettää kaupungissa 4 vrk maaliskuussa, ja hotellin olisi kiva sijaita kohtuullisen lähellä ydinkeskustaa.
Vastaukset 5
Erittäin suuri osa Lissabonin hotelleista sijaitsee Avenida da Liberdaden alkupäässä, Marques de Pombalin rotundan ympäristössä ja siitä pohjoiseen. Tämän alueen kiinteistökanta on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin vanhan kauppaydinkeskustan, Baixan ja Chiadon, joiden kunnostamisesta on puhuttu pitkään- ja yhä (vain) puhutaan. Lissabonin kaupungin varat ovat kuitenkin valitettavasti vähissä ja suu on siksi pantava säkkiä myöten.
Marques de Pombalin rotundasta luoteeseen on mm. puisto Parque Eduardo VII. Sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee paitsi hotelleja mm. Calouste Gulbenkianin konserttisali ym. esittävän taiteen tilat ja museo. Lissabonin ainut tavaratalo, El Corte Ingles, on myös alueella. Seudulta on hyvä metroyhteydet. Alueella on lisäksi useiden isojen yhtiöiden pääkonttoreita. Seutu on siisti ja ilmeisesti turvallisempaa ilta-aikaan kuin alue Rossiosta Tejo-joen rantaan sekä Alfama että Bairro Alto.
Ja jotta joku ei käsittäisi väärin, Lissabon on suhteellisen turvallinen kaupunki.
Olisi hyödyksi, jos hankkisitte Lissabonin kartan. Esim. Booking.comissa ja monissa varausportaaleissa (mm. lentoyhtiöt) on tämän tästä hyviä tarjouksia, joita kannattaa hyödyntää. Portaaleissaon usein pieni kartta, joka osoittaa hotellin sijainnin. Suurempi kartta auttaisi näkemään hotellin sijainnin koko Lissaboniín nähden.
Olemme yöpyneet monissa hotelleissa (3-4 tähteä) eikä mitään huonoja kokemuksia ole koskaan ollut mistään niistä. Toiset ovat vain varustetasoltaan jonkun verran toista parempia. Ensi viikon vaihteessa vietämme neljä yötä hotelli Alifissa Campo Pequenon naapurissa (myös metroaseman nimi).
Yövyimme tässä hotellissa huhtikuussa ja mielestämme huone oli ihan mukava, suhteellisen tilava, puulattiainen. Aamiaishuone on ylimmässä kerroksessa ja sieltä on hyvä näköala. Aamiainen on tyypillinen hotellisellainen, buffet, mielestämme ihan kelvollinen. Saimme tarjouksen, 60 e/yö, kolme tähteä, ei ravintolaa, mutta naapuristosta niitä löytyy.- Pää tyynyyn
Kiitoksia tiedoista, Lissabon lienee aika lailla tuttu....yritämme valita hotellivaraussivustojen runsaasta tarjonnasta sopivan.
- hotellivinkki
Asuimme edm hotellissa toukokuussa, hyvä hotelli, keskitasoinen, hyvä sijainti, siisti. Ratikat ovat lähellä ja kävellen pääsee hyvin kulkemaan.Hotelli vastaa Sokos hotellia Suomessa. Olemme varanneet hotellista jälleen huoneen seuraavaa matkaa varten, suosittelemme.
- kävin
Hotel Madrid. Lähellä keskustaa, mutta ei ihan vilkkaimmalla kadulla. Tai Hotel Veneza Av da Liberdaden varrella. Kuuluvat samaan ketjuun.
- Lisben
Hyvä paikka etsi kaiken tasoisia hotelleja on
http://www.hotellivertailut.fi
Siellä käyttäjät ovat jättäneet kommentteja myös hotelleista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 41119
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r161982Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216793- 64703
- 61702
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21618Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?132597Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66589Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34537
- 55528
- 47475
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40473- 44470
- 30463
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40453- 37448
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?94438Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18430