Kirjoitin melkein saman artikkelin tuonne ylemmäs.
Eli haluan näin saada laaja- alaisia vastauksia.
Olen vuosia seurustellut upean kumppanini kanssa, jolla on kolme alle kymmenikäistä muksua (yksinhuoltaja), ja mulla myös yksi alle kymmemen (yhteishuoltaja). Asumme eri paikkakunnilla.
Meillä on mennyt eritäin hyvin, poisluettuna kumppanin ns. raivareita, jotka hän saa tietyistä (lähinnä omista) stressin aiheista. Ne kohdistuvat suoraan minuun, esim. syytöksinä.
Olemme kuitenkin siis kokeneet kaikkien kesken avointa rakkautta, ja yhdessä olemme kaikkien kesken - minun ja hänen & lastensa kesken - sekä kaksin - viettäneet lämminhenkistä aikaa (pääosin). Tottakai pieniä törmäyksiä tulee. Uusperheen elämää siis. PALJON olen viettänyt aikaa heidän luonaan & antanut hellyyttä kumppanille, tukenut stressitilanteissa;
siivonnut, tehnyt ruokaa, leiponut, remontoinut, auttanut arkiaskareissa, ollut lasten kesken jne.
Silläaikaa oma lapseni on ollut oman äitinsä luona eri paikkakunnalla.
Nyt olen pohtinut, menenkö siihen "tyhjälle/ vapaalle" paikalle hänen lastensa isäpuoleksi, sitähän on tullut jo paljon harjoiteltua?
Vai peräännynkö? Mitä teen? Annanko liikaa itsestäni jo nyt, kun he ilmaisevat tarvitsevansa minua, mutta silloin, kun olen esim. sairastunut, en ole kokenut ymmärtämystä siitä?
Eli haluan näin saada laaja- alaisia vastauksia.
Olen vuosia seurustellut upean kumppanini kanssa, jolla on kolme alle kymmenikäistä muksua (yksinhuoltaja), ja mulla myös yksi alle kymmemen (yhteishuoltaja). Asumme eri paikkakunnilla.
Meillä on mennyt eritäin hyvin, poisluettuna kumppanin ns. raivareita, jotka hän saa tietyistä (lähinnä omista) stressin aiheista. Ne kohdistuvat suoraan minuun, esim. syytöksinä.
Olemme kuitenkin siis kokeneet kaikkien kesken avointa rakkautta, ja yhdessä olemme kaikkien kesken - minun ja hänen & lastensa kesken - sekä kaksin - viettäneet lämminhenkistä aikaa (pääosin). Tottakai pieniä törmäyksiä tulee. Uusperheen elämää siis. PALJON olen viettänyt aikaa heidän luonaan & antanut hellyyttä kumppanille, tukenut stressitilanteissa;
siivonnut, tehnyt ruokaa, leiponut, remontoinut, auttanut arkiaskareissa, ollut lasten kesken jne.
Silläaikaa oma lapseni on ollut oman äitinsä luona eri paikkakunnalla.
Nyt olen pohtinut, menenkö siihen "tyhjälle/ vapaalle" paikalle hänen lastensa isäpuoleksi, sitähän on tullut jo paljon harjoiteltua?
Vai peräännynkö? Mitä teen? Annanko liikaa itsestäni jo nyt, kun he ilmaisevat tarvitsevansa minua, mutta silloin, kun olen esim. sairastunut, en ole kokenut ymmärtämystä siitä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kai lapsilla olemassa biologinen isäkin, joka ottaa vastuuta lapsista.
Isäpuolena voi olla niin monella tapaa, enemmän tai vähemmän läheisenä ja tärkeänä.
Olet kyllä paljon auttanut ja ymmärtänyt, oikeus sinunkin saada kiitosta ja kunnioitusta panoksestasi.
Eihän se elo aina ole ruusuista, tärkeintä osata nauttia hyvistä hetkistä.
Omat toiveet ja odotukset elämältäsi antavat varmasti vastauksen, astuako tyhjälle tontille...vai etsiäkö jotain muuta...
kunnioitus kyllä onkin ollut välillä "hukassa" (lue viimoset virkkeet). Olet varmaankin nainen?
Mites naisen raivarit/ syytökset?
Eihän uusioperheen elämä aina ruusuilla tanssia ole.Ei varmaan ydinperheenkään.Kun tapasin nykyisen vaimoni,hän oli eronnut ja hänellä on tytär.Naimisissa ollaan ja yhteinen lapsikin on.Kasvun aikaa tämä on ollut kaikille.Itsetunnon ja omakuvan on kyllä oltava mielestäni kunnossa,ennen uusperhekuvioita.Huumoriakin saa käyttää.
Yhtä asiaa sinuna miettisin.Jos sitten menette yksiin,niin miten sinun lapsesi "mahtuu"tähän uuteen perheeseen.Toisella osapuolellahan oli kolme lasta.Ettei vaan jäisi paitsiolle.?Kerroit lisäksi naisystäväsi raivonpuuskista;onko se ihan tasapainoisen ihmisen käytöstä?
... ovat niitä kompastuskiviä jo nyt. Lapseni juuri ja juuri saa nyt ääntänsä kuuluviin. Siitä lapseni huomioimisesta pitäisi ajoissa jutella, ja päättää.
Ja ne raivonpuuskat ovat totisesti joku kumppanini ongelma, josta ei pysty puhumaan. Liekö edellinen suhde vielä kummittelee sekä hänellä että lapsissa. Isä siirtyi juuri vähän aikaa sitten taustalle.
Kumppanini saattaa myös perääntyä näin isosta vastuusta tai muutoksesta, siitä on vasta keskusteltu, ja todennäköinen yhteenmuutto ei toteutuisi kummankaan nykyiseen kotiin.
Itsetuntoni on kyllä ok, mutta ei hänen syyttelyidensä jälkeen.
Sulla on hyvin pullat uunissa, tasapainoisemmin, jos vertaan. Lasten määrä mutkistaa tilannetta. Jos itse otan vastuun hänen lapsistaan, tuntuu, että oma lapseni (kun asuu muualla), jää sivuun silloin ainakin.
Kyllä vanhemmat sen perhe- ruletin osaavat, kun suhteen sisälle kuuluu rakkaus & tahto & toivo & luottamus & sitoutuminen & turva.
Toivotan onnea.
kumppanisi raivonpuuskista ja syytöksistä.. jos hänellä on esim ollut alkoholisti vanhemmat huonot vanhemmat saattaa sekin vaikuttaa.. noihin "raivon puuskiin syyttelyihin" eli hän voikin olla epävarma sinusta..
(eli jos ei aikuiseen ole voinut luottaa aijemmin ei välttämättä luota nytkään). eli jos tosta etenette niin käykää juttelemassa parisuhteestanne ammattilaisen kanssa:) (voi tulla yllättäviä asioita esiin). JA! pidä oman lapsesi puolta!! jos ollaan perhettä SITTEN ollaan perhettä!!! tsemppiä yritykselle;D
kiittäää.
hyvät hermot..ja kuvittelet kestäväsi lasten tulevat murrosikä kiistat("et sä mun isä oo..mikä sä oot mua määrään jne.)..puhutte avoimesti tunteistanne.Jätätte kaiken "menneen"taakse(ent. kumppanit), eivätkä ne joka riitatilanteessa ole esillä..silloin ovat asiat aikas hyvin.
Riitatilanteissa uusioperheet törmää siihen että "lapsia erotellaan..sun lapset..mun lapset"..se joka tekee pahoja, on yleisemmin se puolison lapsi..ja jos oma lapsi ei noudata sovittua, sitä ei huomioida lainkaan...lapset eivät ole siis tasavertaisia perheessä.
Jos puhuminen ei toimi ja seksi alkaa mättään..kerrat harvenee alun huuman jälkeen, ja puoliskolla alkaa olla "päänsärkyä"..silloin pitää heti huolestua..ja ottaa asiat heti puheeksi.
Itsellä uusperhe, ja vaikka kaiken ajatteli eron jälkeen tehdäkkin aivan toisin..ei toista ihmistä voi mieleisekseen muokata.
On vain mietittävä se hyväksynkö kumppanini vajavuuden, kestänkö lapsien joka päiväiset moittimiset puolison taholta..kestänkö sen että suhteen alussa niin ihanan rakastava mies pitääkin minua, vaimoaan henkilönä "joka on ihan perseestä".
Päänsärky ja stressi on syynä siihen että seksiä ei ole käytännössä enää lainkaan, tai oikeastaan vain sitä on silloin kun miehelle sopii..
Tullut useamminkin kuin kerran tunne että "mua on kusetettu".
Ymmärrän, että vaikea on puolison lapsia hyväksyä..mutta hyväksynhän minäkin mieheni lapset...enkä aiheettomasti heitä moiti.
Kun opiskelin, mies ei tukenut opinnoissani. Mutta kun hänellä opintoja..ne minun pitää erityisesti huomioida..tai tulee noottia.
Nyt onkin mietinnässä jääkö tämä avioliitto vain vajaan kahden vuoden mittaiseksi?
Lapset ovat rakkaita ja tärkeitä minulle..he ansaitsevat muutakin kuin loukkaavia sanoja mieheni taholta.Ja sen verran itseäni arvostan, että tiedän olevani paljon muutakin kuin vain sen
miksi mieheni minua nimittelee!
Eipä ole sulla hyvin asiat, nyt kannattaisi pian neuvotella, ja tarttua asioihin! Mies/ nainen ei välttämättä vaihtamalla parane, jos esim. itse kantaa samat virheet mukanaan. Uudessa suhteessa kyllä on elettävä sen perheen mukaan. Olet oikeassa, toista ei voi muuttaa, itse hänen on muututtava.
Liian pitkälle olet tuon suhteen antanut mennä ainakin miehen osalta tuollaisessa nimittelyssä. En vois kuvitellakan, jotta itse haukkuisin noin... herraj...
Nuorten kommentit pitäisi ymmärtää ja kestää. keskustella niistä avoimesti vaikka ruoan yhteydessä... ja ymmärtää taas...
Sun tapauksessa itse tekisin ratkaisuja.
Perheessä pitää ajatella koko perheen parasta, ja kaikki sen jäsenet on otettava huomioon tasavertaisina.
No meillä ei ainakaan noita nuorien "ongelmia" vielä ole, kun kaikki lapset ovat max 10, ja siitä alle. Tuon murrosiän olen jo aiemmassa uusperheessäni kokenut. Omaan hyvän itsetunnon (ennenkuin se latistetaan), ja olen huomioinut kaikki perheen jäsenet sen kolme vuotta. Suhde on kuin onkin katkolla, ja suru hieman mulla puserossa...
"Mua on kusetettu" sopii nyt tähän tilanteeseen... Tuin & kannustin kumppaniani työnsaannissa, aiemmassa opiskelussa, elämän kriiseissä, lasten ristiriidoissa jne.
Kiitos kommentistasi.