Olen varannut kahden viikon loman ensi maaliskuussa Madeiralle. En ole aikaisemmin Madeiralla käynyt, mutta Kanarialla jo muutamia kymmeniä kertoja Keihäsen ajoista lähtien. Miten Madeira poikkeaa esim. pohjois-Teneriffaan verrattua. Miten on lämpötila maaliskuussa ja onko kevään tulo jo alkanut, miten kukat kukkii ja linnut laulaa. Voiko haistaa kevään tuoksun. Minulle riittää sellainen 20 celsiusasteen lämpötila, koska en nauti liiasta kuumudesta ja tykkään vaeltaa reppuselässä pitkin levadoja. Hotellia en varannut viimeisen tapin takaa, koska käyn siellä vain nukkumassa. Tärkeintä oli, että sain oma huoneen, koska en halua mitään dokuja kaverisi. Hotellin nimi on Do Centro, jotain tietoja olisi kiva saada.
Kiitoksin MAKE
Maaliskuu Madeiralla
5
18758
Vastaukset
- joaoo
Asuin Do Centrossa joitakin vuosia sitten, ihan mukava pieni keskustahotelli. Mielestäni Funchalin keskustassa paremmat oltavat kuin turistialueella.
Kävin myös maaliskuussa mutta ainakin sinä vuonna sää ei suosinut, satoi melkein päivittäin ja joinakin päivinä oli todella kylmääkin. Mutta toki kevättä oli ilmassa.
Mikään ranta- tai bailauskohde Madeira ei ole mutta jos pitää vaeltamisesta ja arvostaa luonnonkauneutta niin Madeira on hyvä kohde. Levadavaellukset kannattaa suunnitella huolellisesti jos ei halua mennä jonkun ryhmän kanssa. - -kuu
Teneriffa vrt. Madeira, ehkä leppoisampi meininki ja enemmän nähtävää sekä vähemmän auringon palvontaa.
Maaliskuussa keli voi olla hyvä tai hieman sateinen.
Tyypillisesti Funchalissa voi olla hyvä sää ja saaren toisella puolella kehnompi.
Keskustaan kaipaaville Do Centro ok, mutta mahd. vuokra-autolle parkkipaikan löytäminen ongelmallista.
Kukat kukkivat Madeiralla ympäri vuoden, niiden osalta lienee paras aika huhtikuun loppupuolisko - toukokuun alku.
Linnunlaulua ei hirveästi kuule, ehkä yleisin on tok-tok-tok... se on kaivurien hydraulipiikkaimesta.
Linnunlaulua on takuuvarmasti tarjolla kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä olevassa lintutarhassa. Madeira samoin kuin nämä Azoritkaan eivät ole mikää takuuvarma aurinkoranta. Kummassakin sää voi muuttua nopeasti, niin että pitkästymään ei ehdi. Madeiran pinnanmuodot vaihteleva melkoisesti, minkä vuoksi saarella on runsaasti mikroilmastoja.
Sateet kestävät harvemmin pitkään. Samana päivänä voi tulla vettä ihan kunnolla ja olla myös kirkasta ja aurinkoista.
Madeiran ilmasto on subtrooppinen. Lämpötila painuu alhaisimmillaan 13 C:n tuntumaan. Maaliskuussa se nousee päivällä 20 C:n kieppeille tai hieman yli 20 C:n. Tuulet eivät ole kylmiä.
Tästä linkistä voi tarkastella historiallisia säätietoja:
http://www.wunderground.com/history/airport/LPMA/2006/3/20/DailyHistory.html?req_city=NA&req_state=NA&req_statename=NA
Maaliskuu on kevättä ja Madeira on vihreä ja kukkii ympäri vuoden.- Elli&Elmo
Olimme viime vuonna Madeiralla maaliskuun viimeisellä viikolla. Ensimmäisenä iltana satoi, kastuimme pahanpäiväisesti ja siispä ostimme sateenvarjot. Sen jälkeen sitten koko viikon paistoi aurinko. Ei ollut kuuma eikä kylmä, mutta shortsit jäivät matkalaukkuun käyttämättä. Pitkähihaista kanniskeltiin mukana tuulen varalta ja muutamanapäivänä tarvittiinkin.
Kukat olivat aukeamassa, kevättä ilmassa. Jakarandapuissa oli pikkuisen sinistä. Istutuksia puistoihin tehtiin kovalla kiireellä. Monteen menimme kaapelihissillä ja samoilimme sen puistossa- kaunista.
Asuimme AM hotellissa Terraca Mar. Hotelli kolikohtalainen, mutta aikamoisen kapuamisen päässä Funchalin keskustasta. Hotelliin kuuluu todella hyvin ylämäkeen jyrräävän liikenteen äänet, siitä varoitan ainakin alemissa kerroksissa asuvia.
Ehdottomasti hyvä kokemus oli suuri saarikierros! - Barbeito
kuin Pohjois-Teneriffalla. Madeira on vaan vieläkin jylhempää maisemiltaan. Ne pari kertaa kun olen ollut Pohjois-Teneriffalla ajelemassa, ovat olleet säiltään melko sateiset. Funchalissa on kuivempaa ja lämpimämpää. Ilmastoa voi hyvin verrata Puerto de la Cruziin. Vuorokauden lämpötilaerot ovat Madeiralla kuitenkin pienemmät kuin Kanarialla.
Shortseissa ja t-paidassa olen aina koikkelehtinut, oli lomallani sitten marras-, joulu-, tammi-, maalis- tai huhtikuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216605Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562275- 1471857
- 841245
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971032- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.82927Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 32830
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147757