Saunoista Pohjois-Saimaalla

Savonlinnan Santtu

Lueskelin alta että Kaidan sauna Unnukalla on yleinen kaikille. En tiennyt mutta hienoa. Hautakoistissahan on myös hyvä yleinen sauna.
Onkohan muualla Savonlinnan yläpuolella sellaisia saunoja joissa venematkailija voisi muutamalla eurolla käydä omatoimisesti saunassa. Siis sellainenkin joka ei kuulu mihinkään pursiseuraan.

Eteläpuolellahan on mainioita saunoja Piispan huvilalla Kesamonsaaressa (huippulöylyt), Ruuhossa, Hietasaaressa ja Satamosaaressa. Liekö vielä muitakin.
Rokansaaren saunahan on luku sinänsä.

7

3078

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • savusaunako

      järvisydän Rantasalmella.
      oli kohtuuhintainen savusauna

    • AriT

      Muutamia, joita tulee ulkomuistista mieleen:
      - Linnansaari pari nm Oravista lounaaseen, siellä Sammakkoniemen laituri sisälahden puolella. Metsähallituksen ylläpitämä luontoretkikohde, vieraslaituri, kioskipalvelut, leirintäalue sekä itsepalvelusauna pientä maksua vastaan
      - Vehmersalmen eteläpuolelta Summan kanavan kautta Riistavedelle menevän reitin varrella on Summan kanavan pohjoispuolella Kipansalon eteläkärjessä Kuopion kaupungin ylläpitämä todella hieno rantautumispaikka saunoineen
      - useimmissa vierassatamissa maksullinen sauna, kokemisen arvoinen on mm. Heinäveden reitin kapeikoissa puolivälissä Savonlinna-Kuopio -etappia Wirran Wietävä! Leirintäalueita ja lomakyliä lukuisia kuten esim. Karvion kanavalla, Pilpan kanavan alapuolella joku kristillinen paikka (hyvä sauna!) jne.
      - Kerman kanavan alapuolella kosken jälkeen kyläyhdistyksen ylläpitämä laituri ja itsepalvelusauna
      - Kaitasaari Leppävirran eteläpuolella ja Hautakoisti Etelä-Kallavedellä jo mainittiinkin, ne ovat todella ilmaisia ja eleisessä käytössä. Kaitasaaren maine jostain syystä vähän huono, ei omia kokemuksia. Hautakoistin laituri vähän heikkokuntoinen ja ranta pusikkoinen ja aika usein "vakioporukan" käytössä...
      - jos et kuulu pursiseuraan, kannattaa liittyä, koska useimmilla seuroilla avaimenvaihtosopimus ja/tai palvelut Saimaan alueen muiden seurojen jäsenten käytettävissä nimellistä ja vapaaehtoista korvausta vastaan. Tai liity ainakin järvipelastajiin, näilläkin seuroilla saunallisia tukikohtia mm. Kuopion eteläpuolella Iivarinsalon eteläkärjessä Kuopion pursiseuran naapurissa.

      • lähes joka kesä

        on tullut käytyä monena kesänä saimaalla,mutta ei ole tullut liityttyä mihinkään saimaan alueen seuroihin. mihin suolaisen veden seilorit voi ja kannattaa liityä.

      • Savonlinnan Santtu

        Katselin karttaa ja Kipansalo näytti melko suurelta salolta. Osaatko antaa tarkempia koordinaatteja saunasta vai onko se ihan Kaunislahteen työntyvän, reitin vieressä olevassa niemessä. Olen kuullut että reitti on kaunis ja vaihteleva. Tarkoituksena on tuksutella se läpi tulevana suvena.
        Vasta tänne muuttaneena en tunne vielä paikkoja vaikka Soisalon olen kerran kyytimiehenä kiertänytkin. Eteläisemmät vedet ovat tutumpia.
        Kiitos.

      • AriT
        Savonlinnan Santtu kirjoitti:

        Sauna on melko tarkkaan paikassa N62º51,1' E28º12,5' (KKJ) eli Kipansalon kaakkoiskärjessä aivan saaren itäpuolelta menevän reitin vieressä. Näkyy hyvin heti Summan avokanavan jälkeen pohjoiseen mentäessä etuvasemmalla, matkaa kanavalta n. 0,5 nm. Rannassa niemen ympärillä 5-6 laituria n. 30-50 metrin välein, yksi peräpoiju/laituri eli yksityisyydestäkin pääsee tarvittaessa nautiskelemaan. Ainoastaan hieman avoin etelään päin, mutta eteläisetkään tuulet eivät kovin pahasti rantaan käy, koska joka puolella on lähistöllä isoja saaria. Sopii hyvin myös melojille, rannassa jopa kanooteille suunniteltu laituri. Lisäksi laavu ja nuotiopaikka, sauna on tosi iso ja pukuhuoneessa pari laveria ja kamiina yöpyjiä varten.

        Myös Summan kanavan alapuolella on vieraslaituri suojaisessa paikassas (tosin reitin vieressä), varustettu grillikatoksella. Ranta ja kulkutiet suunniteltu myös liikuntarajoitteisille.

        Summan reitti on mielenkiintoinen ja rauhallinen, tosin palveluita ei juuri Vehmersalmen ja Riistaveden/Muuruveden väliltä löydy. Matalimmillaan vettä ainakin loppukesästä

      • Savonlinnan Santtu
        AriT kirjoitti:

        Vaikuttaa hienolta....
        Kiitos tiedoista

    • Rantatarkkailija

      Jos liikut niin lyhyellä veneellä että se mahtuu kääntymään Heinäveden reitin mutkissa niin saunoja on seuraavissa paikoissa.Oravissa,Säynämössä,Kermassa 2 kpl.Heinäveden satamassa ja Karviossa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe