Olen huomannut, että painiväen keskuudessa on hyviä tutkijoita. Haastan teidät leikkimieliseen "suurin pudotuttaja" kilpailun tilastoijiksi. Epävirallinen kisa käydään Lohjan P/T- SM kisojen yhteydessä.
Säännöt: Lähtökohta AM, KLL ja TUL kisoissa painipojan tai- tytön sarja verrattuna sarjaan SM-kisoissa. tulos ilmoitetaan prosenteissa. Esim 30 kiloisen veto, 3kg ja 80 kiloisen 8kg ovat saman arvoisia ( 10%).
Koska kyse on pääsääntöisesti lapsista, jotka ovat vielä enemmän tai vähemmän aikuisten johdettavissa, kilpailuun osallistujat ovat valmentajia: suurin pudotuttaja.
Palkintona ei ole tällä kertaa muuta kuin mainetta ja kunniaa.
ps. rivien välistä voi lukea muutakin, kuin leikkimielisyyttä.
Säännöt: Lähtökohta AM, KLL ja TUL kisoissa painipojan tai- tytön sarja verrattuna sarjaan SM-kisoissa. tulos ilmoitetaan prosenteissa. Esim 30 kiloisen veto, 3kg ja 80 kiloisen 8kg ovat saman arvoisia ( 10%).
Koska kyse on pääsääntöisesti lapsista, jotka ovat vielä enemmän tai vähemmän aikuisten johdettavissa, kilpailuun osallistujat ovat valmentajia: suurin pudotuttaja.
Palkintona ei ole tällä kertaa muuta kuin mainetta ja kunniaa.
ps. rivien välistä voi lukea muutakin, kuin leikkimielisyyttä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ajatustasi:) kerron vedot huomenna kun aikaa enemmän perehtyä asiaan mutta näppituntumalla sanoisin HPM:stä tulevan ISOT vedot pikku sarjoihin...samoin joku "painia vaan huvikseen harrastava" j:kylän maalaiskunnasta osaa vetää kuin veturi:)
30kg painoinen kasvava lapsi 80kg lihaa hankkineeseen karjuun, prosentuaalisesti pudotus on sama mutta kasvun ja iän huomioon ottaen sama prosenttuaaliesti pudotettu paino on moninverroin tuhoisampaa mitä kevyempi ja nuorempi ihminen on kyseessä.
Älä vie pullukkaasi sinne missä painitaan tosissaan.
Osta sille vaikka palapeli ja munkki.
mitäs Pentti Hilkuri täällä soossaa? ymmärsit vissiin jotain väärin?
tulospörssistä missä sarjoissa on mähkitty, lisäksi varmaan kaikki tietää oman sarjan painijoiden painot ja vedot, Eteläsuomi ihan ykkönen laihdutus kisoissa.
Keteellinen? Voi sissus taas.
Mistä????????????????????????????? muitten lapsen rääkkäyksestäkö???????????????
kateellisia. vastustajan laihduttamista käytetään eniten tekosyynä omaan häviöön mutta säännöt on kaikille samat.
X isä tai äiti yrittäessään puolustella alle 40kg painavan pojan laihduttamista, samalla kun isällä ja äidillä on hullun ja mitallin kiilto silmissä, SÄÄLITTÄVÄÄ.
Vielä hauskempaa olisi tilastoida se, paljonko Lohjan t/p sm-kisoissa on edelliseen vuoteen verrattuna tullut lisää painoa.
Näkyykö siellä pikkuisia tai isompia, jotka vuodesta toiseen laihduttavat vanhempien ja/tai valmentajien painostuksesta taas ja taas kerran siihen samaan vanhaan sarjaan, jossa on jo hankittu niin paljon mitaleita ja pokaaleja kaappiin että heikompaa ihan hirvittää!
Olisi terveellistä nostaa sarjaa joka vuosi, tai silloin kun se paino nousee, ainakin lasten kasvuaikana (ensimmäiset 17 vuotta), jonka jälkeen voisi aloittaa laihdutukset kilpailuja varten. Muuten koko laihdutustouhu on sairaalloista ja hullua toimintaa, nimimerkillä: kokemusta-on-7-kiloa-2-päivässä
monessa seurassa nuo pojat painii kisoissa sarjaa ylempänä jotta sais kovia otteluita. sm:ssä sitte mennään siihe omaan sarjaan. näin ainaki meillä ja menestystä sillä reseptillä on tullu. painoja alennettu max 2 kg joka sarjassa.
pimeetä porukkaa.Valmentajista lähtien.Kaikenlaiset mörököllit ne saa olla lasten kanssa tekemisissä..