Olen seurustellut noin puoli vuotta "miehen" kanssa. Suhteen alusta saakka minulla on ollut epämääräinen olo, ihan kuin kumppanini ei arvostaisi minua ja olisi minusta ylpeä. Tämä voi olla harhaa. Hän on kuitenkin kaunis, minkä takia olen yrittänyt ajatella positiivisesti. Olen yrittänyt punnita, onko vika minussa. En enää tiedosta, olenko väärässä kyseenalaistaessa näitä asioita:
- Asumme eri kaupungeissa, eikä hän "osaa puhua" puhelimessa. Keskustelumme ovat hyvin lyhyitä ja enimmäkseen minä puhun.
- Kun näemme, hän haluaa lähteä heti juhliin, jos sellaiset on tarjolla, vaikka emme ole nähneet pitkään aikaan.
- Hän ei halaile tai pussaile minua. Ainoastaan, kun harrastamme seksiä, mikä on aika hyvää, hän antaa minulle huomiota, varmistaa että tulen tyydytetyksi.
- Hän on sanonut kerran oma-aloitteisesti, että olen kaunis koko seurustelumme aikana.
- Hän ei oikeastaan näytä minkäänlaisia tunteita minulle. Kun sanoin, että olen ehkä ihastunut toiseen, hän sanoi, että noh, en ole mustis, että kyllä me keinot sen selvittämiseen keksimme.
- Hän ei kysele, kuin todella harvoin, mitä olen päivän aikana tehnyt. Hän sanoo, että on huono puhumaan.
- Sitten hän sanoo, että minun on aina pakko tuoda itseäni koko ajan esille.
- Hän ei aina ota yhteyttä koko päivän aikana, sanoo, että se ei vain ole hänen tapansa, että hän tykkää erakoitua joskus.
- Hän ei vastaa aina viesteihini, koska sanoo, että jos hän vastaisi, se olisi sitä, että pelattaisiin minun säännöillä.
- Hän ei pahemmin puolusta minua. Jos joku on sanonut minulle ikävästi, hän käskee minun ajatella eri tavalla, löytää ratkaisu siihen, että ne eivät enää puhuisi ikävästi!
- Jos minulla on paha mieli, hän ei osaa lohduttaa. Hän saattaa jättää minut surulliseksi toiseen kaupunkiin, eikä vastaa puheluun/viestiin!
- En koe olevani turvassa, kuin ainoastaan kun olemme yhdessä.
POSITIIVISIA ASIOITA:
- Minua ei ahdista hänen seurassaan.
- Seksimme on hyvää, vaikka teenkin usein aloitteen.
- Hän on samalla alalla kanssani, joten mielenkiinnon kohteemme ovat samanlaiset.
- Hän kannustaa minua joskus.
- Hän on hyvännäköinen.
- Hän yleensä lopulta tekee niin kuin haluan, en yleensä kamalasti vaadi, jos haluan.
- Hän ei hermostu, vaikka olisin raivostunut.
- Emme tappele, koska hän ei halua tapella, koska ei näe siinä mitään järkeä.
- Kun näeemme, kuvittelen ainakin olevani onnellisempi kuin yksinäni.
Miltä tämä kuulostaa? Olenko aivan väärän tyypin kanssa? Vai olenko itse liian vaativa? Onko tämä normaalia miehen käytöstä?? Kertokaa. Olen tosi surullinen, mutta niin tunteiden vallassa, etten osaa ajatella loogisesti!
- Asumme eri kaupungeissa, eikä hän "osaa puhua" puhelimessa. Keskustelumme ovat hyvin lyhyitä ja enimmäkseen minä puhun.
- Kun näemme, hän haluaa lähteä heti juhliin, jos sellaiset on tarjolla, vaikka emme ole nähneet pitkään aikaan.
- Hän ei halaile tai pussaile minua. Ainoastaan, kun harrastamme seksiä, mikä on aika hyvää, hän antaa minulle huomiota, varmistaa että tulen tyydytetyksi.
- Hän on sanonut kerran oma-aloitteisesti, että olen kaunis koko seurustelumme aikana.
- Hän ei oikeastaan näytä minkäänlaisia tunteita minulle. Kun sanoin, että olen ehkä ihastunut toiseen, hän sanoi, että noh, en ole mustis, että kyllä me keinot sen selvittämiseen keksimme.
- Hän ei kysele, kuin todella harvoin, mitä olen päivän aikana tehnyt. Hän sanoo, että on huono puhumaan.
- Sitten hän sanoo, että minun on aina pakko tuoda itseäni koko ajan esille.
- Hän ei aina ota yhteyttä koko päivän aikana, sanoo, että se ei vain ole hänen tapansa, että hän tykkää erakoitua joskus.
- Hän ei vastaa aina viesteihini, koska sanoo, että jos hän vastaisi, se olisi sitä, että pelattaisiin minun säännöillä.
- Hän ei pahemmin puolusta minua. Jos joku on sanonut minulle ikävästi, hän käskee minun ajatella eri tavalla, löytää ratkaisu siihen, että ne eivät enää puhuisi ikävästi!
- Jos minulla on paha mieli, hän ei osaa lohduttaa. Hän saattaa jättää minut surulliseksi toiseen kaupunkiin, eikä vastaa puheluun/viestiin!
- En koe olevani turvassa, kuin ainoastaan kun olemme yhdessä.
POSITIIVISIA ASIOITA:
- Minua ei ahdista hänen seurassaan.
- Seksimme on hyvää, vaikka teenkin usein aloitteen.
- Hän on samalla alalla kanssani, joten mielenkiinnon kohteemme ovat samanlaiset.
- Hän kannustaa minua joskus.
- Hän on hyvännäköinen.
- Hän yleensä lopulta tekee niin kuin haluan, en yleensä kamalasti vaadi, jos haluan.
- Hän ei hermostu, vaikka olisin raivostunut.
- Emme tappele, koska hän ei halua tapella, koska ei näe siinä mitään järkeä.
- Kun näeemme, kuvittelen ainakin olevani onnellisempi kuin yksinäni.
Miltä tämä kuulostaa? Olenko aivan väärän tyypin kanssa? Vai olenko itse liian vaativa? Onko tämä normaalia miehen käytöstä?? Kertokaa. Olen tosi surullinen, mutta niin tunteiden vallassa, etten osaa ajatella loogisesti!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Etäinen mies ainakin on. Kuulostaa osittain mun exältä, heh. Uppoutunut omiin ajatuksiinsa ja töihinsä.. Vietimme tosin muuten aika paljon yhdessä ja tunnetta löytyi jne.
Et todellakaan ole vaativa, eiköhän jokainen halua viettää aikaa kahden kesken ja jakaa asioita, ajatuksia, tunteita.
Eihän sua kohdella juuri mitenkään. ei kuulosta läheiseltä, eikä välittävältä suhteelta.
Kyseinen suhde kuulostaa painajaiselta. Joko hän ei arvosta sinua, tai olette liian erilaisia. Jos on jo puolen vuoden ajan ollut tunne, että toinen ei arvosta, niin oman itsensä tunteisiin voisi alkaa luottamaan.
Nipotanko turhaan kun miesystäväni "unohti" syntymäpäiväni ? Yhteistä matkaa takana jo melkein vuosi. Tekstiviestillä seuraavana päivänä onnitteli ja törkeesti kertoi unohtaneensa ! Kysymys ei ole siitä, että ei olisi tiennyt milloin syntymäpäiviäni vietettäisiin ...nipo, nipo...
Et nipota.
Veljeni vaimo kertoi juuri, että veljeni oli unohtanut hänen syntymäpäivänsä..Ja kun vaimo oli sitten parin päivän päästä kysynyt, että eikö hän oikeasti aijo millään tapaa muistaa häntä, veljeni oli suuttunut, käynyt pikasesti ostaan suklaalevyn ja törkännyt sen vaimonsa käteen, että: Tossa. Veljeni kertoi myöhemmin, että hän oli ollut niin nolona tapahtuneesta, että ei voinut kuin olla vihainen ja hieman tökerö antaessaan lahjansa. Eli voisi uskoa, että poikaystäväsi oli niin nolona tapahtuneesta, että pisti ainoastaan viestin. Sillä sehän oisi vielä emämunauksista emämunauksin, jos hän vielä joutuisi myöntämään virheensä. Voin kertoa vielä veljestäni, hänet tuntien, että hän on yksi rakastavimmista ja uskollisimmista miehistä, mitä tiedän, että kyllä tollasii sattuu paremmissakin piireissä, hihiihi. Ehkä sanoisit poikaystävällesi kiltisti, että pahotit siitä mielesi...tai jotakin sinne päin.!
Tuosta ensimmäisestä tulee mieleen eräs laulu.
"Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä
mitä sen on väliä, kun olet niin lätkässä,
että sinulle riittä kun hän tulee käymään
edes silloin kun tykkää
vaikka antaa paljon vähemmän kuin sinä..."