Koko elämä valuu paskaan kun lapsuudesta on jäänyt itselle niin äärettömän alhainen itsetunto, suuri itseinho ja arkuus vaikka olen jo aikuinen. Inhoan itseäni ja inhoan muita ihmisiäkin sen takia, ettei heihin voi luottaa ja silti olen niin pirun riippuvainen siitä mitä muut ajattelevat minusta (sukulaiset, puolitutut jne.) vaikka minulla ei ole ollut eikä ole nytkään ystäviä. En uskalla tutustua muihin ihmisiin enkä enää edes halua, kun ovat niin paskamaisia.
En uskalla olla oma itseni ja olen niin heikko, että jatkuvasti mukaudun siihen millaisen muut haluavat minun olevan enkä voi olla sellainen kuin oikeasti olen, en edes tiedä mitä oikeasti olen! Helvetin kärsimystä koko elämä ollut aina, kaikki muille ihmisille normaalit hyvät asiat elämässä jää mulle haaveeksi ja tulen aina olemaan ihan yksin. Koen itseni jatkuvasti huonoksi, en luota itseeni, koen itseni riippuvaiseksi siitä mitä mieltä muut ovat minusta ja inhoan sitä jos muut ajattelevat minusta hyvää/pahaa, inhoan sitä jos ihmiset kaupungilla katsovat minua TUNTUU ETTÄ TAHALLAAN VAINOAVAT MINUA! Ja kaiken lisäksi en uskalla mennä edes psykologin juttusille, kun pelkään mitä se psykologi tai muut ihmiset ajattelisivat. Täysin järjetöntä ajattelua, tiedän sen itsekin, mutta siltikään en kykene muuttamaan tätä tilannetta!
Jatkuvasti vain toivon, että joutuisinpa johonkin onnettomuuteen ja kuolisinpa pois. Tekisin sen itse, mutta kun sitäkään en uskalla.
En uskalla olla oma itseni ja olen niin heikko, että jatkuvasti mukaudun siihen millaisen muut haluavat minun olevan enkä voi olla sellainen kuin oikeasti olen, en edes tiedä mitä oikeasti olen! Helvetin kärsimystä koko elämä ollut aina, kaikki muille ihmisille normaalit hyvät asiat elämässä jää mulle haaveeksi ja tulen aina olemaan ihan yksin. Koen itseni jatkuvasti huonoksi, en luota itseeni, koen itseni riippuvaiseksi siitä mitä mieltä muut ovat minusta ja inhoan sitä jos muut ajattelevat minusta hyvää/pahaa, inhoan sitä jos ihmiset kaupungilla katsovat minua TUNTUU ETTÄ TAHALLAAN VAINOAVAT MINUA! Ja kaiken lisäksi en uskalla mennä edes psykologin juttusille, kun pelkään mitä se psykologi tai muut ihmiset ajattelisivat. Täysin järjetöntä ajattelua, tiedän sen itsekin, mutta siltikään en kykene muuttamaan tätä tilannetta!
Jatkuvasti vain toivon, että joutuisinpa johonkin onnettomuuteen ja kuolisinpa pois. Tekisin sen itse, mutta kun sitäkään en uskalla.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuin suoraan omasta suustani! Täysin samoja ajatuksia minullakin.
Koitahan jaksella, voimia sinulle!
Eli omaat superhuonon itsetunnon tms...
...jos laittaisit vaikka paperille joitakin kohtia itsestäsi, joihin olet TYYTYVÄINEN..?
Hei sinä olet vielä niin nuori, että ei sun kannata vielä toivoas heittää. Mene vaan rohkeasti hakeutumaan jonnekin terapeutille, niin kyllä hyvä ammatti-ihminen osaa auttaa sua ja kertoo varsinkin sen, että et sinä ole sen huonompi ihminen kuin me muutkaan.
Aika surkeita paskoja me ihmiset lopultakin, melko usein ollaan ja jos joku luulee olevansa muita parempi, niin se on oikeastaan ihan samanlainen väärä luulo, kuin sinulla on itsestäsi, mutta vain toiseen suuntaan.
Liikaa korostetaan sitä että ihmisellä pitäisi muka olla HYVÄ itsetunto, kun ennemminkin pitäisi olla pyrkimystä siihen että ihmisillä olisi TERVE itsetunto, joka tarkoittaa sitä että osaa olla objektiivinen, sekä itseänsä että muita arvioidessaan.
Kyllä sulla on vielä kaikki mahdollisuudet elämän voitolle...
Sen parempaa tietä en hätäpäissäni sinulle löydä itsesi luo :)
Ärsyttää ja vituttaa ja pelottaa joka asia, itkettää jatkuvasti, mikään ei kiinnosta ja kaikki tuntuu niin turhalta. Pää hajoaa. :(
Voi kunpa voisin auttaa jotenkin :( Tuntuu niin pahalta kuulla että toisilla menee huonosti ja on paha olla... Varsinkin kun tiedän 100% miten kamalaa se on :( Kohtalotovereita siis löytyy! Halaus sinulle, ja toivottavasti huomenna on edes pikkuisen parempi päivä. Toivottavasti saat nukutuksi.
(Ja jatka vaan kirjoittelua tänne, jos siitä on vähääkään "apua")!
..ei ole yhtään mukavaa kun pää venyy keskenään ristiriitaisiin suuntiin: en haluasi olla muiden ihmisten kanssa enää yhtään missään tekemisissä kun en uskalla, mutta samalla tuntuu pahalta olla yksinään. Haluaisin vain kadota jonnekin kauas pois. Tuntuu että aina on niin ahdistunut olo ja pitää pelätä jotain vaikka ei tiedä mitä.
Sä taidat olla mun kadonnut veli, tai jotain ;) Sulla on niin samanlaisia ajatuksia kun mulla!
Mä olen todella yksinäinen ihminen, ja joutunut kokemaan ihmisten "pahuuden" ja joutunut selkäänpuukotuksen uhriksi monet kerrat :( Joten usko on mennyt ihmisiin, silti kaipaan läheisyyttä ja hyväksyntää muilta ihmisiltä. Rakkauden kaipuu on todella suuri, mutta toisaalta taas tiedän ettei minusta olisi siihen, että päästäisin ketään lähelleni. Pelottaa niin kovin että joutuu taas petetyksi. Joten siis tunteet todella ristiriitaiset; toisaalta haluaa ihmisiä lähelleen, toisaalta taas ei halua ketään lähelleen koska pelottaa.
On se ihmisen mieli sitten outo juttu! Kun ei edes itse ymmärrä omia ajatuksiaan, niin miten kukaan muukaan voisi? Sen takia minäkään en ole uskaltanut/kehdannut koskaan apua hakea... en vaan saisi suutani auki. Se on todella ahdistava ajatus että pitäisi puhua jollekin ventovieraalle, minusta ei siihen ainakaan ole :(
Ainoat jotka koen että voivat minua vähääkään ymmärtää, ovat ne, joilla itselläänkin on vaikeaa. Ja koska ystäviä minulla ei ole, niin silloin tällöin puran ajatuksiani tälle palstalle. Ja niin suosittelen sinuakin tekemään :) jos et kerta lääkäriin uskalla, niin muista että täällä ainakin kuunnellaan!
Voimia!
Ainakin lääkärille puhuminen omista mielen umpisolmuista on minulle niin vaikeaa siksikin, että jotenkin vaan häpeän itseäni niin paljon. Enkä minäkään saisi kerrottua lääkärille asioistani. Ja jos edes pääsisin lääkäriin asti niin kuitenkin sitten teeskentelisin, että ei minulla oikeasti olekaan niin paha olo ja toivoisin, että pääsisin mahdollisimman nopeasti lähtemään (ja sitten taas murehtisin yksinäni).
On tosiaan vaikeaa, että pitäisi jollekin oudolle mennä puhumaan omista vaikeuksistaan. Mutta toisaalta tutuille tai edes läheisille sukulaisillekaan ei voi puhua, kun nekin ovat aina tuntuneet sen verran etäisiltä ettei niihinkään voi oikeasti luottaa.
Minkähän takia käypi niin, että lapsena/nuorena oppii muiden "suosiollisella myötävaikutuksella" inhoamaan ja häpeämään itseään? Tuntuu, että kaikilla ihmisillä on jokin taka-ajatus ja että ne oikeasti haluaa satuttaa minua, vaikka se ei niin olisikaan. No mutta on hyvä ilmaista tuntemuksiaan edes tänne anonyymisti kun en lääkäriinkään uskalla mennä.
Ja jaksamisia sinullekin! :)
Huono itsetunto on kyllä sellainen asia joka vaikuttaa lähes kaikkeen, se rajoittaa elämää todella paljon! Itse en edes tarkalleen muista mistä tämä itseviha ja huono itsetunto on lähtöisin, kai se tosiaan on "opittu" jo lapsuudessa. Ja sitten myöhemmällä iällä on kohdeltu kuin pelkkää p*skaa, ja siten saanut tuntea että on täysin arvoton. Eikai se ole ihmekään että itseään vihaa niin paljon... Niinhän lähes kaikki muutkin tuntuvat vihaavan (ja häpeävän).
"... Ja jos edes pääsisin lääkäriin asti niin kuitenkin sitten teeskentelisin, että ei minulla oikeasti olekaan niin paha olo ja toivoisin, että pääsisin mahdollisimman nopeasti lähtemään (ja sitten taas murehtisin yksinäni). "
Tämäkin oli kuin suoraan omasta suustani! Jotenkin sitä tosiaan häpeää itseään niin paljon, ettei vaan "kehtaisi" kertoa omista ajatuksistaan, ehkä sitä ei tavallaan halua leimautua "hulluksi" toisten silmissä.
Mulla oli elämässäni joskus ihminen, johon luotin, jolle pystyin puhumaan vaikeistakin asioista, mutta hänellekin teeskentelin toisinaan ettei asiat ole niin huonosti miten ne oikeasti ovat. Kai sitä vaan suojelee itseään. Ja tämäkin ihminen sitten loppujenlopuksi minut hylkäsi, osottautui ihan samanlaiseksi kuin kaikki muutkin; kusipäiseksi selkäänpuukottajaksi.
Hmm... Alkuperäinen tarkoitus oli yrittää kirjoittaa sinulle jotain piristävää, yrittää olla tukena. Mutta taisin ehkä hieman innostua purkamaan omia tuntojani, anteeksi :) Mutta pointti oli ehkä se, että muitakin sinunkaltaisiasi, samoin ajattelevia on olemassa!
Ja tosiaan, näin anonyymisti on helppo tuntojaan purkaa, jonkinlaista terapiaa kai sekin ;) (Sillä on nyt toistaiseksi yritettävä pärjätä, kun uskallus ei oikein muuhunkaan riitä)!
Koitahan taas jaksella! :)
Huonosta itsetunnosta; se on minulla, ja epäilemättä niiiin monilla muillakin, saanut alkunsa alun perin siitä, kun koulussa muiden lasten parissa on saanut kuulla olevansa kaikin tavoin huono ja tullut syrjityksi jne. Sitten siitä lähtien on vaan samaa rataa jatkunut kun on aina tuntenut itsensä ulkopuoliseksi kaikkialla.
Sitä muodostuu lapsuudessaan tosi paljon muiden muovaamaksi ihmiseksi, kun ei voi itse vielä tehdä silloin paljon mitään, ja sitten vuosia myöhemmin on käsissä katastrofi nimeltä oma elämä, joka on ihan paskana. Ja miten senkin sitten kokoaa jotenkin? Kaikki sosiaaliset fobiat, masennukset, krooniset väsymykset ja muutkin vaikeuet vaivaavat, tosi hauskaa.
Tänään, tai siis eilenhän se jo on, ei tosin ollut niin äärettömän paska olo, mutta kuitenkin on sisimmässä päällimmäisenä turhautuminen ja kyllästyminen kaikkeen ja muutenkin on niin väsynyt olo. Pitäis tehdä sitä ja tätä ja sitä ja tätä... Miksi tämän elämisenkin käytännön asioineen pitää olla mahdollisimman hankalaksi tehty?
Eipä tullut taas muuta kun valituslitaniaa mutta joo. No mutta jaksamisiin!
Mukava kuulla että sinulla oli edes hieman parempi päivä!
"Miksi tämän elämisenkin käytännön asioineen pitää olla mahdollisimman hankalaksi tehty?"
Niin, sanopas se! Liian vaikeaa kaikki, liian monimutkaista ja vaikeasti ymmärrettävää. Varsinkin näin huonon itsetunnon (ja monia muitakin ongelmia) omaavana sitä on todella vaikeaa saada hoidetuksi niitä yksinkertaisimpiakaan asioita. Ahdistaa, ja pelottaa että epäonnistuu.
Mullakin oli pari viime päivää hieman parempi olo, mutta tänään putosin taas sinne syvälle synkkyyteen. (Aloitinkin jo uuden keskustelun tuolla.) Mä olen menettänyt toivoni täysin :(
"Eipä tullut taas muuta kun valituslitaniaa mutta joo."
Ei haittaa, "valita" vaan! (Sitähän minäkin vaan teen.)
Halaus, ja toivottavasti tulevatkin päivät ovat niitä hieman parempia!
Nuku hyvin.