leväbarbin tehokkuus

kauanko menee yhdeltä (pieneltä) leväbarbilta syödä 200 l allas puhtaaksi levistä (jos se ei saa muuta ruokaa)? Akvaariossa on myös partis mutta se ei ole kovin ahkera... Kauanko voin pitää kalat ilman ruokaa ?
5449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Enpä ole pitänyt kaloja kauaa ilman ruokaa, mutta minulla yksi partis pitää 100-litrasen akvaarion lasit niin puhtaina, ettei niitä ole tarvinnut lainkaan puhdistaa moneen kuukauteen, mitä ihmetelen! Onko muilla yhtä hyviä kokemuksia?

Hankin myös kaksi pientä leväbarbia, koska heinissä esiintyi ruskeata, limaista levää, joka on uuden akvaarion ongelma ja poistuisi Mikael'n mukaan kyllä muutenkin. Liekö leviä ei sittenkään ollut tarpeeksi, kun ne ovat syöneet pintakasvien juurten värekarvatkin poskeensa. Hyvin näyttävät kalat kasvavan. Tosiaan, sen on selvä muutos aiempaan, että juuret näyttävät nyt, kolme viikkoa hankinnan jälkeen puhtailta.

Äänestä
  • ovat kaloille luonnollisia tapahtumia, ei luonto jakele antimiaan kellon tarkkuudella niinkuin me luonnon ihmeet eli immeiset.
    Meillä on viikottain 1 paastopäivä, välillä 2. Kalat ovat olleet ruuatta runs. viikon eli 8 päivää. Pärjäsivät hyvin.

    Äänestä

Muista että leväbarbeja pitää olla aina vähintään 2

Äänestä
  • tiedän kyllä:) tämä on vain tälläinen köyhän naisen pikaratkaisu, siirsin toisesta altaasta tämän yksilön tähän leväaltaaseen, kaveria en siirtänyt se kun on jo iso ja laiskempi(mutta siitähuolimatta supernopea uimaan karkuun:).

    Äänestä

Meillä ei kalat ole syöneet kaikkia leviä pois. Harjaakin on tarvittu. Akvaario on 60 litraa. Levänsyöjiä on 1 täpläimumonni ja 4 leväbarbia. Ovat jo tosi vanhoja, nuorena söivät tehokkaammin.

Olen pitänyt kalat ilman ruokaa max. 4 vrk. Pidemmillä reissuilla joku on käynyt ruokkimassa kalat muutaman kerran tai olen hankkinut "kestoruokaa" mistä kalat saavat ruokansa pikkuhiljaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lotta kirjoitti:

kauanko menee yhdeltä (pieneltä) leväbarbilta syödä 200 l allas puhtaaksi levistä (jos se ei saa muuta ruokaa)? Akvaariossa on myös partis mutta se ei ole kovin ahkera... Kauanko voin pitää kalat ilman ruokaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu