Olen uupunut, en tiedä mitä tehdä. Suhteemme on ollut on off meininkiä jo puoli vuotta, aina palaamme yhteen- ja taas eroamme. Hetken tunnen olevani rakastunut, haluaisin yhteisen elämän, ym. mutta sitten taas mieli muuttuu. Tuntuu kuin yrittäisin väkisin, en haluaisi olla yksin.
Olisi ihanaa vain elää yhdessä eikä tarvitsisi miettiä mitään, mutta menisikö se niin. Epäilen. Sikispä myös ajatus uudesta elämästä tuntuu hyvältä. Olen yrittänyt sitä monta kertaa, mutten ole onnistunut. Aina masennun... ja palaan entiseen.
Kuinka tähän kaikkeen saa pisteen ja tietää valinneensa oikein?! Tuntuu kamalalta ajatella, että lähtisi elämään eri teitä, toinen löytäisi uuden ja itse tajuaisikin haluavansa elää yhdessä. Tosin uskon kyllä että pääsisin ylitse kun itsekkin rakastuisi toiseen, mutta kauanko siihen menisi aikaa ja kuinka jaksaisin elää...
Olisi ihanaa vain elää yhdessä eikä tarvitsisi miettiä mitään, mutta menisikö se niin. Epäilen. Sikispä myös ajatus uudesta elämästä tuntuu hyvältä. Olen yrittänyt sitä monta kertaa, mutten ole onnistunut. Aina masennun... ja palaan entiseen.
Kuinka tähän kaikkeen saa pisteen ja tietää valinneensa oikein?! Tuntuu kamalalta ajatella, että lähtisi elämään eri teitä, toinen löytäisi uuden ja itse tajuaisikin haluavansa elää yhdessä. Tosin uskon kyllä että pääsisin ylitse kun itsekkin rakastuisi toiseen, mutta kauanko siihen menisi aikaa ja kuinka jaksaisin elää...
Vastaukset 1
Vanhimmat
kun se oikea on kohdalal niin sen kyllä tietää!
Yksi ystäväni sanoi kerran, että parisuhde on siinä mallissa että on alkanut miettiä kuink akauan voi odottaa että asiat paranee kun elämä on niin rajallinen ja huomenna voi vaikka halvaantua. Pointti siis oli että epätyydyttävä tilanne hukkaa koko ajan mahdollisuutta onneen ja kun se mahdollisuus onneen voi mennä aika pian ohi niin ettei huoma aja sitten saa katua koko loppuikänsä.
Oma mielipiteeni on se, että jos ei ole onnellinen niin ei kannata yrittää olla ihan työkseen asti. Uusi suhde tulee kun tulee ja yksinkin pitää ihmisen kyetä olemaan. Eikä ainakana toimimaton ja epätyydyttävä parisuhde ole tilanen jossa on hyvä olla. Jokaisella on oikeus onneen. Liian usein tyydytään tilanteeseen koska muutokset on vaikeita ja siihen liittyy paljon milipahaa yms ja kuka nyt itseään kiusaa? Toisaalta miksi ei kerralla kunnolla kuin vuosien kituminen? Onhan myös pareja jotka ei osaa olal yhdessä eikä erikseen, mutta viisainta olisi olla erikseen sen kaiken toran ja kinan sijaan mitä suhde yleensä sisältää niiden hyvien hetkien lisäksi.
Tuo samainen ystävä kysyi myös montako päivää on kohtuullista olla onneton yhden onnellisen sijaan? No, hän tahtoi olla onnellinen ja onneton vain satunnaisesti.. Ja siihen kai olisi fiksua pyrkiä?
Mutta, mutta.. Sitten kun on perhe ja vuosia jo takana ja sanotaan että on kasvettu erikseen, suhde ei toimi jne niin silloin on kyllä mielestäni sen työn paikka. Silloin ensin pitää varmistaa että on todella kys esiitä, että ollaan onnettomia nyt j aikuisesti eikä vain niin että ruoho on vihreämpää aidan takana..
Muuten eikös se sovintoseksikin ole aina kaikkein parasta? Samaan liittynee tuo uudelleen yhteen menon onnen tunne ja huuma ja siitten se ei kestä sitä arkea joka tulee varmaan aina vain nopeammin?
Minä ottaisin ja lähtisin etsimään onneani muualta, mutta kukin teke epäätöksensä omassa pääsään ja vähän kaik jossain muuallakin?