paljonkohan

minnesotahoito?

Tekisi oikeasti mieli lopettaa tuo alkoholin kanssa läträäminen, vaan eipä taida onnistua ihan omin päin. Yrittänyt kyllä olen.
181041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Minnesotahoidosta olen kuullut joiltakin, jotka eivät kuitenkaan pysyneet raittiina. Yritäpä A-klinikan kautta myllyhoitoon Kalliolaan. Itse olin sellaisessa Nurmijärven klinikoilla 4 viikkoa ja olen tyytyväinen. Hoidossa käydään ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa läpi alkoholismia joka puolelta joten hoito on tosi myllytystä! Suurin osa hoidosta on pienryhmissä. Vertaistukea saa siellä paitsi pienryhmissä myös muutoin tosi paljon. Kotikunta voi kirjoittaa maksusitoumuksen hoitoon, jolloin kustannukseksi jää 12 - 26 euroa, minkä sitten taas joissakin tapauksissa sossu voi maksaa. Eli ei tule maksamaan mitään. Täysihoito on hyvä.

Äänestä
  • Olin Kalliolan klinikalla Nurmijärvellä 28 päivää hoidossa ilman mitään kontakteja perheeseeni tai muuhun entiseen elämääni. Se oli aikuisen elämäni ensimmäinen ja ainoa jakso, jolloin pystyin, sain ja jouduin paneutumaan vain oman elämäni tutkisteluun. Olen ikuisesti kiitollinen mahdollsuudesta A-klinikalle, joka auttoi minua pääsemään tuohon hoitoon. Sen jälkeen olen hoitanut itseäni Nimettömissä Alkoholisteissa ja viimeiset vuodet Anonyymeissä Alkoholisteissa. Olen raitis ja onnellinen alkoholisti; ollut jo kauan aikaa.

    Äänestä

4800 euroa.

Äänestä

No joo, muistelen että monet kotomaan miljonäärit( Juha Kankkunen, Mika Häkkinen...) Ovat kovastikkin kehuneet hoitoa.... Rahalla saa ainakin oman huoneen vissiinkin

Ekaksi mielenkiintoista tietoa päihdehuollon organisaatiosta sekä kustannuksista pienenpien kuntien budjetteissa:
http://www.ouka.fi/seutu/titus/pdf/paihdepalvelusuunnitelma.pdf

En nyt nopeasti löytänyt virallista linkkiä hoidon täsmällisestä hinnasta, kilpailijalla näkyi olevan 171 ekeä/päivä:
http://www.kalliola.fi/main.site?action=siteupdate/view&id=52

Asiakkaalle ilmainen sekä asiantunteva sekä virallinen hoitopaikka virallisen terveydenhoidon osastolta löytyy:
http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/kaikki.html

Äänestä
  • ollut jossain hoidossa?

    Äänestä

  • Oolofi kirjoitti:

    ollut jossain hoidossa?

    ainakin joku Kankkonen siellä on hortoillut.

    Häkkinen voisi rahoitta muutaman meikäläisen johonkin hoitoon,kun ei kerran maksa edes veroja Suomeen.

    Äänestä

hoitoa. Oman kunnan sosiaalitoimisto voi antaa maksusitoomuksen, mimä ainakin sain sellaisen. 28 vrk. sisällä ja 11 kk. kerran viikossa jälkihoidossa ja näitä on jo monessa kaupungissa. On totta, että nämä kuuluisat on ratkennut ja tuoneet huonoa mainetta minnesodalle mutta nämä on niitä juovia alkoholisteja joille asia ei ole mennyt perille. Puuttuu rehellisyys ja oma halu. Itse olen käynyt yli 10v. sitten tämän hoidon enkä muuten olisi selvinnyt. Kävin A-klinikat ja muut mahdollistajat läpi, apua en saanut, pilleriä kylläkin.

Äänestä
  • Aloittelijalle vissiin kyseessä.

    Vaadi kuule hei itsellesi auttavaa apua, kyllä sitä löytyy, ihan sieltäkin. Koittvat vaan päästä niin hlvalla kuin mhdollistakin..

    Äänestä

  • apua??? kirjoitti:

    Aloittelijalle vissiin kyseessä.

    Vaadi kuule hei itsellesi auttavaa apua, kyllä sitä löytyy, ihan sieltäkin. Koittvat vaan päästä niin hlvalla kuin mhdollistakin..

    ole aloittelija,olen vaan saannut vielä pidettyä jonkinlaista kulissia yllä.
    En aloita aamusta,käyn työssä,illalla tulee lipiteltyä viiniä ja siideriä.
    Joka kerran kun aloitan vituttaa jo valmiiksi koko homma,mutta mutta hohhoijaa...

    Äänestä

Täysin huuhaata, mm. väite "yksikin milligramma keskushermostoon vaikuttavaa ainetta johtaa väistämättä retkahdukseen". Jos siis joudut esim. leikkaukseen niin Minnesota-hoidon mukaan voit jo etukäteen hankkia kossupullon valmiiksi koska retkahdus on VÄISTÄMÄTÖN.

Ihmettelen ettei TEO ole puuttunut hoitoon.

Äänestä
  • Minä olen ollut Kalliolan klinikalla hoidossa. Kotikuntani sosiaalitoimisto maksoi, joten ei se minulle maksanut mitään. Hoidon jälkeen olen jopa pystynyt maksamaan takaisin verojen muodossa. Juoppona olisin vain nostanut milloin mitäkin avustusta.
    Kalliola on Minnesota mallin mukainen hoitolaitos. Jatkohoitoa olen saanyt Anonyymit Alkoholistit ryhmissä. Eivät hoidot kaikille sovi, varsinkaan niille, jotka eivät halua lopettaa juomistaan. Syöpääni vastaavasti hoidettiin yliopistollisessa keskussairaalassa. Minun juomiseni ei vielä ole uusiutunut, syöpä uusiutui.
    Ellen olisi ollut Kalliolassa ja raitistunut tai syövän takia sairaalahoidossa, olisin jo vainaja. Kumpikaan hoito ei takaa taudin lopullista hoitumista. Halu hakeutua hoitoon ja pysyä terveenä on myös itsestä kiinni. Syöpä ja juopottelu: molemmat kuoleman vakavia sairauksia. Tarvitsen kumpaankin hoitoa ja säännöllistä kontrollia.

    Äänestä

  • menisi, sillä et ole juonut vielä tarpeeksi jotta haluaisit luopua kokonaan ja ehdoitta siitä keskushermoston myrkystä. Minulla oli tuska juomisestani niin valtava, että olin valmis jättämään viinan ihan kokonaan ja se onnistuikin ja nyt kun ei tee edes tippaakaan mieli,niin olo on vähintäänkin helpottunut ja nyt voin elää oikeaa ja rehellistä elämää ilman päihteitä.

    selvästi saivartelet, mutta taidan tietää siihen syyn.

    Äänestä

  • et varmaan kirjoitti:

    menisi, sillä et ole juonut vielä tarpeeksi jotta haluaisit luopua kokonaan ja ehdoitta siitä keskushermoston myrkystä. Minulla oli tuska juomisestani niin valtava, että olin valmis jättämään viinan ihan kokonaan ja se onnistuikin ja nyt kun ei tee edes tippaakaan mieli,niin olo on vähintäänkin helpottunut ja nyt voin elää oikeaa ja rehellistä elämää ilman päihteitä.

    selvästi saivartelet, mutta taidan tietää siihen syyn.

    Noin minäkin haluaisin,vaan apua täytyy saada.
    Tämä lipittely ei ole ollut enään pitkiin aikoihin kivaa.
    Olisi tosi helpottavaa päästä aivan muihin ympyröihin.

    näitä kirjoitteli se aloittaja

    Äänestä

  • käy... kirjoitti:

    Noin minäkin haluaisin,vaan apua täytyy saada.
    Tämä lipittely ei ole ollut enään pitkiin aikoihin kivaa.
    Olisi tosi helpottavaa päästä aivan muihin ympyröihin.

    näitä kirjoitteli se aloittaja

    Tuskan kautta minäkin hoitoon menin ja hätä oli valtava, pelkokin muutoksesta. En olisi uskonut, että sitä viinan himoa olisi mikään voinut ottaa pois juuri minulta. Niin vain kävi kun menin hoitoon. Ei se heti avaudu, mutta ajan kanssa. Pääasia, että itse vilpittömästi haluat apua ja nöyrtyminenkin sen asian kanssa tulee kuin luonnostaan jos on vastaanottavainen ja rehellinen ennenkaikkea itselleen.

    En voisi olla onnellisempi kuin nyt olen ja krapulahelvetit palautan heti mieleeni jos alkaa raittius epäilyttämään. Päivä kerrallaan mennään ja olutosastotkin kaupassa on ihan helppo ohitta, päinvastoin kuin ennen eli silloin kun yritin omin voimin olla ilman alkoholia.

    Rohkeutta avun hakemiseen, sillä on vahvuutta myöntää olevansa heikko, ainakin viinan suhteen.

    Äänestä

Sait tuossa paljon vastauksia kavereilta jotka eivät ymmärtäneet kysymystäsi, joka koski Minnesota-hoitoa.

Se maksaa yli 4000e, ja siihen hintaan otetaan aina myös läheiset eli koko perhe mukaan hoitojaksoon.
Tämä on välttämätöntä, sillä yleensä alkoholistin läheiset ovat paljon sairaampia kuin alkoholisti itse.
Siksi läheisten hoitaminen on aina järkevää, sillä vaikka sinä jatkaisitkin juomistasi, läheisillä hoito saattaa olla koko loppu elämän kannalta merkittävä asia.

Alkoholismi on sairaus, johon tarvitaan ulkopuolista apua.
Kuten olet huomannutkin, yksin sille ei mahda mitään. Toipuminen kun lähtee käyntiin, niin sitten alkaa vähitellen pärjäämän yksinkin, mutta vertaistuki on jatkossakin suuri apu selviytymiselle.

Ota yhteys kuntasi sosiaalitoimistoon ja pyydä maksusitoumus, ellet itse kykene hoitoa maksamaan.

Minnesota-hoidon aloittaneista 80% käy hoidon läpi ja näistä hoidon läpi käyneistä noin 90% on raittiina vielä vuoden kuluttua hoidon alkamisesta. Sen jälkeisiä tilastoja ei voi ylläpitää.
Merkittävää onkin, että hoidon keskeyttäneistä kaikki (100%) lähtevät jatkamaan juomista.

Äänestä

Suomalaisen yrityksen nimeksi annettu minnesota hoitola on harhaanjohtava. Minnesota malli on ollut olemassa jo paljon ennen kuin sen niminen paikka Suomesa. Kalliolan klinikat toi mallin ensimmäisenä Suomeen. Samaa mallia käytti Leppävirran Naistenkartano.
Muista en tiedä, mutta Kalliolan Klinikoilla on enimmäkseen ammatti-ihmisiä töissä. Vaikka on sielläkin ollut jos jonkunlaista huru-ukkoa ns. hoitajana tai pikeminkin valvojana vuosien saatossa.

Äänestä

en nyt ehtiny lukemaan noita ylempä mielipiteitä, kuin otsikot.
mutta heräsi kysymys, johon toivon vastausta.

paljonkohan maksaa ja millaista rahaa/ pääomaa, jos jättää menemättä (minnesota) hoitoon ?

kaikki omatahtoisuuteen perustuvat hoidot on tietysti turhia ja humpuukia, jos se oma tahto puuttuu.

Äänestä
  • ja odotan vastausta itsekkin, tässä taas läträän tään viinin kaa ja vituttaa valmiiksi huominen ällööllö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se maksaa se kirjoitti:

minnesotahoito?

Tekisi oikeasti mieli lopettaa tuo alkoholin kanssa läträäminen, vaan eipä taida onnistua ihan omin päin. Yrittänyt kyllä olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu