Mihin luistonestoa tarvitsee?

ilmankin. Mielestäni turhimpia keksintöjä ovat luistonesto ja sutimisen esto.
Abseillakaan ei tee mitään, aivan turhaan raavittu päätä niidenkin takia. Kun on vain oikea tilanne- nopeus ja käsitys takavetoisen käyttäytymisestä, niin paljon paremmin pääsee a paikasta paikkaan b.
111204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olin pari vuotta sitten taksin kyydissä ja oli helvetin liukas keli. Taksi tuli risteykseen "normaalilla" taksivauhdilla, risteyksessä kääntyi sen eteen auto jonka olis tietty pitänny väistää.
Oli taksiukolla täystyö estää kolari, sano sitten kun tilanne oli ohi, luojan kiitos että oli ABS jarrut. Tiedä sitten että puhuko paskaa vai mitä, mutta pääsin ainakin himaan ehjin nahoin.

Äänestä

sitten, kun joskus saat kortin ja paljon sen jälkeen auton noilla varusteilla.

Äänestä
  • Ainakin liukkaalla väistötilanteessa ABS:it on monasti aika tehokas pelastaja. Koetappa äkkitilanteessa absittomalla autolla lyödä liinat kiinni ja väistää, ei tainnu onnistua.

    Äänestä

tuollainen 80 luvun rottelo jossa ei ollut edes abseja. Sitten menin töihin ja sain vähän modernimman auton. Suosittelen sinullekkin.
Toinen vaihtoehto tietysti on uskotella että valmistajat keksivät täysin turhia laitteita joilla mitään ei tee, ja olla tyytyväinen vanhaan. Eipähän tarvi sijoittaa turhaan rahaa uudempaan.

Formuloissakin oli varmaan luistonesto autoa hidastamaan eikä nopeuttamaan.

Äänestä
  • kuski ajaa autoani eikä esp/asr/abs.nykyaikana ihmiset ei osaa ajaa autoa jossa ei ole kaikkia ajonhallintatsydeemejä!miten nykyajan nuoret,jotka ovat saaneet kortin juuri,joutuisivat ajamaan liukkaalla vanhaa autoa ilman esp juttuja?auto menisi metsään!!!ajokortin saamiseen pitäisi mielestäni osata viedä autoa liukkaalla luisussa.esim:liukkaankelin rata talvella jäälle ja rata pitäisi ajaa läpi vieden autoa luisussa joka mutkassa ja hallita sivuluisua.ja voisi olla aikakin jossa rata pitää suorittaa.nykyajan liukkaankelin ajo pellin päällä n.30min on aivan turhaa.ei siinä voi oppia ns.perstuntumaa autosta.ja se on vielä aivan yliliukas normaaliin talvikeliin nähden. nyt joka jannu opettelemaan auton hallintaa ,mielellään ei yleiseen liikenteeseen.ainoastaan rajoja kokeilemalla oppii!!!=leikkimällä!!!

    Äänestä

  • hallitseva kirjoitti:

    kuski ajaa autoani eikä esp/asr/abs.nykyaikana ihmiset ei osaa ajaa autoa jossa ei ole kaikkia ajonhallintatsydeemejä!miten nykyajan nuoret,jotka ovat saaneet kortin juuri,joutuisivat ajamaan liukkaalla vanhaa autoa ilman esp juttuja?auto menisi metsään!!!ajokortin saamiseen pitäisi mielestäni osata viedä autoa liukkaalla luisussa.esim:liukkaankelin rata talvella jäälle ja rata pitäisi ajaa läpi vieden autoa luisussa joka mutkassa ja hallita sivuluisua.ja voisi olla aikakin jossa rata pitää suorittaa.nykyajan liukkaankelin ajo pellin päällä n.30min on aivan turhaa.ei siinä voi oppia ns.perstuntumaa autosta.ja se on vielä aivan yliliukas normaaliin talvikeliin nähden. nyt joka jannu opettelemaan auton hallintaa ,mielellään ei yleiseen liikenteeseen.ainoastaan rajoja kokeilemalla oppii!!!=leikkimällä!!!

    Mutta myös järjenkäyttö on sallittua. Eri autoissa on erilainen varustelu, toinen on karvalakki ja toinen luksusmalli jossa on kaikki hibleet. Tottakai pitää osata käyttää tervettä maalaisjärkeä ajettassa muulla kuin sillä totutulla autolla, ja toimia sen mukaan millanen auto on kyseessä. Ei joka mutkaan tarvi ajaa jalka suorana.
    Tuo on totta että leikkimällä kyllä oppii, mutta kun se leikkiminen valitettavasti monesti tapahtuu juuri yleisessä liikenteessä.

    Äänestä

  • hallitseva kirjoitti:

    kuski ajaa autoani eikä esp/asr/abs.nykyaikana ihmiset ei osaa ajaa autoa jossa ei ole kaikkia ajonhallintatsydeemejä!miten nykyajan nuoret,jotka ovat saaneet kortin juuri,joutuisivat ajamaan liukkaalla vanhaa autoa ilman esp juttuja?auto menisi metsään!!!ajokortin saamiseen pitäisi mielestäni osata viedä autoa liukkaalla luisussa.esim:liukkaankelin rata talvella jäälle ja rata pitäisi ajaa läpi vieden autoa luisussa joka mutkassa ja hallita sivuluisua.ja voisi olla aikakin jossa rata pitää suorittaa.nykyajan liukkaankelin ajo pellin päällä n.30min on aivan turhaa.ei siinä voi oppia ns.perstuntumaa autosta.ja se on vielä aivan yliliukas normaaliin talvikeliin nähden. nyt joka jannu opettelemaan auton hallintaa ,mielellään ei yleiseen liikenteeseen.ainoastaan rajoja kokeilemalla oppii!!!=leikkimällä!!!

    kun sitä ollaan niin kovaa kuskia että.
    Itse myös bemarilla jääradalla käyneenä uskallan väittää, että tarvittaessa vedän samanlaisella takavetoautolla saman ajan kuin sinäkin. Abseilla tai ilman, espillä tai ilman.
    Silti en ole niin tyhmä että liikenteessä en käyttäisi absia tai espiä jos sellaiset autosta löytyy.
    Päinvastoin tekstisi antaa ymmärtää sen, ettet ole koskaan joutunut todella yllättävään tilanteeseen jonkun muun töppäyksen takia. Kannattaa koittaa hahmottaa päähän se, että liikenteessä on muitakin, radalla ei.

    Seuraavaksi varmaan kerrot että on fiksua käyttää autossa 5 vuotta vanhoja renkaita, että pääsee useammin ottamaan tuntumaa peräluisuun, ja on tyhmää pitää uusia hyviä renkaita alla?

    Äänestä

Kehitys onneksi kulkee ja muualla lähes kaikissa uusissa autoissa on ajonvakautus-,luistonesto- ja sutimisenestojärjestelmät.
Kyllähän tuolla erämaissa ajelee vaikka traktorilla, mutta nykyisessä liikenteessä ei ole varaa sooloilla eikä pelleillä.
Parasta olisi itse kokeilla nykyaikaista autoa ennekuin esittää mielipiteitään.

Äänestä
  • eiköhän lähdetä ajamaan rataa ympäri ja todetaan,että ilman esp juttuja oleva auto on nopeampi!!!

    Äänestä

Kyllähän klopin puheissa hiukan totuuttakin on.
ABS on ihan hyödyllinen varuste ja tuo kyllä turvallisuutta mutta nämä luistonestot yms ovat vain nostamassa auton hintaa. Kyllä se paras luistonesto löytyy sieltä ratin ja penkin välistä. Lisäksi parhaaksi kuljettajaksi kasvetaan kun ajetaan sekä etu- että takavetoisia autoja.Kaikkein suurimpia riskitekijöitä ovat nämä (yleensä keski-ikäiset) kuljettajat jotka laskevat liian suurella tilannenopeudella luottaen näihin hallintajärjestelmiin ja sitten kun se auto tosiaan lähtee niin siinä ei enää itku auta kun mennään.
Tämä asia on nähty monta kertaa kun kunnon myräkkä varsinkin täällä etelässä iskee.
Autoa pitää joskus kokeilla miten se käyttäytyy ja se ei onnistu kuin heittämällä välillä reilusti sladia. Tämä on tehtävä toki muita vaarantamatta. Näin siihen auton ajamiseen tulee tarvittava "perstuntuma" joka on turvavarusteista paras.Sitä ei saada näillä luistonestoilla eikä esp-systeemeillä.
Treenatkaa vaan pojat auton hallintaa, mutta tehkää se muita vaarantamatta mielellään suljetulla alueella tai tiellä.

Äänestä
  • Tilannenopeus on aina huomioitava olkoon autossa vaikka mitkä varusteet.
    Näkyy vaan juuri nuorilla kuskeilla tuo helposti unohtuvan.
    Keski-iässä on jo suurimmat höyryt päästelty.
    Ei tartte aina olla suurella ylinopeudella ohi kiilamassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hyvin pärjää kirjoitti:

ilmankin. Mielestäni turhimpia keksintöjä ovat luistonesto ja sutimisen esto.
Abseillakaan ei tee mitään, aivan turhaan raavittu päätä niidenkin takia. Kun on vain oikea tilanne- nopeus ja käsitys takavetoisen käyttäytymisestä, niin paljon paremmin pääsee a paikasta paikkaan b.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu