Elikkäs ystävälläni on ollut kova vauva kuume nelisen vuotta ja saman verran tuloksetonta yritystä. Olen kovasti myötäelänyt koko tämän ajan hänen kanssaan hyvinä ja huonoina hetkinä, ja nyt tuntuu että en oikein osaa hänelle mitään sanoa tai tehdä loukkaamatta häntä, nyt viime aikoina hän on ollut erityisen herkässä tilassa koska minä olen raskaana. Auttakaa ja kertokaa mikä teidän mieltänne on piristänyt ja mikä on ihan väärä tapa keskustella asiasta. En hehkuta omaa raskauttani hänelle, enkä edes kerro mitään yksityiskohtia ellei hän itse ensin kysy. Tuntuu vaan niin pahalta toisen puolesta kun toivoo oikein kovasti että onni hänellekkin suotaisiin.
Kertoisiko joku
kuinka lohduttaa??
6529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tälläinen saattaa etäännyttää hiljalleen hyvätkin ystävät. Hän voi kokea että elämäntilanteet on niin erilaiset, sä edistyt ja pääset eteenpäin elämässä asiassa jossa hän ei ole onnistunut neljässäkään vuodessa.
Ja kun ilmeisesti sulla asiassa ei ollu mitän ongelmia niin et voi mitenkään ymmärtää miltä kaikki hänestä tuntuu (kuten ei voikaan kukaan joka ei ole samaan joutunut).
En tiedä oikeita sanoja, mutta vääriä on ainakin kehoitus 'lopettaa ressaaminen', sillä sä ikäänku väheksyt ongelmaa, niinku nyt raskaaksitulo olisi ajatuksilla estettävissä. Ja kuka sitten ei ressais jo vuodenki jälkeen!? Samoin hyvässä tarkotuksessa lausuttu 'kyllä se teillekin vielä joku kerta tärppää' ..sellaisen suusta tämäkin on jotenki loukkaavaa joka ei tiedä tälläsistä vaikeuksista.
Neljä vuotta on aivan helvetin pitkä aika jatkuvaa toiveiden ja pettymysten kehää. Yritä siinä vielä uskoa että kyllä se vielä joku kerta...jne.
mä olen kokenut tuon että ystävyyssuhde kariutui kun kaveri alkoi odottaa ensimmäistä joka oli vahinko. Meillä oli yritys ollu jo jonkun aikaa päällä. Eikä tulosta.No sen raskauden nieleskelin ja tietty olin onnellinen hänen puolestaan vaikka itellä olikin kurja olo.No tuli se toinen raskaus hänelle ja hän tiesi meidän ongelmista saada se lapsi niin hänen käytös muuttui ihan oudoksi.Tuntui ainakin minusta että piti oikein elvistellä sillä että hän on niin sikiävää laatua.Mitä en olisi ikinä uskonut hänestä,oltiin oltu hyviä ystäviä ala-asteelta lähtien. Mutta piti esitellä masua joka käänteessä,etenkin minulle ja olis putäny tunnustella potkuja sun muuta. Mun sydän vuoti verta...Sattui niin pirusti sen ymmärtämättömyys.Vaikka eikai siinä tilanteessa niin varmaan ketään ajattele kun leiuu onnellisesti se vaavi siellä masussa muita korkeemmalla. Hän lähetteli mulle ultrakuvia kännyllä useaan otteeseen yms. Lopulta meilä meni poikki ystävyyssuhteet kun yritin itkuissani hälle selittää miten vaikea mun on asennoitua sen onneen nyt kun itellä olisi samat toiveet eikä onnistuta millään.Yritin kertoa että vaikka kuinka olisin onnellinen heille tulevasta vauvasta niin mä en kuitenkaan jaksa ainaistahehkutusta siitä kuitenkaan. Eipä se osannut muuta kun suuttua mulle. Eikä ole tänä päivänäkään pidetty yhteyttä. Että ehkä hienovaraisuutta ainakin mä olisin toivonut häneltä,mutta se oli varmaan liikaa toivottu.Olihan heille kuitenkin tulossa lapsi jota meille ei koskaan saatu.
Näinhän se on.. Itse olen tavallaan samanlaisessa tilanteessa, mutta olen itse se osapuoli joka ei ole lasta yrtityksistä huolimatta saanut. Meillä on ollut yritystä miltein viitisen vuotta ja olen tähän mennyt kestänyt aika hyvin muun tuttavapiirin raskaudet vaikka se välillä harmittikin kovasti.
Mutta nyt sisareni tuli vahinkoraskaaksi ja hänen huoleton/välinpitämätön asenne loukkaa todella pahasti. Tyyliin; "hups miten kävi. Pidetäänpäs lapsi nyt kun ei viitsitä keskeytystäkään tehdä.."
Noh, mutta sallittakoon heille lapsi ja ehkä mekin sen oman joskus saamme..
Mutta lapsettomuudesta kärsivälle ei kannata liian innostuneesti hehkuttaa omaa raskauttaan, vaan antaa toisen tulla omaan tahtiin kyselemään jos siltä tuntuu. Jos toinen käy lapsettomuushoidoissa, voi asiasta hienovaraisesti kysellä ja antaa tukea. Tukea voi antaa myös ilman sanallista lohdutusta.
Ikävä kyllä tällainen asia kuitenkin miltein väistämättä vaikuttaa kaverisuhteeseen.
Juu, ymmärrän kyllä, että tilanne on hankala. Sellainen, joka ei ole lapsettomuutta kokenut ei voi ymmärtää niitä tunteita, mitä lapsettomuus voi aiheuttaa (emme me lapsettomuudesta kärsivät taideta aina itsekään niitä ymmärtää ...).
Jos olette ystävänne kanssa läheisiä, ehdottaisin ensimmäiseksi, että ottaisit asian hänen kanssaan avoimesti puheeksi. Kysyisit häneltä, mitä ajatuksia sinun raskautesi hänessä herättää. Sinulla on täysi oikeus nauttia ja iloita omasta raskaudestasi. Jos ystäväsi on niin katkeroitunut omasta lapsettomuudestaan, ettei ole valmis tätä sinulle suomaan, olisi ehkä syytä ottaa ystävyydessänne vähän etäisyyttä jonkun aikaa.
Omasta kokemuksestani voin sanoa (lapsettomuutta takana 4 vuotta), että minun on todella vaikeaa suhtautua ystävien/tuttavien raskauteen. Yksinkertaisesti välttelen raskaana olevia ystäviäni tietoisesti. Niille, jotka tietävät lapsettomuudestani, voin sen sanoa suoraan (eräs ystäväpariskunta totesi ihanan myötätuntoisesti, että mitäpä sitä veistä kääntämään omassa haavassaan ..). Ne, jotka eivät tiedä meidän tilanteesta saavat sitten ihan itse ihmetellä, mikä on, kun meikäläistä ei näy.
Mutta tosiaan omalla kohdallani tilanne muuttuu täysin sitten, kun ystävien vauvat syntyvät. Minulle ei ole mikään ongelma nähdä niitä vauvoja ja iloitsen lapsesta aidosti tuoreitten vanhempien kanssa. Vauvat ovat aivan yhtä ihania, kuin ovat aina olleet.
Jostain syystä vaan raskaana olevien naisten näkeminen tekee tiukkaa ja tuntuu itsensä kiduttamiselta tässä elämäntilanteessa.
En usko, että voit sanoa tai tehdä juurikaan mitään ystävääsi piristääksesti. Ainoa neuvoni on, että kuuntele häntä, jos hän haluaa puhua. Älä tyrkytä neuvoja tai latteuksia, koska ne eivät melko suurella todennäköisyydellä auta.
Jos ystäväsi sanoo, ettei kestä nähdä sinua raskauden aikana, kunnioita tätä mielipidettä. Vaikka et ymmärtäisikään, koeta silti tosiaan kunnioittaa ystäväsi mielipidettä.
Kuulisin mielelläni toisten lapsettomien kommentteja ajatuksiini ...
Kyllä ystäväni on minulle suoraan sanonutkin että häntä harmittaa minun raskauteni, koska itse on niin kauna yrittänyt raskautua. Ja ymmärrän toki senkin jos hän ei halua raskaudestani keskustella tai olla kovasti tekemisissä kanssani raskauden aikana.. meillä on todella lämpivät välit olemme tunteneet toisemme 18vuoden ajan ja olleet kuin paita ja peppu. Olenkin monesti ystävälleni sanonut että etkisin mitä vain hänen puolestaan.. jos suomessa olisi mahdollisuus niin synnyttäisin vaikka lapsen hänen puolestaan, vaikka eihän se tietenkään ole sama asia kuin olla itse raskaana.. mutta auttamishaluni on silti kova...
Itse olen huomannut myös sen, että nimenomaan raskaus on se minulle herkempi juttu. Sitten kun vauva on syntynyt paijailen sitä enkä koe tilannetta mitenkään ahdistavaksi. Minä ainakin siis ajattelen niin, että raskaus on se asia mistä olen todennäköisesti luopumassa lapsettomuuden myötä. Lapsia toivottavasti saamme adoption kautta viimeistään. Mutta se että en koskaan olisi raskaana, on minulle tällä hetkellä se herkkä kohta.
Ystävien raskausaika on ensi metreillä aina rankkaa ja toivonkin kuulevani ystävien raskaudesta viestin kautta. Silloin saan sulatella asiaa rauhassa ennen tapaamista. Tärkeää on kuitenkin kertoa mielestäni silloin kuin muutenkin kertoo, eli ei lapsettomuuden takia siirrä asiaa kauemmaksi. Se ei helpota yhtään asiaa. Ja hyvä neuvo tuossa aiemminkin tuli jo että kerro raskauden vaiheista, oireista yms vasta kun ystäväsi kysyy. Ja kunnioita hänen päätöstään , jos ei kysy. Yleensä tässä vaaditaan vain aikaa hyväksyä asia. Sitten juttelukin alkaa käydä taas luonnostaan.