Tuossa eilen laitoin kysymystä, mutta ilmeisesti on vaikea saada tilanteesta mitään otetta.
Yritän silti vielä uudestaan.
seurustelin toissakesänä miehen kanssa ja meillä meni välit poikki harmillisten sattumusten vuoksi joita luulilmme silloin tahallisiksi toisen tekemäksi. No myöhemmin keväällä kun rupesimme keskustelemaan selvisi että harmien aiheuttaja oli aivan toinen taho kuin me.
Kesällä aloimme seurustelemaan uudestaan ja olin todella onnellinen siitä, olen vieläkin.
Uskon että hänellä on samat tuntemukset. Nyt syksyllä hänellä on sairautensa vuoksi pahempi vaihe ja ymmärrän ettei hän jaksa aina olla tavoitettavissa. Kuitenkin voi mennä kaksikin viikkoa ettei hän halua olla tekemisissä/puheissa.
Asiaa kun yritän tiedulstella niin hän jyrkästi jyrähtää ja tekee selväksi että, hän haluaa jatkaa. Omat tuntemuksen vain on sekaisin tästä kaikesta kun itsellänikin on mieli maassa ja töissä kiire sekä kolmelle lapselle yritän olla hyvä äiti. Haluaisin että tällä miehellä ja minulla olisi hyvä yhteinen tulevaisuus, ja ymmärrän että hänen sairautensa voi kyllä viedä hänet. Sen hän kyllä lupasi ettei tietyissä "piireissä" liiku ettemme sen takia eroon joudu.
Näetkö meille mitään. Olkoon se huonoa tai hyvää, mutta jostain olisi kiva saada jokin langan pätkä josta lähtisi ajatuksia selvittämään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Teistä pytyisi näkemään ja jotain edes vähän kertomaan. Olisin todella kiitollinen.