En nyt halua kehuskella itselläni enkä mitään, tulin vain eilen ajatelleeksi, että miten minusta näin kova kissaihminen yhtäkkiä tulikaan. :D
Kaksi vuotta sitten mulla ei ollut mitään käsitystä kissoista, en koskaan ollut ollut tekemisissä kissojen kanssa, mitä nyt kaverilla oli joku katti ja sitäkin pelkäsin yli kaiken vaikka varmasti ihana, kiltti kissa oli. En tiennyt mitä kissat syö, miten niitä leikitetään, luulin että kissa ääntelee vain aina maukumalla samalla tavoin, en voinut kuvitellakaan että kissalla on lukematon määrä erilaisia kutsuhuutoja ja ääniä ja hyvin harvoin ne varsinaisesti maukuvat. Luulin että kissa aina raapii ja puree. Pelkäsin kissoja.
Sitten isäntä päätti ottaa kissan, hänellä kun oli lapsuudenkodissa ollut kissoja aina. No, minäpä siihen että no ota pois, kai mä siihen totun. Alussa tunsin itseni tosi hölmöksi ja seurailin vain kun mies hoiti ja opetti kissaa, hyvä kun uskalsin pitää pikku pennunrääpälettä sylissä, ajattelin että kohta se repii multa silmät päästä. :D Ei repinyt, pennusta kasvoi upea, kiltti, ihana ja tottelevainen kolli johon rakastuin koko sydämestäni ja rakastan vieläkin vaikka kolli on nyt poissa.
Tänä päivänä minä olen meillä se, joka pääasiallisesti hoitaa kissat, perehtyy ruokavalioon, hiekkalaatuihin, soittelee eläinlääkärin neuvoja, tutkii ja pohtii kissan käyttäytymistä niin että miestä jo hermostuttaa mun jatkuva analysointi että miksiköhän se nyt tekee näin ja noin. :) Ennen tein vain kuten mies sanoo, uskoin siihen että ulkokissat pärjää kyllä ja ei kissat tartte muuta ruokaa kuin whiskassin tölkkiruokaa. Mutta kun kohtalo päätti toisin, yksi kissa kuoli ja nykyiset sairastavat, niin minä otin ohjat käsiini, käskin rakentamaan kissatarhan, kissoista tehtiin sisäkissoja ja aloin satsaamaan kissojen hoitoon.
Ja nyt meillä on kaksi onnellista sisäkissaa jotka voivat hyvin, syövät hyvin, nauttivat toistensa seurasta ja meidän ei tarvitse murehtia missä ne menevät, ovatko turvassa, miksei ne jo tule kotiin jne.
Kyllä kissan omistaminen voi ollakin ihanaa! :)
Kaksi vuotta sitten mulla ei ollut mitään käsitystä kissoista, en koskaan ollut ollut tekemisissä kissojen kanssa, mitä nyt kaverilla oli joku katti ja sitäkin pelkäsin yli kaiken vaikka varmasti ihana, kiltti kissa oli. En tiennyt mitä kissat syö, miten niitä leikitetään, luulin että kissa ääntelee vain aina maukumalla samalla tavoin, en voinut kuvitellakaan että kissalla on lukematon määrä erilaisia kutsuhuutoja ja ääniä ja hyvin harvoin ne varsinaisesti maukuvat. Luulin että kissa aina raapii ja puree. Pelkäsin kissoja.
Sitten isäntä päätti ottaa kissan, hänellä kun oli lapsuudenkodissa ollut kissoja aina. No, minäpä siihen että no ota pois, kai mä siihen totun. Alussa tunsin itseni tosi hölmöksi ja seurailin vain kun mies hoiti ja opetti kissaa, hyvä kun uskalsin pitää pikku pennunrääpälettä sylissä, ajattelin että kohta se repii multa silmät päästä. :D Ei repinyt, pennusta kasvoi upea, kiltti, ihana ja tottelevainen kolli johon rakastuin koko sydämestäni ja rakastan vieläkin vaikka kolli on nyt poissa.
Tänä päivänä minä olen meillä se, joka pääasiallisesti hoitaa kissat, perehtyy ruokavalioon, hiekkalaatuihin, soittelee eläinlääkärin neuvoja, tutkii ja pohtii kissan käyttäytymistä niin että miestä jo hermostuttaa mun jatkuva analysointi että miksiköhän se nyt tekee näin ja noin. :) Ennen tein vain kuten mies sanoo, uskoin siihen että ulkokissat pärjää kyllä ja ei kissat tartte muuta ruokaa kuin whiskassin tölkkiruokaa. Mutta kun kohtalo päätti toisin, yksi kissa kuoli ja nykyiset sairastavat, niin minä otin ohjat käsiini, käskin rakentamaan kissatarhan, kissoista tehtiin sisäkissoja ja aloin satsaamaan kissojen hoitoon.
Ja nyt meillä on kaksi onnellista sisäkissaa jotka voivat hyvin, syövät hyvin, nauttivat toistensa seurasta ja meidän ei tarvitse murehtia missä ne menevät, ovatko turvassa, miksei ne jo tule kotiin jne.
Kyllä kissan omistaminen voi ollakin ihanaa! :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aivan ihana viesti, piristi päivääni.
Minäkin olen koiraihminen ja omistan kaksi kissaa :) Rakkaita niistä on minulle tullut. Aina olen kyllä kaikista eläimistä pitänyt, mutta kissoista minulla oli mielikuva että ne nyt vaan on itsekseen, eivätkä ole kamalan seurallisia. Mutta väärässä olin ja tosi tyytyväinen kahteen rakkaaseen karvapallooni :)
ja joka paikassa kaikkitietävänä neuvomassa. Jos on lukenut "kaikki" kissakirjat, keskustellut eläinkaupan myyjän kanssa (tiedäthän, että ne myyvät provisiopalkalla?),eläinlääkärin kanssa, ei se nyt todellakaan tarkoita että tiedät kissoista KAIKEN. Minulla on ollut lukuisia kissoja 7 vuotiaasta alkaen (siis 42 vuoden ajan). Väittäisin kyllä tietäväni ja tuntevani kissojen eleet ja ilmeet, kissojen "kielen". Myös pitkään kasvatustyötä tehneet kokeneet kasvattajat omaavat muutakin kuin ns. kirjatietoa. Kissat ovat myös persoonallisuuksia. Jos nämä sinun nykyiset kissasi tekevät jotain "juuri näin", niin ei se toki tarkoita että kaikki muutkin tekevät.
Tällä palstalla on ikävän paljon nuoria tyttöjä jotka ensimmäisen oman kissan myötä nyt neuvovat kuinka kissaa kuuluu syöttää, hoitaa, ruokkia, lääkitä. (tästä varmaan johtuu, että eläinlääkäriin täytyy sännätä siinä silmänräpäyksessä jos kissa oksentaa, aivastaa tai sillä on löysä kakka. Erityisesti jos se pissaa muualle kuin hiekkalaatikkoon..) Ja pappa betalar...
Kissan omistaminen on todellakin ihanaa!
Harvalla pappa maksaa ja hyvin harva menee turhaan eläinlääkärille... Ja toisekseen: saisiko täällä antaa neuvoja vasta, jos omistanut ja hoitanut kissoja 10/15/20/N vuotta? Vanhemmatkin kertovat kokemuksistaan ja neuvovat toisiaan, vaikka oma lapsi olisi vasta 1 tai 2 tai 18 vuotta!
Tarkoitin, ettei tarvitse TIETÄÄ.. Voi "arvella", "veikata","suositella", "ehdottaa"...
Ei voi kaikkea tietää kahden vuoden kokemuksella! Ei edes eläinlääkärit!!!
Tämä palsta perustuu pitkälti omien kokemusten jakamiseen enkä ole mitään tietoa koskaan esittänyt ehdottomana faktana, että näin on kaikilla kissoilla, mutta jokainen aikuinen ihminen osaa tiettyjä asioita päätellä ihan maalaisjärjelläkin kissojen käyttäytymisestä, oli sitten omistanut kissoja kaksi tai kaksikymmentä vuotta. Minä tunnen omat kissani kuin taskuni, enkä todellakaan ole joka oksennuksesta soittanut lääkärille, mutta meillä kissat on sairastaneet paljon ja en ole tuudittautunut ajatukseen että "kyllä ne pärjää" vaan kun kissa sairastaa, niin ainoa oikea vaihtoehto on kysyä lääkäriltä, ja that's it. En usko että kukaan kissanomistaja voi olla eri mieltä?
Olen kolmekymppinen, mielestäni en ihan mikään nuori tyttö, mulla on aina ollut eläimiä, mutta ei kissoja, lisäksi multa on kuollut lapsi ja yksi kissa, ja kaikkeni nyt panostan näihin kahteen nykyiseen kissaan ja hoidan niitä kuten ihmislapsia, joten älä sä tuu viisastelemaan ja haukkumaan mua nuoreksi ja kokemattomaksi!!!
Missä kohdassa sanoin, että tiedän kissoista kaiken? Missä kohdassa yleensä sanoin että tiedän jostain jotain? Yritin selittää, että olen ottanut asiakseni OTTAA SELVÄÄ, oppia, tutustua kissoihin ja niiden elämään, ja nyt olen pari vuotta niiden kanssa puuhastellut ja oppinut jo monta hyvää asiaa. En todellakaan sanonut että tiedän kaiken kahden vuoden kokemuksella! Älä tee rivien välistä omia johtopäätöksiä, äläkä päästä mielenpurkauksia valloilleen ennenkuin olet asiasta ihan varma.
Noin pitkään kissoja omistaneeksi annoit itsestäsi todella lapsellisen kuvan. Toivottavasti hoidat kissojasi kuin aikuinen silti? Joo, eikö tunnu kivalta kun esitetään omia olettamuksia ja johtopäätöksiä tietämättä asioista mitään?