Sikasiisti
Snobbailijana häntä jo Saparomäellä kanssaeläjät pitivät. Ei millään suostunut tönkimään ulosteiden sekaista kuraa. Ihan sairaan siisti. Kyllä sai haukkumisiakin. Varsinkin isoemakko, mutta toki sisarpuoletkin ottivat asian framille tuon tuosta.
- Sinä se olet oikein läskipää, aloitti isoemakko taas tiukasti. Luuletko että voit olla täällä erilainen kuin me muut, keskiluokkaiset siat?
- En ymmärrä mitä se muille kuuluu, vastasi haukuttava. Te elätte kuin siat pellossa, minä olen erilainen ja sillä siisti. Mutta minä annan teille anteeksi, sanoi se vielä ja sehän ärsytti arvostelijaa kaikkein eniten.
Taas poistui tämä sikasiisti, nuori kaunis naaras omiin oloihinsa. Kävi syömässä tyylikkäästi kaukalosta. Ei maiskuttanut, ei roiskinut lientä. Eikä ahminut; linjat piti pitää kurissa. Tipsutteli sitten sievästi lauta-aidan rajoittamaa, kuivan sahanpurun peittämää, karsinan puhdasta reunaa omaan nurkkaansa. Sorkkimaan kynsiään tai kynsimään sorkkiaan, kuten ihmiset sitä ehkä olisivat nimittäneet, kun emakkojen joukosta vielä kuului röhkäisy:
- Kyllä tiedetään, ketä vokottelet.
Ei hän suonut katsettakaan huutajalle, koska tiesi, että se oli moralisti - siis sellainen, joka pelkäsi kuollakseen, että muilla voi olla hauskaa.
Illan hämärän, romanttisen sinisen hetken laskeutuessa köpötteli pääkarju sikasiistin kulmaukseen.
- Kuulepas tyttöseni, aloitti karju rasvaisen mielistelevästi, - eiköhän sinun olisi jo aika alkaa miettiä perheen lisäystä. Olen katsellut sinua ja olet sinä niin herkullinen kinkku, että vapaaehtoisesti suostun poikueesi isukiksi.
- Ah, kuinka voisin? En rakasta teitä, mutta se ei ole esteen syy, koska haluaisin vauvoja. Pahinta on, että te olette niin sikamaisen likainen, kutiava, haiseva. Tiedä vaikka täitä... En minä pysty. En, jos ette ala yhtä puhtaaksi kuin minä.
No raivostuminenhan tuollaisesta nyrpistelystä seurasi:
- Vai niin, karjui iso uros. - Varrohan, saat kärsiä, niin katsotaan sitten.
Loukattu kutsui paikalle Karjuryhmän, nuorten urospossujen lauman joka oli syrjemmällä kovasti kiinnostuneena tirkistellyt tilanteen kehittymistä. Ryhmä kurasi kasvonsa mustaksi, tuntemattomaksi siltä varalta, että pääkarju ei edistyisi ja joku heistä pääsisi liehittelemään.
- Kärsikää!, vinkaisi pääkarju määrätietoisesti.
Karjuryhmä alkoi tökkiä kärsillään sikasiistiparkaa. Jotkut karjunuorukaiset yrittivät jopa sorkkia, kun tilanne kerran oli.
- Kärsiminen stop!, karjaisi karju aika lyhyen sakinhivutuksen jälkeen. - Poistukaas siitä nyt.
Kun muut olivat tepastelleet sivummalle jonossa, köyhän talon porsaita kun olivat, kysyi johtajan valtuudet ottanut:
- Joko pääsemme yhteisymmärrykseen? Jos noiden nuorukaisten tuijotus häiritsee, voimme toki siirtyä minun lättiini, pääkarjun ääni muuttui taas lipevän silavaiseksi. Se käy nopeasti, kolmekymmentä minsaa ja silleen.
- Nyt on sitten kyljykset ja lapa kipeät, ja kaslerin paikkeille potkattiin, nyyhkytti kiusattu puhtoisemme, pitkät, vaaleat silmäripset kosteina kimallellen. Mutta nousihan uhma: - tuolla tavalla ei minun seläkkeeseeni...
Siisti nasu niksautti niskaansa ylöspäin ja kipitti omaan pilttuuseensa kärsä pystyssä, vaaleanpunaiset kinkut kiusoittelevasti hyllyen.
- Tietääkö mamsellifemakko että se on kohta joulukuu, huusi katkera pääkarju perään. Isäntäväki valkkaa kohta jonkun meistä ja vie, niin kuin joka joulu. Aina on viety sellainen joka ei ole näihin lisääntymispuuhiin innostunut. Kyllä ne tietävät, seuraavat tilannetta nytkin tuolla.
"Kauniimpi orjan elämää, on kuolo hirsipuussa", muisteli siisti vanhaa sanontaa omilla puhtoisilla heinillään eikä nöyrtynyt likapossulle. Kovin katkerana siitä, että fyysisen ylivoiman oikeudella nuo yksinkertaisemmat yrittivät häntä alistaa. "Olkoon anatomiani kohtaloni, jos niin täytyy," jäi viimeiseksi nyyhkäisyksi ennen kuin uni poisti kirvelyn itkuisista silmistä.
Muutama päivä ennen joulua satoi lumi suurina, rauhallisina hiutaleina sikolättiin. Tähdet syttyivät taivaalle tuikkimaan, varmaan myös Joulutähti, vaikka nasut eivät sitä tunnistaneet. Joulurauha laskeutui köyhän talon tiluksille. Sikalaan asti leijui maatalon uunista herkullinen kinkun tuoksu. Kuitenkaan ei siellä karsinoissa erityisemmin riemuittu asiaa, vaikka kaikki olivat taas samanlaisia.
Snobbailijana häntä jo Saparomäellä kanssaeläjät pitivät. Ei millään suostunut tönkimään ulosteiden sekaista kuraa. Ihan sairaan siisti. Kyllä sai haukkumisiakin. Varsinkin isoemakko, mutta toki sisarpuoletkin ottivat asian framille tuon tuosta.
- Sinä se olet oikein läskipää, aloitti isoemakko taas tiukasti. Luuletko että voit olla täällä erilainen kuin me muut, keskiluokkaiset siat?
- En ymmärrä mitä se muille kuuluu, vastasi haukuttava. Te elätte kuin siat pellossa, minä olen erilainen ja sillä siisti. Mutta minä annan teille anteeksi, sanoi se vielä ja sehän ärsytti arvostelijaa kaikkein eniten.
Taas poistui tämä sikasiisti, nuori kaunis naaras omiin oloihinsa. Kävi syömässä tyylikkäästi kaukalosta. Ei maiskuttanut, ei roiskinut lientä. Eikä ahminut; linjat piti pitää kurissa. Tipsutteli sitten sievästi lauta-aidan rajoittamaa, kuivan sahanpurun peittämää, karsinan puhdasta reunaa omaan nurkkaansa. Sorkkimaan kynsiään tai kynsimään sorkkiaan, kuten ihmiset sitä ehkä olisivat nimittäneet, kun emakkojen joukosta vielä kuului röhkäisy:
- Kyllä tiedetään, ketä vokottelet.
Ei hän suonut katsettakaan huutajalle, koska tiesi, että se oli moralisti - siis sellainen, joka pelkäsi kuollakseen, että muilla voi olla hauskaa.
Illan hämärän, romanttisen sinisen hetken laskeutuessa köpötteli pääkarju sikasiistin kulmaukseen.
- Kuulepas tyttöseni, aloitti karju rasvaisen mielistelevästi, - eiköhän sinun olisi jo aika alkaa miettiä perheen lisäystä. Olen katsellut sinua ja olet sinä niin herkullinen kinkku, että vapaaehtoisesti suostun poikueesi isukiksi.
- Ah, kuinka voisin? En rakasta teitä, mutta se ei ole esteen syy, koska haluaisin vauvoja. Pahinta on, että te olette niin sikamaisen likainen, kutiava, haiseva. Tiedä vaikka täitä... En minä pysty. En, jos ette ala yhtä puhtaaksi kuin minä.
No raivostuminenhan tuollaisesta nyrpistelystä seurasi:
- Vai niin, karjui iso uros. - Varrohan, saat kärsiä, niin katsotaan sitten.
Loukattu kutsui paikalle Karjuryhmän, nuorten urospossujen lauman joka oli syrjemmällä kovasti kiinnostuneena tirkistellyt tilanteen kehittymistä. Ryhmä kurasi kasvonsa mustaksi, tuntemattomaksi siltä varalta, että pääkarju ei edistyisi ja joku heistä pääsisi liehittelemään.
- Kärsikää!, vinkaisi pääkarju määrätietoisesti.
Karjuryhmä alkoi tökkiä kärsillään sikasiistiparkaa. Jotkut karjunuorukaiset yrittivät jopa sorkkia, kun tilanne kerran oli.
- Kärsiminen stop!, karjaisi karju aika lyhyen sakinhivutuksen jälkeen. - Poistukaas siitä nyt.
Kun muut olivat tepastelleet sivummalle jonossa, köyhän talon porsaita kun olivat, kysyi johtajan valtuudet ottanut:
- Joko pääsemme yhteisymmärrykseen? Jos noiden nuorukaisten tuijotus häiritsee, voimme toki siirtyä minun lättiini, pääkarjun ääni muuttui taas lipevän silavaiseksi. Se käy nopeasti, kolmekymmentä minsaa ja silleen.
- Nyt on sitten kyljykset ja lapa kipeät, ja kaslerin paikkeille potkattiin, nyyhkytti kiusattu puhtoisemme, pitkät, vaaleat silmäripset kosteina kimallellen. Mutta nousihan uhma: - tuolla tavalla ei minun seläkkeeseeni...
Siisti nasu niksautti niskaansa ylöspäin ja kipitti omaan pilttuuseensa kärsä pystyssä, vaaleanpunaiset kinkut kiusoittelevasti hyllyen.
- Tietääkö mamsellifemakko että se on kohta joulukuu, huusi katkera pääkarju perään. Isäntäväki valkkaa kohta jonkun meistä ja vie, niin kuin joka joulu. Aina on viety sellainen joka ei ole näihin lisääntymispuuhiin innostunut. Kyllä ne tietävät, seuraavat tilannetta nytkin tuolla.
"Kauniimpi orjan elämää, on kuolo hirsipuussa", muisteli siisti vanhaa sanontaa omilla puhtoisilla heinillään eikä nöyrtynyt likapossulle. Kovin katkerana siitä, että fyysisen ylivoiman oikeudella nuo yksinkertaisemmat yrittivät häntä alistaa. "Olkoon anatomiani kohtaloni, jos niin täytyy," jäi viimeiseksi nyyhkäisyksi ennen kuin uni poisti kirvelyn itkuisista silmistä.
Muutama päivä ennen joulua satoi lumi suurina, rauhallisina hiutaleina sikolättiin. Tähdet syttyivät taivaalle tuikkimaan, varmaan myös Joulutähti, vaikka nasut eivät sitä tunnistaneet. Joulurauha laskeutui köyhän talon tiluksille. Sikalaan asti leijui maatalon uunista herkullinen kinkun tuoksu. Kuitenkaan ei siellä karsinoissa erityisemmin riemuittu asiaa, vaikka kaikki olivat taas samanlaisia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suoraan sanottuna aika sikamainen tarina.
olla dekkarisatu kun tuli yksi ruumis, jolle vaikutti olleen keinot millä hävittää se. Ei mitään korjaamista.
Karjun täsä kiitokseni lyhyestä mutta tiukasta kommentista.
Hyvin olit löytänyt mekein kaikki sikamaisuudet tarinaasi.
Tarkkanäköisyyttäsi todistaa tuo "vaaleat silmripset kosteina kimallellen."
Olet maalta kotoisin.
Lisää vähän koristeita ja myy siitä joulunovelli!
Hyvähyvä!!
Kiitän kommentista, thanx a lot!
Paljastan laittaneeni mm. tuon "vaaleat silmäripset kosteina kimallellen." jotta saisin lukijan tykkäämään neitipossusta enemmän.
Onhan sanottu: lukija olisi hyvä saada välittämään tekstin henkilöstä.
Täytyypä tosiaan hiukan koristella eli lihottaa tekstiä vielä.
hauska, raikas ja erilainen kertomus siitä miten kaikki yritetään tunkea samaan muottiin ja huonosti käy mikäli pyristelee vastaan.
Verrattuna ensimmäiseen tekstiisi mitä arvostelin Skeba, olet edistynyt paljon.
Ensimmäisen kappaleen loppupuolella olit unohtanut yhden merkin:
- En ymmärrä mitä se muille kuuluu, vastasi haukuttava. Te elätte kuin siat pellossa, minä olen erilainen ja sillä siisti. Mutta minä annan teille anteeksi, sanoi se vielä ja sehän ärsytti arvostelijaa kaikkein eniten.
Korjausehdotus:
- En ymmärrä mitä se muille kuuluu, vastasi haukuttava. -Te elätte kuin siat pellossa, minä olen erilainen ja sillä siisti.
-Mutta minä annan teille anteeksi, sanoi se vielä ja sehän ärsytti arvostelijaa kaikkein eniten.
Tähän väliin kerron, vaikka huomiomani asia kirjoitan "tylysti", ei ole tarkoitus "tyrmätä" kirjoittajaa.
Myöskään pilkkua ei tarvitse laittaa huutomerkin perään, kuten:
- Kärsikää!, vinkaisi pääkarju määrätietoisesti.
Tässä kohtaa:
kun emakkojen joukosta vielä kuului röhkäisy:
- Kyllä tiedetään, ketä vokottelet.
Itse korjaisin:
Kun emakkojen joukosta kuului "Kyllä tiedetään, ketä vokottelet" röhkäisy.
(muistaako kukaan tuleeleeko pilkku * -let" röhk-* väliin?)
Sitten:
karju rasvaisen mielistelevästi, - eiköhän...
Huom. ei pilkku vaan piste
Kyl mä olen iloinen näistä tarkennuksista. Really.
Kyllä mut saa vaikka tyrmätä, aika kokenut, paksu(pää)nahkainen olen.
Kiitän Suuresti ja otan nuo huomioon.
Luettuani tämän sikasiistin tarinan tuli hyvä mieli. Eikun sittenkin jokseenkin paha, sillä nyt en kyllä varmasti syö joulukinkkua!
Ja siis kyllä hyvä mieli tuli siitä, että olet kirjoittanut hienon monitasoisen jutun. (Omissa ajatuksissani liitin tämän viimeaikaisiin tapahtumiin Suomessa, työtaisteluihin ja koulutapahtumaan ja yleiseen ilmapiiriin koko maassa.)
Joskus aiemmin olen laittanut tekstiäsi ”arvostellessani”, että Sinulla on jutuissasi, ihan niissä hiomattomissakin, aina jotakin ”mielenkiintoista hässäkkää”. Kirjoitat erilaisista asioista tosi vinkeällä otteella.
Olen muistaakseni myös kirjoittanut teksteistäsi, että: päästä irti, päästä vielä enemmän irti.
Ja tässä on nyt sitä irtiottoa, eli olet päästänyt itsestäsi ja yleistänyt. Sen lisäksi tästä huokuu myös se, että olet miettinyt kirjoittamaasi, se ei ole syntynyt varmaankaan ihan nopeasti vaan harkiten, eli olet nähnyt vaivaa tekstin kanssa, ja silti sen tekeminen ei ole maistunut puulta. (Olenko oikeilla jäljillä kirjoitusprosessin suhteen?)
Kiitos lukuelämyksestä! Hieno juttu!
Joo Merci (tai jotain).
Kyllä mä tossa pyörittelin, ei se ihan tosta vaan syntynyt.
Esim perehdyin sikaan noin teurastajan kannalta; missä on kassler, missä potka jne...
Ja "muutakin" filosofiaa yritin tunkea.