Polven magneettikuvaus

polvikipu

Tapahtuuko kokonaan putkessa vain vain jalat siinä? Kerro kokemuksestasi.

5

8444

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Röntgenhoitaja

      Polven magneettitutkimus tapahtuu niin, että pää jää putken ulkopuolelle. Periaatteena on, että kuvattava kohde on mahdollisimman keskellä putkea, joka on reilun metrin pitkä. Minun työpaikallani kuvaus tapahtuu niin, että putkeen mennään jalat edellä, eli pää on koko ajan ulkopuolella. Käsittääkseni tämä on vallitseva käytäntö muidenkin valmistajien laitteilla.

      Useimmissa paikoissa, joissa tehdään magneettitutkimuksia, on mahdollisuus tutkimuksen aikana kuunnella musiikkia. Kannattaa siis varata oma CD-levy mukaan, jotta ei tarvitse kuunnella koneen pitämää meteliä. Tutkimuksen kesto on kuitenkin sellainen, että siinä saattaa ilman viihdykettä pitkästyä (meillä useimmiten 30-60 min).

      Tutkimuksen aikana jalat tuetaan hyvin, jotta ne eivät pääse heilumaan. Kuvattavan polven ympärille laitetaan ns. kela, joka vastaanottaa kuvausinfirmaatiota. Muutenkin tutkimuksen aikan on oltava aivan liikkumatta, jotta kuvanlaatu olisi paras mahdollinen.

      Joskus kuvausindikaatiosta riippuen saatetaan tutkimuksessa tarvita tehosteainetta, joten myös kanyylinlaittoon kannattaa henkisesti varautua... :)

      Mutta yleensä magneettitutkimusta tekevät röntgenhoitajat ovat hyviä psyykkaamaan potilaita, eli kysele hoitajilta mitä mieleen tulee. Rennolla mielellä vaan, kyllä se hyvin menee!

      • polvikipu

        Kiitos sinulle vastauksestasi. Olo on paljon huojentuneempi. Oikein hyvää viikonloppua ja toivottavasti hoitajien palkkoja nostetaan. Olen usein ollut potilaana tai lähiomainen sairastellut. Silloin vasta oikeastaan ymmärtää kuinka kiitollinen saa olla ja kuinka tärkeää työtä teette.


    • Syy kuvaukseen?

      Kysyisin ihan mielenkiinnosta, miksi panivat kuvaukseen? Jotkut kai pannaan tähystykseen.
      Kuvaukseen kun itsekin ensin mieluummin menisin...
      Että mikäs tämä lajitteluperuste oikein polvivioissa on kuka mihinkin lähetetään??

      • polvikipu

        Päätöksen teki ortopedi. Hänen mukaansa minulla on polvikierukassa repeymä , ehkä muutakin. Tämä tulee ilmi kuvasta. Jonka jälkeen leikataan tähystyksessä. Olisi päästävä heti kotiin leikkauksestta , kun minulla tuo pieni vauva , joka täytyy hoitaa. Siihen kuvaan tarvitaan erikoislääkärin lähete. Muuten en menettelystä tiedä.


      • Mummelitäti
        polvikipu kirjoitti:

        Päätöksen teki ortopedi. Hänen mukaansa minulla on polvikierukassa repeymä , ehkä muutakin. Tämä tulee ilmi kuvasta. Jonka jälkeen leikataan tähystyksessä. Olisi päästävä heti kotiin leikkauksestta , kun minulla tuo pieni vauva , joka täytyy hoitaa. Siihen kuvaan tarvitaan erikoislääkärin lähete. Muuten en menettelystä tiedä.

        Niin, kuvasta selviää viat ja syyt.
        Mutta silähän ei mitään paranneta.
        Siksi sanoivat minulle että suoraan tähystykseen, niin voidaan samalla korjata.
        Ajatus ensin tehtävästä kuvauksesta tuntuisi minustakin mukavammalta, kun se polvi tähystyksestä kuitenkin melko lailla voi suuttua. Mutta säästävät kai kuvauksen kustannukset kun tekevät suoraan näin?

        No saas nyt nähdä mitäen tässä käy.
        Toivottavasti itselläsi sujuu kaikki hyvin, että pääset taaperon kanssa konttailemaan ja juoksemaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1576
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1413
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1259
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe