LUKEKAA

"Iltalehti Ritva Santavuori" Santavuorella on kyllä näkemystä, ei todellakaan ole oikein ainakaan toi tekstin loppuosan asia!!!!

Rikosoikeuden yleiset opit

1 Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lainmuutoksen, joka koskee rikosoikeuden yleisiä oppeja. Laki tulee voimaan ensi vuoden alusta. Valmisteluprosessi on ollut pitkä ja perusteellinen, mutta tavallisille kansalaisille siitä ei ole tihkunut tietoja.

Kuitenkin kysymyksessä on lainsäädäntö, joka mitä suurimmassa määrin koskettaa meitä jokaista. Hätävarjelu, pakkotila ja jokamiehen kiinniotto-oikeus ovat tärkeitä asioita, mutta niitä koskeva lainkäyttö on ennalta arvaamatonta. Niin ei saisi olla.

2 Tuoreessa muistissa on jurvalaisen huoltamoyrittäjän tapaus. Hän ampui ilmaan kolme varoituslaukausta ottaessaan kiinni kahta huoltamolle tunkeutunutta varasta. Yrittäjä sai sakot ja joutui maksamaan toiselle varkaalle kärsimyskorvausta. Varas parka oli pelästynyt pamausta niin kovasti, että mielipaha piti korvata rahalla!

Jurvalaisen yrittäjän tapaus aiheutti aikoinaan varsinaisen kansannousun. Tuskin oli ketään, joka olisi hyväksynyt tuomioistuimen ratkaisun. Kuuleman mukaan uuden lain tarkoituksena olisi nyt laajentaa jokamiehen kiinniotto-oikeutta. Mutta kittiä kanssa, ei se mihinkään laajene. Ilmaan ammutut varoituslaukaukset ovat ja pysyvät edelleenkin kiellettyinä. Ne ovat muka kohtuuttomia voimakeinoja. Niitä ei pidetä hyväksyttävinä.

3 Miksi muuten ilmaan ammuttu varoituslaukaus yleensä on voimakeino? Sen tarkoitushan on vain kovalla pamauksella pelästyttää ja siten nimenomaan välttää varsinaisten voimakeinojen käyttö. Voimakeinot alkavat vasta, kun käydään käsiksi. Näin sanoo talonpoikaisjärki.

Demokraattisessa oikeusvaltiossa lakien ja lainkäytön pitäisi olla mahdollisimman lähellä kansan oikeustajua. Mutta sitähän ne eivät ole. Lait ja tuomioistuinkäytäntö ovat väärällään sellaisia periaatteita, joita tavalliset ihmiset eivät hyväksy. Sen sijaan, että asioista käytäisiin syvällistä ja avointa kansalaiskeskustelua, niistä päätetään korkeasti oppineitten professoreiden ja muiden asiantuntijoiden kriminaalipoliittisissa aivolohkoissa.

"Kriminaalipolitiikka on aivan liian vaikeaselkoista, ei kansa sitä ymmärrä", sanovat professorit ja välttävät kansalaiskeskustelua. Kuitenkin tyhmän kansan pitäisi osata ottaa lait ja rikosoikeuden yleiset periaatteet huomioon jokapäiväisessä elämässään.

4 Suurin osa ihmisistä ei tiedä, miten meillä oikeusturvaa jaetaan. Jos tietäisivät, niin kauhistuisivat. Lapsen tavoin he luottavat siihen, että kaikki on hyvin. Silmät avautuvat vasta, kun rikos kohdistuu lähipiiriin. Lainkäyttötoiminnan näkeminen uhrin silmin tuottaa tonyhalmelaisia.

Rikosoikeuden yleisten oppien uudistamisen yhteydessä on uudistettu myös rangaistuksen mittaamista koskevia periaatteita. Vuodenvaihteessa voimaan tulevan lain mukaan rikoksen kohdistuminen rodulliseen tai etniseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön on yleinen rangaistuksen koventamisperuste.

5 Hoh hoijaa, siinä ovat edessä vielä monet hämmästelyt ja kummastelut. Kansalla voi olla vaikeuksia ymmärtää, kun maan kanta-asukasta, joka ryöstää maahanmuuttajan pizzerian, rangaistaan ankarammin kuin maahanmuuttajaa, joka ryöstää kanta-asukkaan kuppilan. Voi olla edessä sama dilemma kuin hammashoidossa. Kaikki maahanmuuttajathan saavat vaivatta terveyskeskuksissa ilmaisen hammashoidon, mutta kanta-asukkaat eivät. (Ihan totta. Tästä on valitus vireillä EY:n ihmisoikeustuomioistuimessa.)

Mietin, pitäisikö pyytää itänaapuria lähettämään tänne kuusi miljoonaa aitovenäläistä. Se ei olisi Venäjän kannalta suurikaan uhraus, mutta sillä keinoin suomalaiset saisivat kotimaassaan kaikki vähemmistöjen edut.
1310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uskomatonta, todellakin. Se on mennyt aivan pälliksi tämä koko systeemi. Rikollisia ei saa rangaista, kun niillehän voi tulla paha mieli! Paapoa niitä pitää ja uhrit pistetään maksamaan viulut.

Maahanmuuttajien ylisuojelu vain pahentaa kitkaa alkuperäisten asukkaiden kanssa; Ei ole ihme ettei ulkomaalaisista pidetä, kyllä alkaa yhtä jos toista vituttaa, kun muukalainen saa paremman kohtelun kuin itse, vieraassa maassa!
Lisää vettä myllyyn pistää mediaseksikäs sana rasismi. Eivät ne mediassa tajua tai eivät haluta tajuta, ettei enimmäkseen ulkomaalaisiin kohdistuva väkivalta johdu rotuerosta, vaan siitä että ovat tulleet tänne ja heitä kohdellaan kuin herroja. Vastapalkkioksi saadaan vain vittuilua ja vahinkoa.

Jos ulkomaalaiset potkivat/ryöstävät/raiskaavat jonkun, niin hyvä jos sakot tulee. Mutta jos joku menee ja pistää ulkomaalaisen matalaksi, niin se on rasismia ja eiköhän siitä haloo synny. Sen varjolla melkein kohotetaan ulkomaalaiset ylemmiksi, joita pitää suojella keinoin millä hyvänsä, ja kaikki pahoissa aikeissa olevat maahanmuuttajat voivat vain korkata shampanjat(jotka sossu on maksanut).

... on se kumma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


USKOMATONTA!!! kirjoitti:

"Iltalehti Ritva Santavuori" Santavuorella on kyllä näkemystä, ei todellakaan ole oikein ainakaan toi tekstin loppuosan asia!!!!

Rikosoikeuden yleiset opit

1 Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lainmuutoksen, joka koskee rikosoikeuden yleisiä oppeja. Laki tulee voimaan ensi vuoden alusta. Valmisteluprosessi on ollut pitkä ja perusteellinen, mutta tavallisille kansalaisille siitä ei ole tihkunut tietoja.

Kuitenkin kysymyksessä on lainsäädäntö, joka mitä suurimmassa määrin koskettaa meitä jokaista. Hätävarjelu, pakkotila ja jokamiehen kiinniotto-oikeus ovat tärkeitä asioita, mutta niitä koskeva lainkäyttö on ennalta arvaamatonta. Niin ei saisi olla.

2 Tuoreessa muistissa on jurvalaisen huoltamoyrittäjän tapaus. Hän ampui ilmaan kolme varoituslaukausta ottaessaan kiinni kahta huoltamolle tunkeutunutta varasta. Yrittäjä sai sakot ja joutui maksamaan toiselle varkaalle kärsimyskorvausta. Varas parka oli pelästynyt pamausta niin kovasti, että mielipaha piti korvata rahalla!

Jurvalaisen yrittäjän tapaus aiheutti aikoinaan varsinaisen kansannousun. Tuskin oli ketään, joka olisi hyväksynyt tuomioistuimen ratkaisun. Kuuleman mukaan uuden lain tarkoituksena olisi nyt laajentaa jokamiehen kiinniotto-oikeutta. Mutta kittiä kanssa, ei se mihinkään laajene. Ilmaan ammutut varoituslaukaukset ovat ja pysyvät edelleenkin kiellettyinä. Ne ovat muka kohtuuttomia voimakeinoja. Niitä ei pidetä hyväksyttävinä.

3 Miksi muuten ilmaan ammuttu varoituslaukaus yleensä on voimakeino? Sen tarkoitushan on vain kovalla pamauksella pelästyttää ja siten nimenomaan välttää varsinaisten voimakeinojen käyttö. Voimakeinot alkavat vasta, kun käydään käsiksi. Näin sanoo talonpoikaisjärki.

Demokraattisessa oikeusvaltiossa lakien ja lainkäytön pitäisi olla mahdollisimman lähellä kansan oikeustajua. Mutta sitähän ne eivät ole. Lait ja tuomioistuinkäytäntö ovat väärällään sellaisia periaatteita, joita tavalliset ihmiset eivät hyväksy. Sen sijaan, että asioista käytäisiin syvällistä ja avointa kansalaiskeskustelua, niistä päätetään korkeasti oppineitten professoreiden ja muiden asiantuntijoiden kriminaalipoliittisissa aivolohkoissa.

"Kriminaalipolitiikka on aivan liian vaikeaselkoista, ei kansa sitä ymmärrä", sanovat professorit ja välttävät kansalaiskeskustelua. Kuitenkin tyhmän kansan pitäisi osata ottaa lait ja rikosoikeuden yleiset periaatteet huomioon jokapäiväisessä elämässään.

4 Suurin osa ihmisistä ei tiedä, miten meillä oikeusturvaa jaetaan. Jos tietäisivät, niin kauhistuisivat. Lapsen tavoin he luottavat siihen, että kaikki on hyvin. Silmät avautuvat vasta, kun rikos kohdistuu lähipiiriin. Lainkäyttötoiminnan näkeminen uhrin silmin tuottaa tonyhalmelaisia.

Rikosoikeuden yleisten oppien uudistamisen yhteydessä on uudistettu myös rangaistuksen mittaamista koskevia periaatteita. Vuodenvaihteessa voimaan tulevan lain mukaan rikoksen kohdistuminen rodulliseen tai etniseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön on yleinen rangaistuksen koventamisperuste.

5 Hoh hoijaa, siinä ovat edessä vielä monet hämmästelyt ja kummastelut. Kansalla voi olla vaikeuksia ymmärtää, kun maan kanta-asukasta, joka ryöstää maahanmuuttajan pizzerian, rangaistaan ankarammin kuin maahanmuuttajaa, joka ryöstää kanta-asukkaan kuppilan. Voi olla edessä sama dilemma kuin hammashoidossa. Kaikki maahanmuuttajathan saavat vaivatta terveyskeskuksissa ilmaisen hammashoidon, mutta kanta-asukkaat eivät. (Ihan totta. Tästä on valitus vireillä EY:n ihmisoikeustuomioistuimessa.)

Mietin, pitäisikö pyytää itänaapuria lähettämään tänne kuusi miljoonaa aitovenäläistä. Se ei olisi Venäjän kannalta suurikaan uhraus, mutta sillä keinoin suomalaiset saisivat kotimaassaan kaikki vähemmistöjen edut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu