Huomenna

Huomisen sanomalehti Kalevassa on kaikille tärkeää ja keskustelun tarpeessa olevaa asiaa. Lestadiolaistutkija Seppo Lohi haluaa avata liikkeen vaikeat vuodet. Nöyryytys oli väärin.
81390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No ei tuossa mitään uutta ole.
Ainahan nöyryytys on ollut väärin eikä sitä ole lestadiolaisuudessa hyväksytty.

Olishan se kiinnostavaa lukea, miten Kaleva asian esittää, mutta kun en asu sen levikkialueella niin taitaapa jäädä lukematta.

Mistä sinä muuten tänään tiedät, mitä huomenna Kalevassa lukee. Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn.

Äänestä
  • Lähimmäisten alistaminen ja julkinen nöyryyttäminen on jo pitkään ollut yksi keskeisiä elementtejä vl-uskonnossa. Siksi liikkeen sisällä käydään keskustelua, että pitäisikö julmuus lopettaa vai tehdä sitä edelleen medialta salassa.

    Äänestä

  • vl-uskontoa! kirjoitti:

    Lähimmäisten alistaminen ja julkinen nöyryyttäminen on jo pitkään ollut yksi keskeisiä elementtejä vl-uskonnossa. Siksi liikkeen sisällä käydään keskustelua, että pitäisikö julmuus lopettaa vai tehdä sitä edelleen medialta salassa.

    jatkuvasti, toisinaan ihan nimiä mainiten??

    Siitäkö ei tarvitse täällä kirjoittajien kantaa vastuuta?

    Äänestä

  • vl-uskontoa! kirjoitti:

    Lähimmäisten alistaminen ja julkinen nöyryyttäminen on jo pitkään ollut yksi keskeisiä elementtejä vl-uskonnossa. Siksi liikkeen sisällä käydään keskustelua, että pitäisikö julmuus lopettaa vai tehdä sitä edelleen medialta salassa.

    Eläpä höpötä olemattomia

    Äänestä

huomisesta Seppo Lohen haastattelusta:

NÖYRYYTYS OLI VÄÄRIN

Lestadiolaisuustutkija Seppo Lohi haluaa avata liikkeen vaikeat vuodet.

Äänestä
  • kalevaa näit tuommoisen? En löydä.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    kalevaa näit tuommoisen? En löydä.

    mainoksessa on oikein kuva Seppo Lohesta

    Äänestä

  • mediaa kirjoitti:

    mainoksessa on oikein kuva Seppo Lohesta

    olevan. Nyt löytyi. Kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalevassa! kirjoitti:

Huomisen sanomalehti Kalevassa on kaikille tärkeää ja keskustelun tarpeessa olevaa asiaa. Lestadiolaistutkija Seppo Lohi haluaa avata liikkeen vaikeat vuodet. Nöyryytys oli väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu