ITSEMURHAN MONET KASVOT – yhteisöllisyys, rauha, paradoksi
Lokakuussa 1929 oli Wall Streetin suuri pörssiromahdus, mistä lähti liikkeelle maailman talouslama, "Great Depression". Se jatkui toisen maailmansodan kynnykselle. Tuolloin lokakuussa liikemiehiä hyppi pilvenpiirtäjistä alas luultavasti vallan menetyksen vuoksi ja "kunnian" tähden. Eivät useimmat miksikään keppikerjäläisiksi muuttuneet! Suomen taannoisen talouslaman aikana itsemurhat eivät lisääntyneet kokonaisuutena. Ainoastaan nuorukaisten itsemurhat kaksinkertaistuivat 1990--91*. Sotien aikana itsemurhat vähenevät. On ajateltu, että sisäinen paha olo kanavoituu yhteiseen viholliseen ja että myös henkilökohtaisen arvon tunne voimistuu, samoin yhteenkuuluvuuden tunne. Ainakin Britanniassa itsemurhat vähenivät kaksoistornien sortuman jälkeisinä päivinä. (Tietysti trauma-responssit lisääntyivät rajusti varsinkin New Yorkissa.) Nuori mies surmasi Jokelassa ensin kahdeksan ja sitten itsensä. Täten itsemurhalla on monet kasvot. Psykiatriassa itsemurhat liitetään useimmiten depressioon. – Itsemurhatutkimuksen klassikko on ranskalaisen sosiologin David Émile Durkheim'in (1858--1917) "Le suicide" (1897; "Suicide", 1951; "Itsemurha", 1985).
*http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/tulosta/1101978622143
Väkivaltamielikuvat, niin itsemurhat kuin muiden teurastukset, ovat yleisiä. "Jokainen" on ajatellut itsemurhaa, mutta harvat ovat sitä yrittäneet ja vielä harvemmat ovat siinä "onnistuneet". Väkivaltafantasioiden yleisyyden vuoksi on vaikea päätellä, milloin joku on tosissaan ja milloin kyseessä on vain suuttumuksien purkaminen (oikeastaan sitominen). "Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, ja ajatusmurha päivässä pitää psykiatrin loitolla", on opetettu. Kenties hienoinen leikillisyyden vire – raivopäisyydestä huolimatta – kuvastaa tervettä fantasiaa. Tämän erottaminen vaatii kuitenkin tarkkaa kliinistä silmää.
Itsemurhan syvin olemus on Thanatos-prinsiipin mukaan rauhan kaipuu, päästä pois kaikesta sisäisesti ja ulkoisesti häiritsevästä. Tämän uskotaan toteutuvan kuolemassa ja haudan levossa, mikä voi välillä tuntua paremmalta kuin hylättynä oleminen tai tuskainen ja ristiriitainen elämä. Kuolema on helpompi, jos siihen voi liittää (menetetyn) vallan tai (kadotetun) suuruuden elementtejä. Pekka-Eric kirjoitti: "(– – ) motiivini hyökkäykselle ovat poliittiset ja paljon syvällisemmät, ja siksi en halua että tätä kutsutaan vain 'koululaitosammuskeluksi')."
Paradoksi itsemurhassa on siinä, että pitävän päätöksen tehtyään suisidaalinen voi muuttua rauhalliseksi ja seesteiseksi, jolloin lähimmäiset huokaisevat helpotuksesta ja voivat luulla, että "nythän sen masennus on parantunut". Kukaan lähellä olevista ei aavista "paranemisen" perustuvan siihen, että hän on jo päättänyt luopua elämästä.
Pertti Luukkonen
fil.lis., psykologi
psykoterapeutti
.
Lokakuussa 1929 oli Wall Streetin suuri pörssiromahdus, mistä lähti liikkeelle maailman talouslama, "Great Depression". Se jatkui toisen maailmansodan kynnykselle. Tuolloin lokakuussa liikemiehiä hyppi pilvenpiirtäjistä alas luultavasti vallan menetyksen vuoksi ja "kunnian" tähden. Eivät useimmat miksikään keppikerjäläisiksi muuttuneet! Suomen taannoisen talouslaman aikana itsemurhat eivät lisääntyneet kokonaisuutena. Ainoastaan nuorukaisten itsemurhat kaksinkertaistuivat 1990--91*. Sotien aikana itsemurhat vähenevät. On ajateltu, että sisäinen paha olo kanavoituu yhteiseen viholliseen ja että myös henkilökohtaisen arvon tunne voimistuu, samoin yhteenkuuluvuuden tunne. Ainakin Britanniassa itsemurhat vähenivät kaksoistornien sortuman jälkeisinä päivinä. (Tietysti trauma-responssit lisääntyivät rajusti varsinkin New Yorkissa.) Nuori mies surmasi Jokelassa ensin kahdeksan ja sitten itsensä. Täten itsemurhalla on monet kasvot. Psykiatriassa itsemurhat liitetään useimmiten depressioon. – Itsemurhatutkimuksen klassikko on ranskalaisen sosiologin David Émile Durkheim'in (1858--1917) "Le suicide" (1897; "Suicide", 1951; "Itsemurha", 1985).
*http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/tulosta/1101978622143
Väkivaltamielikuvat, niin itsemurhat kuin muiden teurastukset, ovat yleisiä. "Jokainen" on ajatellut itsemurhaa, mutta harvat ovat sitä yrittäneet ja vielä harvemmat ovat siinä "onnistuneet". Väkivaltafantasioiden yleisyyden vuoksi on vaikea päätellä, milloin joku on tosissaan ja milloin kyseessä on vain suuttumuksien purkaminen (oikeastaan sitominen). "Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, ja ajatusmurha päivässä pitää psykiatrin loitolla", on opetettu. Kenties hienoinen leikillisyyden vire – raivopäisyydestä huolimatta – kuvastaa tervettä fantasiaa. Tämän erottaminen vaatii kuitenkin tarkkaa kliinistä silmää.
Itsemurhan syvin olemus on Thanatos-prinsiipin mukaan rauhan kaipuu, päästä pois kaikesta sisäisesti ja ulkoisesti häiritsevästä. Tämän uskotaan toteutuvan kuolemassa ja haudan levossa, mikä voi välillä tuntua paremmalta kuin hylättynä oleminen tai tuskainen ja ristiriitainen elämä. Kuolema on helpompi, jos siihen voi liittää (menetetyn) vallan tai (kadotetun) suuruuden elementtejä. Pekka-Eric kirjoitti: "(– – ) motiivini hyökkäykselle ovat poliittiset ja paljon syvällisemmät, ja siksi en halua että tätä kutsutaan vain 'koululaitosammuskeluksi')."
Paradoksi itsemurhassa on siinä, että pitävän päätöksen tehtyään suisidaalinen voi muuttua rauhalliseksi ja seesteiseksi, jolloin lähimmäiset huokaisevat helpotuksesta ja voivat luulla, että "nythän sen masennus on parantunut". Kukaan lähellä olevista ei aavista "paranemisen" perustuvan siihen, että hän on jo päättänyt luopua elämästä.
Pertti Luukkonen
fil.lis., psykologi
psykoterapeutti
.
Vastaukset 1
Vanhimmat
silloin aikoinaan ja ei siinä auttanut tekohengitykset sun muut mitä kaverini yritti jo kuolleen eloonsaamiseksi tehdä. Tuohon itsensä hirttämiseen johti isällään taloudelliset vaikeudet ja velkaantuminen. Pako jätti ikävät jälkensä , velasta oli suoriuduttava ja lasten traumat jotenkin koeteltava hoidella. Ei niissä kovin hyvin käynyt niissä traumojen poissaanneissa, oireiluja oli paljonkin siellä. Kuolema oli karu ja oikeastaan juuri helpotus tekijälleen vaan tosi raskas kannettava läheisilleen.