Vqkava

autokolarissa Kiikkusuontien ja Mieluskyläntien
risteyksessä.
4557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on joka paikassa.

Äänestä

Ja mitä ikäluokkaa? Lähisuku asuu siinä ihan lähellä...täältä todella kaukaa kysyn - en uskalla soittaa.

Äänestä

Naiskuljettaja kuoli kolarissa Haapavedellä

Henkilöautoa kuljettanut vanhempi nainen kuoli lauantai-iltana Haapavedellä sattuneessa kolarissa saamiinsa vammoihin.
Onnettomuus tapahtui Mieluskylän ja Kiikkusuontien risteyksessä lauantaina puolilta päivin kun haapavetinen nuori nainen oli kääntymässä kolmion takaa Kiikkusuontieltä vasemmalle Mieluskyläntielle Haapaveden keskustassa.
Nainen oli katsonut, että vasemmalta lähestyvä pakettiauto on riittävän kaukana lähteäkseen liikkeelle risteyksestä, mutta ei ollut havainnut samanaikaisesti oikelta tullutta henkilöautoa ja kääntyi sen eteen.
Nuoren naisen kuljettama auto osui oikealla etukulmallaan haapavetisen vanhemman naisen kuljettaman henkilöauton kuljettajanpuoleiseen takaosaan. Törmäyksen johdosta vanhemman naiskuljettajan auto ajautui vastaantulevan pakettiauton eteen apukuljettajan puoli edellä.
Pakettiautoa kuljettanut haapavetinen keski-ikäinen mies ehti jarruttaa vain kymmenkunta metriä, kun törmäys tapahtui.
Nuori nainen ja pakettiautoa kuljettanut mies eivät loukkaantuneet fyysisesti.
Vanhempi naishenkilö ei ollut kiinnittänyt turvavyötä. Turvavyön pitäminen tilanteessa olisi saattanut pelastaa naisen hengen. Hänen autonsa romuttui kolarissa lunastuskuntoon.
Tieosuudella on 50 km/h nopeusrajoitus.
Haapajärven poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta tutkivat tapahtunutta.

Äänestä
  • oliko autossa ollenkaan turvavöitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


loukkaantuminen kirjoitti:

autokolarissa Kiikkusuontien ja Mieluskyläntien
risteyksessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu