Olen kärsinyt jo yli 15 vuotta erilaisista sairauspeloista. Eniten pelkään syöpää, olen aivan varma koko ajan, että minulla on joku syöpä. Tässä vuosien varrella on varmasti kaikki eri syövät pelätty jo läpi, jotkut moneen kertaan. Ihosyöpää, imusolmuke- ja rintasyöpää pelkään melkeinpä koko ajan ja tarkkailen itseäni jatkuvsti. Luomia minulta on poistettu yli 10 tämän pelon takia, eikä niissä ole mitään ollut (vaikka joka kerta olen ollut ihan varma, että nyt napsahti sitten minun kohdalleni), mutta silti pelkään aina vain uusia luomia ja pelko jatkuu. Lääkärissä käyn vähintään kuukausittain, yleensä minulla on useita eri oireita ja kuviteltuja sairauksia samalle kerralle ja olen todella ahdistunut. Tuntuu, ettei lääkärit enää jaksa ottaa minua todesta (ja ymmärrän sen), silti oireet ja pelot ovat minulle aina täyttä totta ja ahdistus kamala, kun olen jo kauan ennen käyntiä miettinyt ja pelännyt kotona vakavaa sairautta. Tää on ihan kauheeta, koko ajan on elämä vaakalaudalla omassa päässä ja elämÄ lopussa. Onko täällä muita sairauspelkoisia, ja tästä lopullisesti parantuneita? Itselläni meni vuosi paremmin lyhytterapian ja lääkityksen jälkeen, mutta nyt on pelot taas palanneet (tosin onneksi lievempinä, mutta haittaavina silti).
sairauspelko
ja muita pelkoja
132399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itselläni on nyt reilun vuoden verran ollut, juuri tämä syöpäpelko. tarkkailen itseäni aina kun vähän jotain paikkaa särkee ja löydän heti itseltäni jonkun syövän. tää on ihan kauheeta. yöllä pelot ovat pahimmillaan silloin sydän hakkaa, vatsaa vääntää ja tuntuu ettei saa henkeäkään, en ole lääkärille puhunut asiasta mutta kyllä varmaan pitäisi josko tähän oloon jotaibn helpotusta saisi. Kaalinta tässä on se että niihin sairauksiin ihan oikeasti itse uskoo eikä siihen auta muiden vakuuttelut terveydestä.
olen 19 ja kärsin samasta. Syöpäpelko ollut aina ja aina niin todentuntuiset oireet että pitää mennä lääkäriin. Jos mulla on joku oire alan netistä lukea siihen sopivia sairauksia ja sitten kuvittelen ne ja menen lääkäriin. Kuitenkaan ne ei löydä mitään vikaa. Vasta kunnes lääkärin sana on sanottu, unohdan oireet ja ne katoavat. Uskon että aiheutan itselleni henkisesti näitä oireita. Ajan kuvittelemaan ja pelkäämään. Olen aina ollut tällainen huolehtija ja itseni tarkkailija. Otan tosissani kaikki sairaudet ja uskon niiden olevan juuri minulla. Onneksi raskaus on nyt antanu muuta ajateltavaa kun odotan erikoista. On mukava tietää että on olemassa muitakin kuin vain minä tässä tilanteessa!
minullakin jäi raskaus aikana pelot pois. Olen 22v. helpottaa lukea että on muitakin nuoria pelkotiloista kärsiviä..mietityttää kyllä kovasti mistä pelot ovat saaneet alkunsa..
Hei
Olen yli kolmekymppinen nainen ja olen lievästi kärsinyt sairaudenpelosta noin parikymppisestä lähtien. Pelkään lähinnä erilaisia syöpiä kuten rintasyöpää, imusolmukesyöpää ja leukemiaa. Lisäksi olen pelännyt mm. hiv:tä (kävin testeissä ja tulos oli negatiivinen). Kaikista väsyttävintä tässä on se, että kun saa päähänsä sairastavansa vaikkapa rintasyöpää niin sitä ajatusta ei saa sitten millään pois mielestä. Lääkärissä en sen sijaa käy kovinkaan usein, sillä kärsin myös lääkäripelosta :)
Olen huomannut, että tämä sairaudenpelko iskee päälle stressaavissa elämäntilanteissa tai jos elämässäni tapahtuu muutoksia.
Minkälaista hoitoa olette saaneet sairaudenpelkoonne ? Onko mistään kotikonsteista apua ? On helpottavaa huomata, että meitä sairaudenpelkosia on muitakin :)
Lääkärissäkäynnit eivät ole auttaneet minua kuin hetkellisesti. Usein en edes usko lääkäreitä, kun sanovat että kaikki on ok - ajattelen, ettei asiaa selvitty riittävästi ja olen kyllä sairas, mutta sitä ei vain huomattu. Aikaisemmin uskoin lääkäreitä paremmin, mutta kun esim. netistä ja lääkärikirjoista voi lukea kaikenlaista, niin haen aina hirveästi tietoa ja se lisää pelkoja. Tiedän, ettei minun pitäisi lukea mitään sairausjuttuja, mutta en mahda itselleni mitään ja aina joskus pelko myös poistuu, jos oireeni eivät täsmääkään sairauteen. Pelkoja on minullakin eniten stressaavassa ja uudessa elämäntilanteessa ja sen tajuaminen kyllä vähän auttaa. Myös peloista puhuminen miehelle auttaa. Olen tosiaan saanut lyhytterapiaa ja lääkityksen pelkoihini ja niistä oli tosi suuri apu. Nyt vaan en ole enää lääkityksellä ja aloitin syksyllä uuden tosi stressaavan työn, niin pelot on alkanu palailemaan. Ajattelin hakea lääkityksen uudelleen, koska siitä on todella suuri apua pelkoihin ja ahdistukseen. Toivottavasti olo sllä taas helpottuu...
Hei,
Minä yritän rajoittaa Internetin käyttöä eli näille palstoille annan itselleni luvan tulla vain harvoin. Lääkärikirjat ovat minulta kokonaan lukukiellossa.
Valitettavasti minä en voi puhua tästä sairauspelosta kenellekkään, en edes miehelleni. Kuukausi sitten iski taas niin paha pelkotila, että nyt harkitsen vakavasti psykologin puoleen kääntymistä. Työterveyshuollon kautta en vain oikein viitsisi apua lähteä hakemaan eli ainoaksi vaihtoehdoksi jää yksityinen puoli (julkisen terveydenhuollon kautta kai on turha odottaa minkäänlaista terapia-apua?).Minkälaista tuo lyhytterapia on ?
Itse pääsin YTHS:n kutta lyhytterapiaan. Kävin psykoterapeutin juttusilla kerran viikossa (1h) 6 kk ajan ja se todella auttoi minua. Olin jo itsekin ymmärtänyt, että pohjimmiltaan kyseessä ei ole sairasupelot vaan omat pitkälliset ikävät kokemukset lapsuudesta/nuoruudesta, joista oli jääny traumoja, jotka sitten purkautuivat sairauspelkoina. ja muina pelkotiloina. Kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta ja lievästä paniikkihäiriöstä (jota nuo pelot tietysti pahensi ja myös aiheutti). Terapiassa siis puitiin kaikki vaikeat asiat perinpohjin ja se oli tosi rankkaa. Masennuin, mutta sain siihen lääkityksen avuksi, jolloin paraneminen lähti vauhdilla käyntiin. Sain ensimmäistä kertaa kunnolla otteen elämästä ja opinnot, ihmissuhteet jne. lähti sujumaan, kun ei tarvinnut enää 24/7 keskittyä sairauspelkoihin. Yli vuoden taisin olla pelkäämättä YHTÄÄN mitään, mutta jossain vaiheessa pelot tuli lievinä takaisin. En tarkkaan tiedä, miksi. Itsestä ainakin tuntu, että kaikki asiat oli jo käyty perin pohjin läpi, eikä mitään ole enää hampaankolossa. Ehkä alan jo unohtaa niitä terapiassa käytyjä äärimmäisen arvokkaita keskusteluja tai sitten pelot vaan on niin tiukassa minussa, että tulee jossain määrin vaivaamaan aina... Nykyään pelkoja on onneksi kummiskin todella harvakseltaan aikaisempaan verrattuna ja osaan myös itse helpottaa omaa oloani järkeilemällä ja muistelemalla, mitä sen terapeutin kanssa niistä keskusteltiin. Lääkityksen ajattelin joka tapauksessa taas hakea (aikaisemmin oli Sepram pienellä annoksella), koska se auttaa näihin niin hyvin. Uutta terapiaa en kaikesta huolimatta enää kaipaa, tuo lyhytterapia riitti mainiosti tähän vaivaan, vaikka pelot nyt ei 100% poistuneetkaan. Voin siis todella lämpimästi suositella terapiaa ja mielestäni myös mieto lääkitys ainakin tilapäisesti auttaa tosi hyvin. Ei melkein voi uskoa, mikä se ero on, kun ei enää pelotakaan syövät ja muut vakavat sairaudet ja voi elää vihdoin normaalia, huoletonta elämää!
Moi,
Kuinka kauan kävit terapiassa YTHS:llä ennen kuin sait Kelan tukeman terapian? Itsekin käyn sairauspelosta YTHS:llä juttelemassa. En käytä mitään lääkitystä. Miten pienellä annoksella sä olet lääkettä ottanut?
Minulla on ollut viimeaikoina kaikenlaista sairaudenpelkoa, sillä kuukausi sitten menin lääkäriin, koska minulla oli laajoja ja todella kipeitä mustelmia jaloissa, mitkä olivat siis tulleet ihan itsestään. Menin verikokeisiin, joista ilmeni, että olisin mahdollisesti leukemiapotilas. Siitä lähtien kun lääkäri sen sanoi, alkoi kauhea valmistautuminen solunsalpaajahoitoihin ja etsin netistä kaikkea syöpään liittyvää tietoa.
Minulla oli kuitenkin pian ihan sattumalta aika psykiatrille, koska minulla siis on ahdistuneisuushäiriö jo ennestään, ja siihen olin sitten saanut Efexor-lääkityksen. Kysyin lääkäriltäni, voivatko tällaiset oireet johtua lääkityksestä. No psykiatri käski heti lopettamaan lääkityksen, jonka jälkeen mustelmataipumus katosi kuin tuhka tuuleen.
Eli vaikka minulla tämä sattuikin olemaan vain merkki mielialalääkkeen sopimattomuudesta, en pysty olemaan ajattelematta, että olisi ollut sekin mahdollisuus, että se olisikin ollut sitä leukemiaa.
Minäkin pelkään kaikenlaisia sairauksia! Minulla on siihen kyllä erittäin hyvä syykin. Sillä olin viime vuonna vakavasti sairas. Toipumisen jälkeen olen pelännyt lähes päivittäin (vähintään kerran viikossa), että sairaus uusiutuu tai että saan jonkun muun sairauden tilalle. Tämä pelko on hyvin stressaavaa. Aina lääkärikäynnin jälkeen, jos lääkäri sanoo kaiken olevan ok, niin voin hengähtää kuukauden verran. Toivon, että tämä hellittää jossain vaiheessa.
Olen jo viiskymppinen ja pelännyt sairauksia koko ikäni. Lapsena keltatautia ja lapsihalvausta, myöhemmin kaikkia muita sairauksia, joista tiesin tai luin tai joku tuntemani henkilö sairasti.
Pelkäsin jopa tulleeni raskaaksi suudellessa!!! Ihan totta! Luulin, että olin jotenkin "nukkunut" tietyn hetken yli. Olin n. 13- vuotias silloin.
Pelot hävisivät vuosikausiksi, kun syntyi kaksi lasta. Ne siirtyivät lasten sairauksiin! Tarkkailin heitä alinomaa ja kuljin liikennevaloissa päin punaista, kun pelkäsin kuumetaudin olevan aivokalvontulehdusta.
Sitten turrutin pelkojani vuosikausia viinillä - ei ollut pelkoja, mutta järjetöntähän se oli! Onneksi lopetin ja ajat sitten.
Nykyisin pelkotilat ja erilaiset sairaudet täyttävät ajatukseni: tämä netti ja sairauspalstat on vihoviimeinen meikäläisille! Täältä löytyy jos mitä! Tämä on tietysti "apupalsta", mutta noista sairauksista kun lukee ja varsinkin, jos googlettaa jonkun ja kysyy oireet: heti on itsellä!
Muuta neuvoa en osaa antaa, kuin edelleen terapiaa! MT-toimistoon ja lähete vaikka terv.keskuksen lääkäriltä. Ja niin pitkään käyt, että kaikki on käännetty elämässäsi, pohjia myöten! Lyhytterapia ei riitä! Ja lääkkeet ei paranna, ne turruttaa. Niitä vain, jos on ihan pakko. KYLLÄ SE SIITÄ!
Hei vaan,
Minulla on mennyt jo viikko todella hyvin. Olen kieltänyt itseltäni kaikki sairausfoorumit googlettamisen kokonaan. Tämän palstan lukemisen sallin itselleni ja toimiihan tämä jonkinlaisena "vertaistukena".
Apua olen saanut siitä, että olen pakottanut itseni kertakaikkisesti ulkoilemaan, elokuviin, kirjastoon ja järjestänyt kaikenlaista muuta tekemistä. Olen myös hommannut kotiin kirkasvalolampun ja ostin b-vitamiineja. Kun on sopivasti puuhaan, niin en ole ehtinyt ajatella "sairauksiani".
Minullakin on välillä aivan älyttömiä pelkoja, joihin järjellä ajateltuna ei ole mitään syytä. Yhdessä vaiheessa jännitin jalkapohjissani olevia syyliä, että ne olisivat jotenkin vaarallisia. Kävin polttamassa ne pois eikä niissä ollut mitään ihmeellistä. Yhdessä vaiheessa pelkäsin hiv-tartuntaa, vaikka loogisesti ajateltuna siihen ei ollut aihetta. (Olen käynyt verenluovutuksessakin, eikä siellä ilmennyt mitään.)
Mulla on ollut myös vuosi sitten sydämentytkytyksiä, jotka olivat pelottavia, kun tulivat yö- tai nukkumaanmenoaikaan. Minulle kerrottiin, että ne ovat aika tyypillisiä nuorillakin ihmisillä elintavoista johtuen. Sydämen oireillessa aloin pohtia elämäntapojani ja päätin vähän relata. Lisäksi laitoin vitamiinit yms. kuntoon popsimalla esim. magneesiumia ja kalaöljyjä säännöllisesti sekä liikkumalla aktiivisesti. Tämä on auttanut huomattavasti sydämen pompotuksiin.
Olen miettinyt myös valon osuutta tähän kaikkeen (erit. pelkotiloihin). Ehkäpä vähäinen energia auringosta altistaa mielen synkille ajatuksille...