Paljastan teille kirjeeni

ystävälleni : kirjoitti:

Mikä kumma sua oikein vaivaa kun allapäin eteesi katsot? Mitä surullista siellä ajattelet olevan, ethän elänyt sitä vielä edes ole. Menneiden taakkako niin painaa että siitä tulevasi ennustat. Miksi valitsit kaiken synkän, onhan sulla hyväkin ollut. Oletko väsynyt jo elämään vaikkei elosi ehtookaan vielä ole. Koetko pakkona päiväsi uuden ja silti et varmasti kuollakaan tahdo. Voisitko vielä vähän tutkailla elämääsi ja löytää sieltä sitä hyvää. On helpotus suru sellainen kantaa jolle tehtävissä jotain on. Miksi muisto paha on kuin krooninen sairaus kuin oireita aina oltava olisi ? Etkö voisi ajatella sitä parantaa niinkuin jonkin taudinkin koetat hoitaa pois? Päivä elämän ei koskaan palaa ja eilinenhän jo iäksi poistunut on. Huomisesta et voi tietää, siis miksi et päivään tähän keskity. Aina kun mietit jotain hyvää niin se tee heti kun voit, koska huomenna et ehkä enää niin mieti ja silloin sekin hyvä katosi jo pois. Realisoi surusi ja ilosi, tee niistä testamentti. Koeta jakaa enemmän sitä hyvää jotta sielusi paremmin voisi. Käsittele surujasi tarkoin mistä ne tullut on. Pakkohan niitäkin on sietää koska ne osana elämäämme on. Onko osa niistä siksi että sua ymmärretty ei ole ja johtuuko se osin siitä että et ole uskaltanut olla aina se kuka olet? Pelkäätkö kun et osaa aina elää ja ikävä valtaa kun kateissa itseltäsi olet. Ei aina ystävältä tule auttavaa kättä, et itsekään sitä aina toisille tarjoa ? Odotan että jonain päivänä kun sinua taas katson, näen surunkin keskellä vain surun enkä saaliiksi jääneen luopunutta ilmettä! ------------------------------------------------------------------------------------------ Siinä se oli eräs kirjeeni, saaja on jo mullan alla, ei jaksanut siivet kantaa eikä apua jaksanut hakea, joi kunnes sydän petti. Olin välittävä läheinen ja ystävä , ei auttanut kirjeeni ei lapsensa pyynnöt lopettaa juominen, hän luovutti, se oli sääli se !!!!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä