Mahtaako kukaan osata kertoa, mitä puun aisaaminen ja koloaminen tarkoittavat?
Vastaukset 5
- mytti
Aisaaminen tarkoittaa osittaista kuorimista, esim. vuoluraudalla tai vesurilla vedetään siivut kuorta pois puun molemmilta puolilta, jolloin puu pääsee kuivumaan. Ohuehkot polttorangat voi aisata halkomisen sijasta. Varsinkin lehtipuiden kuori on puun päällä kuin sadetakki, kuorellinen puu ei kuivu vaan rupeaa lahoamaan (kuorellisen koivun lahoamista sanotaan meilläpäin mytiytymiseksi). Mytiytynyt koivu on kurjaa polttopuuta. Rakentamisessa käytettyä puuta myös aisattiin ennenvanhaan, ulkorakennusten kattokannattajissa yms. käytetyn pyöreän puun ei tarvinnut olla kokonaan kuorittua. Koloaminen on elävien puiden tyvien osittaista kuorimista puun pihkapitoisuuden lisäämiseksi, sillä saatiin paremmin lahoamista kestävää puutavaraa tai tervankeittopuuta. Mäntyjä kai enimmäkseen kolottiin. Tekokeloja voi tehdä kuorimalla männyn tyveltä ympäriinsä, muutamassa vuodessa puu alkaa keloutua.
- tiliulii
Kaunis kiitos selkeästä vastauksesta.
- Anonyymi
Metrin pituinen koivupuu josta kaareva teräisellä raudalla kuoritaan eli aisataan kahdelta sivulta kuori pois jotta puu saadaan kuivumaan.
- Anonyymi
Riippuu puun paksuudesta moneltako sivulta aisataan.
- Anonyymi
Aisata voi muunkin kuin metrin pituisen rangan. Kokeile vaikka! Jos on vähän paksumpi niin voidaan aisata kolmenta-neljältä kantilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861426
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä371115Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk21891Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154735Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13710- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja196664Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558