Ensimmäisen kerran oksensin 1997-1998 uutena vuotena, olin syönyt 2 sämpylää, joista tuli todella paha olla. ajattelin että oksentaminen varmasti auttaa..hmm.. olo helpottui ja pääsin nukkuu.. meni puoli vuotta, olin täyttänyt jo 16-vuotta, kunnes tapasin ensirakkauteni.. olin hyvin epävarma suhteestamme ja aloin oksentelee satunnaisesti. saatoin ahmia vain maitoa ja muroja.17-vuotiaana pääsin opiskelee lähihoitajaksi vuosi oli 1999 poika ystävä oli intissä.. olin hyvin paljon yksin, vapaat viikonloput poikaystävälleni oli tärkeämpää lähteä ryyppää kavereden kanssa kuin olla minun kanssa.. suomalaisella sisulla kuitenkin opiskelin vaikka oli todella paha olo,, ja itsemurha-ajatukset pyörivät päivittäin mielessäni.. ette varmaan yhtään ihmettele että meillä oli on/off suhde ensi rakkauteni kanssa. kaipasin vain niin paljon hyväksyntää ja rakkautta.
erosimme vuonna 2001, olimme ehtineet asua yhdessä vajaa vuoden, kun muuutin omaan asuntooni. lupasin itselleni etten oksenna enään koskaan,, koska muuten jos alkaisin jälleen oksentaa tiesin etten jaksaisi elää enään..
ehdin olla vuoden oksentamatta.. painoni nousi 10kiloa.. kunnes päätin pudottaa painoa..4kk pudotin sitkeästi painoa.. olimme palanneet taas yhteen exäni kanssa..taas alkoi tuhoisampi oksentaminen.. jota jatkui jatkui( päivässä oksensin parhaimmillaan 14krt) olo oli hutera ja kaikki kävi utuiseksi.. riitti vain kunhan saan herkkuja.. se auttaisi tyhjään olooni..
vuonna 2003 tuli meille lopullinen ero.. tutustuin uuteen mieheen jolle kerroin bumiliasta.. pian avauduin äidilleni joka kehotti hakee apua.. mutta en ollut valmis. 2004 hain apua.. jonotin 4kk lapinlahden sairaalaan, lääkitys aloitettiin, sain puhua ahdistuksistani ja elämästäni.
hoitoni keskeytyi kun muutin miehen perässä toiselle paikka kunnalle..
suhteemme alkoi rakoilla kun oksensin ja söin vain... erosimme mutta jäin ns yksin yrittää selvitä paikka kunnalla jossa ei ollut paljon tuttuja..sain töitä joissa jäin kiinni varastamisesta..(varastin ruokaa ja vessapaperia) olin niin veloissani syömiseni takia että varastin työnantajaltani.. jäin kiinni ja häpesin.. silloin jäin niin yksin.. yiritin selviytyä..muutaman kk jaksoin kunnes palasin kotikonnuille..syömiseni,liikkumiseni ja oksentamisen ja paastoamisen kierre oli HELVETTIÄ.. esitin muille että olen iloinen ja jaksan ja blaa blaa, vaikka todellisuus oli aivan muuta..äitini oli kuvioissa mukana ja soitteli aina vointiani..johon valehtelin että kaikki on hyvin.. olin jo niin totunut valehtelee..
2007 kesällä romahdin täysin ja lähdin hakee uudestaan apua.. aloitin lääkityksen uudestaan jonka olin lopettanut 2006..
sain tietää että lapin lahden sairaalaan on lähes vuoden jono.. olin kauhuissani...eräs läheinen ystäväni löysi minulle kirjan nimeltä LUPA SYÖDÄ gisela van der ster..ahmin kirjan 2päivässä...nyt olen ollut oksentamatta 5viikkoa..se on minulle pitkä aika..odotan hoitoon pääsyäni... olen työstänyt pahaa oloani ja kohdannut sen,, välillä paremmin välillä huonommin..
tässä pintaraapaisu elämästäni...
häpeän tekemiäni asioita..mutta menneisyydelle en voi enään mitään.. minulla on vain tämä hetki.. ja haluan nauttia elämästä ilman että ajattelen koko ajan ruokaa,, kaloreita,, urheilun lisäämistä ym... pyrin tasapainoon.. olen pitkän tieni alku päässä vasta.. mutta haluan olla joku päivä vapaa bulimiastani..
haluan sanoa kaikille bulimikoille siis... vaikka näette lehtien kansissa kauniita hoikkia ja täydellisiä naisia...elämässä on kuitenkin tärkeämpiä asioita kuin ulkoinen kauneus, rakkaus, ystävyys, perhe , lemmikit mikä vain saa olosi paremmaksi on nautinnollisempaa kuin kuriseva maha, pökerryttävä olo ja itseinho..
minua on auttanut ystäväni, perheeni , rakas mieheni sekä lemmikkini kissa ja hevonen.. he ovat tuoneet valoa synkkään maailmaani.
apua saatte kun olette valmiita vastaan ottaamaan sitä.. kuitenkin lopullisen päätöksen teet vain sinä itse.. haluatko että elämäsi lipuu ohi.. vai uskallatko kohdata todellisen elämän=)
ROHKEUTTA KAIKILLA BULIMIKOILLE
erosimme vuonna 2001, olimme ehtineet asua yhdessä vajaa vuoden, kun muuutin omaan asuntooni. lupasin itselleni etten oksenna enään koskaan,, koska muuten jos alkaisin jälleen oksentaa tiesin etten jaksaisi elää enään..
ehdin olla vuoden oksentamatta.. painoni nousi 10kiloa.. kunnes päätin pudottaa painoa..4kk pudotin sitkeästi painoa.. olimme palanneet taas yhteen exäni kanssa..taas alkoi tuhoisampi oksentaminen.. jota jatkui jatkui( päivässä oksensin parhaimmillaan 14krt) olo oli hutera ja kaikki kävi utuiseksi.. riitti vain kunhan saan herkkuja.. se auttaisi tyhjään olooni..
vuonna 2003 tuli meille lopullinen ero.. tutustuin uuteen mieheen jolle kerroin bumiliasta.. pian avauduin äidilleni joka kehotti hakee apua.. mutta en ollut valmis. 2004 hain apua.. jonotin 4kk lapinlahden sairaalaan, lääkitys aloitettiin, sain puhua ahdistuksistani ja elämästäni.
hoitoni keskeytyi kun muutin miehen perässä toiselle paikka kunnalle..
suhteemme alkoi rakoilla kun oksensin ja söin vain... erosimme mutta jäin ns yksin yrittää selvitä paikka kunnalla jossa ei ollut paljon tuttuja..sain töitä joissa jäin kiinni varastamisesta..(varastin ruokaa ja vessapaperia) olin niin veloissani syömiseni takia että varastin työnantajaltani.. jäin kiinni ja häpesin.. silloin jäin niin yksin.. yiritin selviytyä..muutaman kk jaksoin kunnes palasin kotikonnuille..syömiseni,liikkumiseni ja oksentamisen ja paastoamisen kierre oli HELVETTIÄ.. esitin muille että olen iloinen ja jaksan ja blaa blaa, vaikka todellisuus oli aivan muuta..äitini oli kuvioissa mukana ja soitteli aina vointiani..johon valehtelin että kaikki on hyvin.. olin jo niin totunut valehtelee..
2007 kesällä romahdin täysin ja lähdin hakee uudestaan apua.. aloitin lääkityksen uudestaan jonka olin lopettanut 2006..
sain tietää että lapin lahden sairaalaan on lähes vuoden jono.. olin kauhuissani...eräs läheinen ystäväni löysi minulle kirjan nimeltä LUPA SYÖDÄ gisela van der ster..ahmin kirjan 2päivässä...nyt olen ollut oksentamatta 5viikkoa..se on minulle pitkä aika..odotan hoitoon pääsyäni... olen työstänyt pahaa oloani ja kohdannut sen,, välillä paremmin välillä huonommin..
tässä pintaraapaisu elämästäni...
häpeän tekemiäni asioita..mutta menneisyydelle en voi enään mitään.. minulla on vain tämä hetki.. ja haluan nauttia elämästä ilman että ajattelen koko ajan ruokaa,, kaloreita,, urheilun lisäämistä ym... pyrin tasapainoon.. olen pitkän tieni alku päässä vasta.. mutta haluan olla joku päivä vapaa bulimiastani..
haluan sanoa kaikille bulimikoille siis... vaikka näette lehtien kansissa kauniita hoikkia ja täydellisiä naisia...elämässä on kuitenkin tärkeämpiä asioita kuin ulkoinen kauneus, rakkaus, ystävyys, perhe , lemmikit mikä vain saa olosi paremmaksi on nautinnollisempaa kuin kuriseva maha, pökerryttävä olo ja itseinho..
minua on auttanut ystäväni, perheeni , rakas mieheni sekä lemmikkini kissa ja hevonen.. he ovat tuoneet valoa synkkään maailmaani.
apua saatte kun olette valmiita vastaan ottaamaan sitä.. kuitenkin lopullisen päätöksen teet vain sinä itse.. haluatko että elämäsi lipuu ohi.. vai uskallatko kohdata todellisen elämän=)
ROHKEUTTA KAIKILLA BULIMIKOILLE
Vastaukset 3
Vanhimmat
kiitos..tiedät kyllä kuka
kirjotuksesta. mä toivon todella että sä pysyt kuivilla.
Hei! Halusin vain rohkaista sinua jatkamaan yritystäsi päästä takaisin pinnalle. Tiedän että se on mahdollista. Minulla on ollut bulimia ja ahmimishäiriö vuodesta 1999 asti. Mahdollisesti jo aiemmin, mutta päiväkirjoja selaamalla on vahvistunut että ainakin tuona vuonna oksentelin. Muistini on hämärä tuolta ajalta, enkä hahmottanut että minulla on alkava syömishäiriö. En usko että siitä taipumuksesta pääsee koskaan, mutta ajatuksensa on mahdollista ikään kuin kääntää pois bulimiavaiheelta. Pitää vain etsiä ja etsiä sopivaa hetkeä, ja tarttua siihen, kaikin voimin. Minä onnistuin vasta tänä vuonna. Kuin itsestään. Tosin taustalla oli pitkä ja raskas taistelu itseni kanssa. Nimenomaan itsetunnon kohottamisen vuoksi, joka on kaiken a ja o. Samoin kuin päätös oksentamisen lopettamisesta, vaikka mikä ähky olisi. Silloin paraneminen on itseasiassa varsin nopeaa. En itse uskonut paranevani. Mutta paranin. Ja siinä meni ainakin se 8 vuotta, ellei kauemmin. Ja miten hyvä ja energinen oloni on, miten paljon paremmalta näytän! Se on ihanaa. En ole edes lihonut, päinvastoin, lihakseni ovat paremmassa kunnossa. Lopeta, siihen ei OIKEASTI kuole. Se ON mahdollista. Minä tiedän!